lauantai 19. kesäkuuta 2010

Pieni juhlapäivä

Tänään on ollut syytä pieneen juhlaan. Siirin nimipäiviä on vietetty ja alkoipa meillä LOMAkin! Hurjan ihanaa.
***
Pieniä uudistuksiakin olen tehnyt kylpyosastolla. Vaihdoin kaikki pyyhkeet uusiin. Tykkään säännöllisin väliajoin vaihtaa pyyhkeet. Pyyhkeet ovat AINA valkoisia. Muita en huoli. Pyyhkeet ja lakanat täytyy olla VALKOISIA, PUHTAITA ja RAIKKAITA. Tekisi mieleni tehdä liinavaatekaappiinkin uudistuksia.

Pikkusisko toi NEW YORKista mahtavia saippuoita. Ihana tuoksu. Käsin tehtyjä ja pakattuja.

Kakkujakin on tullut väsättyä. Nämä osoittautuivat varsin suosituiksi. Kaikki väsäämäni kakut ovat saaneet uuden kodin. Meille ei ole jäänyt yhtään. Siiri on kysellyt omaa kakkua, mutta kaikki viedään käsistä =D

Tässä nimipäiväsankari uudessa pilkkumekossaan ja sandaaleissaan.

Laitettiin vielä hiukset kauniisti ja vietettiin mukava ilta Muorilassa muuan häitä katsellen. Vaari grillasi herkkuja.

Mun oli tarkoitus maalailla tänään spraylla yhtä ja toista uuteen kuosiin, mutta kun maalit ja tarvikkeet oli kasassa alkoi vesisade, joka ei näytä loppuvan vieläkään. Toivottavasti huomenna on selkeämpää. Ihan myrskytuulikin tuolla tuivertaa.

9 kommenttia:

  1. Ihana prinsessa:-))
    Paljon onnea nimipäivä sankarille ja mukavaa viikonloppua<3<3

    VastaaPoista
  2. Nuo kakut onkin niin herkullisen näköisiä.
    Meillekin leikkimökkiin olis tarvetta moisille.
    Saatan napata idean, jos sallit=)
    Mikäli ehdin ommella, aika kiirusta pitää kokoajan.
    Huokaus sentäs.
    Kun ehtisi edes kaikki teidän muiden IHANAT postaukset lukea.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Onnea nimipäiväsankarille, teilläkinn on siellä prinsessa:). Herkunnäköisiä kakkuja!

    VastaaPoista
  4. Nimppari onnea Siirille ja mukavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
  5. Ihana asia että vaihdat uudet pyyhkeet aika ajoin. Tuosta pitää ottaa oppia. Meillä on pyyhekaappi täynnä kaikenlaisia kertyneitä eriparisia pyyhkeitä. Nyt olen sieltä kyllä karsinut remonttiin rievuiksi vanhimpia. Pitäisi vaan reilusti lyödä vanhat menemään niin saisi uusia tilalle. Kauniita valkoisia!

    VastaaPoista
  6. Mahtavia kakkuja!
    Ihana Siiri-tyttö :)

    VastaaPoista
  7. Kivoja kakkusia, ihmekös tuo jos on käsistä viety. Ehkä nimipäivätyttönen vielä omansakin saa. :)

    VastaaPoista
  8. Olisipa ihana kun käsipyyhkeet olisivat valkoiset!:)

    Ja onnittelut myöhässä nimpparisankarille!Kaunis tyttö siellä! :)

    VastaaPoista
  9. Suloinen prinsessa Siiri!! onnea nimpparisankarille hiukan myöhästyneenä.

    Valkoiset pyyhkeet on ihania.

    Mukavaa alkavaa juhannusviikkoa.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!