torstai 30. heinäkuuta 2009

Työn alla

Mulla on maailman ihanin tilkkupeitto työn alla. Teen sitä pikkuisen kerrallaan, kun en haluaisi sen ihan vielä valmistuvan, kun sen tekeminen on niin ihanaa. Leikkelin wanhan reikakirjotun pöytäliinankin tähän aarteeseen. Lisäksi olen ommellut muutamaan tilkkuun somisteeksi pitsiä.


Ettei tilkkupeitto valmistuisi liian nopeasti, aloitin eilen uuden neulomisprojektin. Ihastuin tähän Novitan uutuuslankaan "Stone". Se on 100% villaa ja teen itselleni uuden kaulahuivin talveksi. Haaveissa on myös pipo ja tumput samasta langasta. Lapasten neulominen on päässyt unohtumaan ja pipoa en ole koskaan tehnyt, joten saa nähdä tuleeko koskaan valmista. Ja jämähdin tuohon helmineuleeseen niin, että kaulahuivikin valmistuu helmineuleena kuten Siirin ponchokin.

Marja-aikahan on mitä parhaimmillaan. Siksipä poikkesin Prisman pakastealtaalla, että saimme vadelmapiirakkaa. Tuo piirakka on suussasulavan hyvää.
Ja olimme tänään siskon ja pikkuneitien kanssa ihan oikeassa mustikkametsässä, josta keräsimme ihan oikeita mustikoita muutaman litran. Mustikkaa on VALTAVASTI! Projekti jatkuu huomenna ja toiveissa on löytää myös vadelmia.



4 kommenttia:

  1. Ihanainen peitto tosiaan on tulossa! Hauska nähdä miltä pitsilisäykset näyttää valmiissa peitossa - itse olen meinaan välillä miettinyt samaa johonkin tilkkutyöhön, tyynyyn viimeksi.
    Ja onnea Siirille näin jälkikäteen! Meillä onkin Siirin kanssa melkein samana päivänä synttärit, mulla päivää myöhemmin - pari vuotta vain väliä :).

    VastaaPoista
  2. Ihanuuksia olet tekemassa ja tehnytkin (nam) :)

    VastaaPoista
  3. Heips.
    ITselläni myös on suunnittelun alla tilkkupeitto, pari kangasta vielä puuttuu. Kutominen myös kiinnostaa mutta pitäisi ensin käydä äidin opissa:)
    Sievät sävyt tuossa sinun peitossasi.

    VastaaPoista
  4. Upealta näyttää jo tilkkutyösi! Onnittelut vielä Siirille, meidän prinsessan nelivuotissynttäreitä vietetään lokakuussa.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!