sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Päivän puuhasteluja

Tänään on ollut ihan vaan kotipäivä. Nukuttiin "myöhään", katseltiin aamulla Muumien seikkailuja ja Siiri maalaili vesiväreillä. Samalla kun Siiri maalaili, minä kokeilin ommella nallen Tildan ohjeilla. Nallesta tuli soma mielestäni ja Siiri tykkäsi kovasti. Se on nyt unikaverina.





Puolen päivän jälkeen poikkesimme kirjastossa. Oli unohtunut palauttaa pari kirjaa tässä pyhien välissä. Pakkanen puraisi nenänpäähän. Siiri lainasi Miina ja Manu-kirjoja sekä Mansikka Marja-kirjan. Hyvät valinnat. Itse löysin jonkin sisustusaiheisen kirjan, jota en ollut ennen nähnytkään.

Iltapäivällä oli taas pakko toteuttaa yksi idea joka on kolmisen viikkoa kypsynyt mielessä. Ennen joulua ompelin sellaisen joulun värisen kangaslokerikon seinälle. Siitä on kuva jossain aikaisemmassa postauksessa. Sen olen jo laskostellut laatikkoon. Tarvitsin siis uuden, arkisemman lokerikon ja se on nyt tässä:

Samaa ideaa käyttäen valmistin tämän lokerikon. Värimaailma on vain toinen.



Ompelutuokion jälkeen piti poiketa ulkosalla. Siiriä alkoi paleltaa jo puolen tunnin jälkeen. En edes tiedä paljonko pakkasta on, mutta on kai sitä muuta aste. Roskia viedessäni "dyykkasin" vaihteeksi lehtiroskista ja löysin mukavia sisustuslehtiä luettavaksi. Sellaisia, joita en ole vielä lukenut =D
Iltapalaksi syötiin omenoita ja päärynöitä. Päärynät ovat nyt ihan extramehukkaita ja makeita. Kannattaa maistella.
Mukavaa alkavaa viikkoa. Huomenna töihin ja Siiri pääsee Muorilaan yökylään =D

6 kommenttia:

  1. Reipas nalle syntyi! En olekaan kokeillut sitä Tilda-nalle-kaavaa.

    VastaaPoista
  2. Hienoja töitä taas! Tuollaiselle lokerikolle olisi itselläkin käyttöä!

    Ihania nuo vanhat lakanat tuossa aiemmassa postauksessa. Olen itsekin yritänyt niitä etsiä kirppareilta mutta huonolla menestyksellä...

    VastaaPoista
  3. Voi, miten hieno lokerikko! Sopisi meidän makkariinkin, kun juuri ihmettelin mitä ruskeaa kivaa verhojen lisäksi sinne kehittelisi. ;) Täytyy katsoa jos itsekin ehtisi ommella ja katsella vähän mitä kankaita kaapista löytyy. Kiitos inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
  4. Suloinen nalle! Mullakin olisi käyttöä tuollaiselle lokerikolle... :)

    VastaaPoista
  5. Hieno nalle, mistä (Tildakirjasta?) olet kaavat ottanut? Onko lokerikkokin tildaa?

    VastaaPoista
  6. Voi ei mistä tilda kirjasta saa ton nallen kaavat? :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!