maanantai 5. heinäkuuta 2010

Töttöröö

Nyt alkaa olla jo aika hiostava keli! Kuumuuden takia nukuin viime yönä huonosti. Se on harvinaista minulle, etten saa nukuttua yöllä. Jos ei nukuta, voi ommella =D Olen sitten ommellut tällaisia kankaisia tötteröitä, kaksivärisiä ja somistellut niitä nauhoin ja pitsein. Löysin hiljattain ihanaa nauhaa missä lukee "Where the memories are made...".

Tein tallaisia ajattomia, sillä näihin voi sitten joulun tullen sujauttaa pieniä lahjoja, nameja, konvehteja, tuikkuja, kynttilöitä, mitä keksiikään. Voihan sitä jouluna vielä tehdä punaisiakin.

Lomalla on paaaaljon aikaa käydä ostoksilla. Niinpä poikkesin viime viikolla Koivuhaan uudessa liikekeskuksessa (Keski-Vantaalla) ja siellä sijaitsevassa White Home-liikkeessä. Pieni valkoinen kauppa täynnä suloisia valkoisia myyntiartikkeleita. Ja nukkekotiharrastajille oma osionsa. Tyylikkäitä ja somia nukkekodin kalusteita ja astioita. Huhhuh.
***
Meille ostin tämän liitutaulun keittiöön ja tietenkin yhden keittiöpyyhkeen.

Nyt alkaa uni painaa silmää. Ajattelin kuitenkin vielä ommella kahdet enkelin siivet, tilaustyönä, ei kannata liikoja vitkastella.
***
Olemme pikkusiskon kanssa suunnitelleet mutkittelevaa kesälomareissua Suomen suvessa... Hain tänään pikkuisen lisää lomaa =D
EDIT: ARVOIMME SIIRIN KANSSA LAMPUNVARJOSTINKYSELYYN VASTANNEIDEN KESKEN JA VOITTAJAKSI OSOITTAUTUI RUISKAUNOKKI "MATKANI VARRELTA"-BLOGISTA. OTATKO S-POSTILLA YHTEYTTÄ NIIN LAITAN JOTAIN PIENTÄ TULEMAAN PALKINTONA.

11 kommenttia:

  1. Ihanat tötteröt!! <3 Ja olet laittanut ne niin kauniisti esille!
    Taustalla oleva verho näyttää myös niin ihanalle!:)

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Heti alkaa päässä raksuttamaan, että mitä kaikkea noihin voisi laittaa! Tosi kivoja!

    VastaaPoista
  3. Kauniit tötteröt. Noitahan vois itsekin tehdä, varsinkin jouluksi. kiitos vinkistä.:)

    VastaaPoista
  4. Kivat tötteröt! Ja kiitos kovasti kankaista. Oli ihaniiii ♥

    VastaaPoista
  5. Kivan näköisiä tötteröitä:)
    Kiitos vinkistä.En olekaan ennen tehnyt kankaasta tötteröitä.

    VastaaPoista
  6. Voi miten kivat noi töttöröt! Kiva idis kyllä! Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat tötteröt olet ommellut! Näyttävät tuossa kattokoukustossa tosi kauniilta!
    Mukavia kesäpäiviä toivottelen!:)

    VastaaPoista
  8. Tosi suloisia nuo tötteröt, hyvä idea :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat tötteröt!
    Lämmintä loppu viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaunis tosi ihanaisesta tötteröisestä ja sen sisällöstä! :)

    Kannattaa näköjään keskittyä lukemaan asiat huolellisemmin, sillä en postausta lukiessani huomannut,että varjostinkyselyssä oli arvontakin. - No, nyt sitten oli kiva yllätys voittaa!

    VastaaPoista
  11. sattumalta eksyin blogiisi, ja täytyy kyllä illalla ajan kanssa selailla läpi. :) Mielelläni osallistun arvontaan.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!