torstai 12. helmikuuta 2009

Hoppua

Tässä onkin viikko vierähtänyt ihmetellessä. On ollut kaikkea muuta puuhaa niin paljon etten ole ehtinyt edes ompelemaan, saati postailemaan tänne. Ideoita vilisee päässä, mutta tänään on ihan tosissaan ottanut päähän, kun en tiedä mistä aloittaisin. En varmaan tee mitään. Kirpputoripöytä on ollut viikonlopusta lähtien ja se tyhjeni kahdessa päivässä. Pitäs ehtiä lajittelemaan uusia rojuja sinnekin. Huuto.netissä olen myynyt Siirin talvivaatevarastoa, kun haluais jos keväisempiä ja kirkkaamman värisiä vaatteita pukea tyttösen päälle. Mitään kivaa keväistä ei ole löytynyt, mutta onneksi olen saanut vaatekaappia tyhjemmäksi. Vaatteiden postittaminen ostajille on aikaa vievää puuhaa. Tuntuu, että on vähän liian monta projektia meneillään. Töissäkin on eletty erikoisia aikoja, erilaiset tuulet puhaltavat. Shoppailemalla saa lisää mielenrauhaa. Onpa sitten taas joskus myyntiartikkeleita kirpputorille ja Huuto.netiin =D

Tässä on viime viikonlopun ostokset. Stamps-laatikko, joka lojuu eteisen pöydällä toimettomana ja muovilla vuoratut korit ja yrttien nimikyltit Backaksen puutarhalta. Saavat odottaa istutuksia vielä jonkin aikaa. Ovatpahan valmiina.





Mun on ihan pakko vähän käynnistää ompelukonetta. On niin levoton olo =D


2 kommenttia:

  1. Kirpputoripöydän pitäminen on yllättävän työlästä.

    Ihania ostoksia sinulla odottamassa tehtäväänsä.

    Mukavaa ystävänpäivää!:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vielä ihanasta ja ennen kaikkea hyvin meille sopivasta arpajaisvoitosta!
    Kiva, jos kirpparipöytä noin hyvin tekee kauppansa, missähän se sijaitsee?? Suunnitteilla myös pöydän vuokraaminen...
    T. Heidi

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!