Suru

Tämä Itsenäisyyden viikonloppu on ollut täynnä surua ja sumua. Saimme lauantai-aamuna varhain kuulla, että nuori serkkuni on menehtynyt traagisesti Pohjanmaalla. On koitettu perheen ja sukulaisten kesken koota voimia yhteen ja olla toinen toistamme varten.

Surun keskellä ei saa kuitenkaan pysähtyä. Arki pyörii ja suru kuuluu arkeen. Vastapainoksi onneksi löytyy iloakin, kunhan vain jaksaa etsiä ja uskoa. Olen vakuuttunut, että surun ja ilon, hyvän ja pahan suhde on vakio. Niin täytyy olla.

Onneksi minua on siunattu kyvyllä selviytyä vaikeista asioista tekemällä käsilläni. Käsitöiden teko on terapiaa. Olen saanut kolme tilaustyötä: sininen kranssi, punainen kranssi ja punainen sydännauha. Kranssit ovat valmiina.

Sitten olen tehnyt sen sydännauhan kaveriksi kaksi isompaa ripustettavaa sydäntä. Ne pääsevät kaikki samaan kotiin. Ja nuo kranssit menevät kuulemma joululahjoiksi. Olen ylpeä itsestäni ja kiitollinen siitä, että kätteni työt on huomioitu. Raskas olo helpottuu, kun saa tehdä jotain kaunista.

¤¤¤Kalle, jälleennäkemisen toivossa¤¤¤