sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kesäisiä kuvia

Perjantaina Siiri lähti iskän kanssa yöjunalla Tornioon Mummilaan. Ikävä oli jo ennenkuin tyttö oli ehtinyt kotiovea pidemmälle. Illan aikana tuli pari kertaa itkut ikävästä. Yön yli nukuttuani vapauduin. Nyt olen tossutellut lähinnä kotona, hoitanut kukkiani ja ommellut, katsonut televisiota, surffaillut blogeissa ja herkutellut ja mikä mukavinta, valvonut aamutunneille ja nukkunut myöhään.

Valkoiset Petuniat ovat nyt mahtavia pensaita. Ostin viikko sitten Prismasta 0,80 euroa kappale ja ovat osoittautuneet oikein megataimiksi. Harvoin saa näin hyvää halvalla.

Plantagenin kotimaiset Pelargoniatkin ovat oikein hyvässä kuosissa. Toisin kuin Kodin Terrasta ostamani Pelargonit, jotka lopettivat kukkimisen jo parin päivän kuluttua ja nyt tekee vain sellaisia kuivia nuppuja?! Varmaan joku tauti niissä.

Olen ihan innoissani väkertänyt ja valmistanut kesämyyjäisiäni varten yhtä sun toista. Tässä on ruusu- ja laventelisaippuoita kauniissa kääreissä. Saippuoita en valmistanut, ainoastaan kääreet.

Ja uutena aluevalatuksena ovat nämä kesäiset kakut. Ylitin itseni ja olen siitä onnellinen ja ylpeä!


Olen koittanut tavata Tilda-kirjan ohjetta, mutta koska en osaa tehdä valmiiden ohjeiden mukaan, ajattelin tehdä kakut ihan omalla kaavallani ja omassa järjestyksessä. On Ruusukakkua ja Mansikkakakkua.

Ja yksi Marenkinen kerrostäytekakku.

Jäin ihan koukkuun tähän kakun valmistamiseen. Saa nähdä mitä tänään saan "leivottua". Nyt suihkuun ja sitten Muori-mamman luokse viemään hänen tilaamansa mansikat. Muori haluaa ne kaupalle somistukseksi.

14 kommenttia:

  1. Ihania kakkuja ja leivonnaisia. :) On syytäkin olla tyytyväinen itseensä, jos tuollaisia saa aikaiseksi! Petuniat kukoistaa hienosti. Meillä orvokit kukkivat ennennäkemättömän hienosti, edellisinä kesinä ne ovat lähinnä kituneet minun hoidossani...

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihanaisia kakkuja! Syötävän suloisia :) JA kukat kauniita. Nautihan omasta ajasta sitten on ihana saada pieni taas kotiin :)

    VastaaPoista
  3. upeita kakkuja olet ommellut, vau! voi kumpa osaisi tuommoisia omallekin tytölle ommella.. :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit kukkaset!
    Ihania kakkuja ja leivonnaisia olet tehnyt. Mulla on vähän sama "ongelma", etten oikein valmiiden ohjeiden mukaan osaa mitään tehdä.
    Mukavaa kesäkuun jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  5. Namikakkuja!!!

    Kauniisti kukkii petuniat, taitavat olla ihan laatukukkia.

    Oma aika on sitä laatuaikaa.

    VastaaPoista
  6. Kivoja kakkuja.Noita voisi tehdä pupuille:)
    Valkoiset petuniat ovat kauniita.
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihania kakkuja! Nyt on minullakin haluu omella!

    VastaaPoista
  8. Hurjan sulosia kakkuja, tuo marenki kakku on niin herkullisen näköinen!!

    Itse en ole vielä saanut aikaiseksi, laittaa kesäkukkasia. Kellarista hain kyllä ruusut esille.

    VastaaPoista
  9. Yksin oleminen on kyllä harvinaista herkkua, joten eipä ihme jos ikävä ja outo tunne valtaa mielen.Mutta oma aika tekee hyvää,joten siitä täytyy nauttia ja tehdä kaikkea kivaa!:)Niinkuin olet tehnytkin ihania ompeluksia,kertakaikkiaan herkullisia!!:)

    Ja nuo kukkaset ovat niiiin kauniita!Upeasti myös pelargoniassa kukkia!<3 Kaunista!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Siis nuo kakut!!! Slurps =D

    Ihania!

    VastaaPoista
  11. Ihania kakkuja olet tehnyt! Nuo valkoiset petuniat on kyllä nättejä. 80 senttiä kipale? Vau, tosi hyvä löytö.
    En tiedä, mistä johtuu, mutta tänä kesänä täytyy tosiaan saada puutarhaan ja ruukkuihin valkoisia kukkia. Aiemmin en ole niistä pitänyt, mutta nyt pitää olla valkoisia tai ainakin muuten hennon värisiä, ei kirjavia, kiitos!

    VastaaPoista
  12. Komiat petuniat. Pitipä ihan sanoa, että Terran kukat on pääsääntöisesti olleet tosi huonoja tänä vuonna. Yksi viikonloppu siellä käytiin ja todella suuri osa kukista oli jo siellä kuolleita ja surkean näkösiä..
    Hyvät löydöt siis sulla!! Ja namit kakkuset ;b

    VastaaPoista
  13. Kakkuja minun makuuni, kauniita ja ilman kaloreita ;)

    Mukavaa omaa aikaa...!

    VastaaPoista
  14. Ihastuttavia kakkuja. Itselläni kakkuprojektit vasta parin vuoden kuluttua, kun tytär alkaa niiden kanssa leikkimään. Tosin voisihan niitä sisustukseen tehdä.
    Olen aktiivinen lukijasi ja kiitokset erinomaisesta ja kauniista blogistasi.
    Aurinkoista kesää.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!