tiistai 5. elokuuta 2008

Lomamatkoja

Järkyttävää kuinka nopeasti kuukausi hurahtaa. Kesäloman viimeinen päivä vetelee loppujaan ja huomenna taas pitää raahautua sorvin ääreen. Loma on mennytkin aika lailla reissatessa niin kotoisessa Suomessa kuin ulkomaailmassakin. Olemme ajelleet tyttäreni kanssa Vantaalta Tampereen kautta Kauhavalle. Taitoimme matkaa varsin hitaalla temmolla pysähtyen kaikilla mahdollisilla kirpputoreilla. Tampereelle oli hyvät apajat ja paljon jäi ostamatta kun auton kyytiin ei mahtunut. Tampereen Lielahdesta löytyi SPR:n kirpputori (sinne jäi kaksi vanhaa ihanaa valkoista tuolia...nyyh...) ja samoilta kulmilta L.A-kirppis, josta tein mukavia löytöjä. Myös Kauhavalla oli mahtava kirppis. Sieltäkin olisi mukaan lähtenyt vanhoja pinnatuoleja, mutta kun ei ollut peräkärryä niin piti luopua haaveista. Sen sijaan ostin muutamia vanhoja ruskeita pulloja, isoja soppalusikoita, pitsejä ym. ihanaa. Kuvia laitan, kun ehdin kuvaamaan. Pohjanmaan lakeuksilla hurahti viikko ja sitten pitikin tulla pesemään pyykkiä seuraavaa reissua varten, joka suuntautui Bulgariaan, Mustan meren rannikolle.

Sunny Beachillä oli kerrassaan helteistä ja aurinkoista ja miljoonittain ihmisiä. Palasimme tänään sieltä. Viikko oli ihan riittävä aika kyseisessä paikassa. Ruoka ja shoppailu oli edullista ja se oli pääasia. Väriä tuli hiukan auringossa maatessa. Joka päivä paistoi aurinko ja lämpötila oli 30 asteen tienoilla. Suhteellisen mukava lomakohde, mutta ihmisiä olisi saanut olla vähemmän.

Nyt on siis palattu arkeen ja huomenna töihin. Seuraavasta lomasta haaveillessa...
Iltaisin käynnistelen taas ompelukoneeni ja loihdin ihanuuksia kotiini. Uusia kankaita odottelee jo tuolla leikkaamista ja suunnittelua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulen iloiseksi kommentistasi!