keskiviikko 11. elokuuta 2010

Tähdellistä

Järjestin jo etuajassa hiukan syksyn tunnelmaa. Kesä on valloittavaa aikaa hempeine väreineen ja kevyine tunnelmineen. Minuun on kuitenkin vahvasti asennettuna 4 vuodenaikaa. Tarvitsen vuodenaikojen vaihtelut. Loppukesään on aina liittynyt minulla muutoksen haku. Johtunee siitä, että olen syntynyt elokuun loppupuolella. Elokuussa synnytään uudelleen =D

***
Tähdet kiinnostavat tällä hetkellä, monen muun ohella. Eilen illalla iski into valmistaa loppuun tämä tähtipeitto.

Just sellainen kuin halusinkin.
Tikkasin koneella vain reunoista ja sitten taas tutuksi tulleella systeemillä eli nappeja keskelle säännöllisin väliajoin saumakohtiin. Pysyy kerrokset paikoillaan.
Taustalla vilahtelee GANTin tähtipeitto. Se on niin ihana, että voin suositella kaikille tähtikuoseista pitäville. Se on niin ihanan pehmeä ja sopivan raskas.


Taloudesta löytyy myös GANT-henkinen puutarjotin. Se on vuodentakainen alelöytö Jyväskylän Sokokselta.


Seuraavaksi täytyy tehdä varmaankin tähtityynyjä.
***
Ihan pakko on ollut ihan pikkuisen ostaa Siirin vaatekaappiin syksyn uutuuksia. Kaupoissa on suurimmaksi osaksi ihan kökköjä lasten vaatteita. Jonkun verran olen ostellut Jenkeistä ihanuuksia, jotain kivaa löytyi Lindexiltä. Siirin vaatteissa on tietenkin pilkkuja, raitoja ja pallukoita, väreinä mm. violettia, ruskeaa, pinkkiä ja turkoosia. Kesävaatteet menivät kaupaksi Huuto.netissä. Ensi kesänä puhaltaa taas vaatekaapissa uudet tuulet =) Tykkään, että Siirillä on RUNSAASTI valinnanvaraa vaatteissa. Kuluneita, likaisia, rikkinäisiä tai haalistuneita vaatteita meillä ei ole, siitä pidän huolen. Ja vanhoja vaatteita en kauan kaapeissa säilyttele.
Värikästä loppuviikkoa toivotellen,

9 kommenttia:

  1. Tykkään niin kovasti tilkkupeitoista ja tuo sinun tekemäsi on aivan super hieno!

    Voin yhtyä tuohon Gant peiton kehumiseen, meiltä löytyy samanlainen tummansinisenä ja käytän sitä muuten molemmin puolin:)

    VastaaPoista
  2. Ihku tilkkutäkki ja tähdet ovat aina "muodissa" :)

    Kyllä hinta ja laatu kulkevat aika usein käsikädessä. Itse panostan nykyään mieluummin vähän hinnakkaimpiin, mutta kestävämpiin ja ajattomampiin tuotteisiin

    Tulivatkohan nuo adjektiivit oikein kirjoitettua, ajatus ei oikein enää kulje tässä vaiheessa iltaa ;)

    VastaaPoista
  3. Kaunis peitto. Minäkin tykkään että on selkeät vuodenajat. Eipä olisi yhtään mukavaa jos olisi pelkästää yhtä vuoden aikaa kokoajan.

    Minä olen ennemmän syksy ihminen, olen itse syntynyt elokuussa, samoin mieheni ja meillä on hääpäiväkin syksyllä:) Suruakin on koettu syskyllä, joten syksyn lapsi:)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana peitto, kauniit värit. Minä en ole ennen nuista tähdistä tykännyt mutta nyt syksyä kohti metäessä huomaan että olen alkanut niitä ihailla ja nyt jo pari tähtityynyä poikien huoneeseen ostanut.
    Uudet vaatteet aina piristävät, jos ei niinkään lapsia niin ainakin äitiä :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis tilkkutäkki. Tuo väreillänsä raikkautta syksyyn. Syksyn lapsena olen kanssasi aivan samaa mieltä :D

    VastaaPoista
  6. Ihana tilkkupeiton teit! Mulla taas alkaa jo tähdet kyllästyttää :) Pitäisi keksiä tilalle jotain, mutta mitä???!

    VastaaPoista
  7. En ole syksyn lapsi mutta syksy on parasta! :)
    Mukavan värikäs tilkkupeitto!

    Värikästä syksyäkin!

    VastaaPoista
  8. Voi elämä kuinka täydellisesti tuo tilkkupeitto sopisi meidän poikien huoneeseen!!! Tosi upea!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!