perjantai 13. marraskuuta 2009

Keittiön pienet punaiset

Aloitin joulun rakentamisen keittiöstä. Se on jotenkin helppoa. Olen etuajassa, mutta en enää jaksa odottaa, että saan ripotella pieniä punaisia kohtia ympäri huushollia. Näistä kuvista saa hiukan käsitystä missä nyt mennään.

***
Mailegin punainen nauha on viime joulusta jäänyt pätkä. Kieputin sen tuohon sinkkiastiaan.

Patchwork-patalappu on Prismasta 2, 90 euroa. Punaiset pilkulliset patalaput ovat viime joululta, nekin ostin silloin Prismasta. Sitten vähän pilkullisia astioita Hemtexiltä ja lusikka Greengatelta.



Ripaus punaista astioissa.
Yksi ainut keittiönkaappi on järjestyksessä, kiitos noiden purnukoiden.

Greengaten sirottimet. Kesäksi on vihreät ja talveksi punaiset.

Laitoin keittiön siivousliinat sinkkisankoon rullalle. Siirille tein pienen vaaleanpunaisen siivousliinan niin pääsee pikkuneitikin pyyhkimään. Ei joulunodotusta ilman karkkikeppejä.

Meidän joulun värit ovat tässä. Ruskea, punainen ja beige.

Tämä iso krakeloitunut lasipallo on ensimmäisiä joulukoristeitani. Ja se on esillä ympäri vuoden, vaihtaen paikkaa ja tuon ripustusnauhan väriä.

Näillä mennään vähän aikaa. Huomenna menen Siirin kanssa Koiramäen pajutallille fiilistelemään. Ollaan käyty kesällä viimeksi ja sieltä tuli s-postia, että myymälä on nyt täynnä joulun uutuuksia ja ihanuuksia. Sieltä voi käydä poimimassa ideoita jouluun. Se on yksi suosikkipaikoistani.
***
Ihanaa, viikonloppu!!!

6 kommenttia:

  1. Kivoja punaisia väriläiskiä!

    VastaaPoista
  2. Kauniita punaisia yksityiskohtia!
    Mukavia ostoshetkiä myöskin :)

    VastaaPoista
  3. Vastavierailulla :)
    Selasinpa reippaaseen tahtiin aikani kuluksi koko blogisi läpi. (Pitäis kyllä mennä aikani kuluksi nukkumaan ;D ) Monia ihania ideoita ja ompeluksia.Ei malttanut jättää kesken :)
    Mieleen jäi varsinkin se sun beige sävyinen tilkkupeitto. Samoja kankaita kun mullakin on odottamassa tilkkutäkintekijää! :)

    Mukavaa viikonloppua Hanni ja Siiri! :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania joulun pikkuisia juttuja =) Tosi kauniita!!!!
    En tiedä pitäiskö sitä itsekin hiukan laitella, mutta jotenkin on inspiraatio hukassa!!!!
    ihana hakea täältä kauniista blogista sitä <3
    Tekisitkö joskus noita valtavan kauniita tilkkupeittojasi tilauksesta? tai muita
    käsitöitä? =)
    Oikein ihanaa viikonloppua ja etenkin joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunista olet laitellut:)Meilläkin alkaa jo joulu näkymään ja hyvinkin samaa tyyliä näyttää olevan kuin teillä:)

    VastaaPoista
  6. Ihania pieniä juttuja olet jo laitellut. Itse en ole vielä jaksanut tai viitsinyt. Odottelen inspiraatiota siivoukseen (tai maksettua siivoojaa ü), koska uusia juttuja on vain niin mukavampi laitella puhtaalle tuoksuvaan kotiin. Jotain joulu/talvivaloja kuitenkin on jo ilmestynyt...

    Tuota samaa 250ml mittakannua olen usein ihastellut paikallisessa "halpa"kaupassa. Vielä on jäänyt hyllyyn, mutta niin kivalta ja herkulliselta se näyttää sun kuvassa, että voi olla että seuraavalla reisuulla tarttuu mukaan.

    Ihanaa reissua huomenna. Tuohan ispiraatioita meillekkin asti näytille :) :)

    Henska

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!