maanantai 3. elokuuta 2009

Huusholli

Nappailin viikonloppuna muutamia kuvia meidän huushollista samalla kun siivoilin Siirin synttäeitä varten. Nyt musta tuntuu, että värit alkavat olla aika lailla kohdillaan eli niitä sävyjä, joita olen hakenut.


Tämä mun makuuhuone on kuitenkin vielä liian valju. Sille pitäs keksiä jotain ehostusta.




Olen heikkona wanhoihin tuoleihin. Tuolle valkoiselle yksilölle tein pienen ehostuksen eli uusin tuolin istuinosan. Maalipintaan en koske, sillä se on mukavan kulunut.


Tässä on vähän synttärikattausta jo aloitettu.


Kyökki pursuaa kamaa, sillä olen myös heikkona astioihin ja kaikkeen keittiörekvisiittaan. Keittiöpyyhekeitä ei voi koskaan olla liikaa.


Tänään oli ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä. Pää on vähän pyörällä eikä eka päivä ollut ihan rauhallisimmasta päästä. Siiri aloitti uudessa päiväkodissa, joka sijaitsee ihan kotimme vieressä. Sinne se jäi aamulla tosi reippaana vilkuttamaan ja päivä oli sujunut hyvin vaikka oli ihan vieraassa porukassa.

Tästä se arki taas polkastiin käyntiin,

6 kommenttia:

  1. Ihanan iso ja valoisa olkkari! Ja nuo sohvapöydät!

    VastaaPoista
  2. Kaunista teillä! Ihastuin noihin keittiön tuoleihin. Olet oikeassa:keittiöpyyhkeitä ei ole koskaan liikaa:)

    VastaaPoista
  3. Kivan näköistä!

    Minullakin on aivan älyttömästi keittiöpyyhkeitä. Niitä on kiva vaihdella.

    VastaaPoista
  4. Ihanat sohvapöydät!

    Onnea sankarille ja mukavia juhlia!

    VastaaPoista
  5. Minäkin ihailen tuota valoisaa olkkarianne.

    Minulla ns. arki alkaa vasta ensi maanantaina, joten vielä voin laiskotella mielin määrin.

    VastaaPoista
  6. mie kävin ihasteleen siun kuvia :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!