lauantai 4. syyskuuta 2010

Innostuin

Tänään on ollut todellinen kotipäivä. Siiri tuli eilen illalla kuumeeseen ja sehän tarkoittaa sitä, että sisällä on pysyttävä. Kaupassa poikettiin sen verran, että saatiin lauantainamit =D Puin Siirille toppatakin päälle.
***
Silitysvuori kasvoi kasvamistaan. Se johtui ainoastaan siitä, että silitysrautavanhukseni ei jaksanut enää silittää. Vihdoin sain hankittua uuden raudan, oikein luxusmallin. Pyykit siliävät lähes itsestään. Siksipä innostuinkin silittelemään oikein olan takaa.


Samalla siivosin liinavaatekaappia ja silittelin jo kertaalleen silitetytkin tyynyliinat ym. =D Kyllä on sitten innostavaa, kun omistaa uuden silitysraudan!
***
Tässä alakuvassa on uusimpia liinalöytöjäni kirppikseltä. Ihania raikkaanvalkoisia reikäkirjottuja liinoja. Niitäkin silittelin =D

Ja laitoin keittiönpöydälle.


Innostus laajeni muuhunkin siivouspuoleen. Rullasin vanhan keittiön maton, imuroin ja luuttusin lattiat ja asettelin uuden ihanan puuvilla-juuttimaton keittiön pöydän alle. On muuten helppo pitää puhtaana.


Ompelurintamalla kokeilen tuollaista pampulanauhaa. Näyttää olevan tällä hetkellä suosittua muuallakin tuo pampulanauha. Nauhan löysin kesälomalla Kauhavalta, Kilokankaasta. Toinen puoli tyynystä on raidallinen ja toinen ruudullinen. Mielestäni tyynystä tuli hauskan näköinen.


Tuossa pitsipeitossakin sattuu olemaan tuollaiset pampulat.


Pitkästä aikaa aloin neulomaan. Jämälangoista löytyi luonnonvaaleaa muhkeaa villalankaa. Teen Siirille kaulahuivin ja jattelin vielä somistaa sen huopakukin. Hattu ja hanskat on jo valmiina. Hattua ehkä hiukan tuunailen, että saan huiviin sopivan setin. Valmista näytän myöhemmin.


Nyt olis vielä edessä puhtaiden lakanoiden laitto sänkyyn ja ehkä pikkuompelut =D

15 kommenttia:

  1. Oj, ei oo mitään (tai no, kovinkaan montaa juttua..) ihanampaa kuin suorat kauniit lakanarivit kaapissa <3 Itse mankeloin koko liinavaatekaapin uusiksi, kun sain mankelin ;-D

    VastaaPoista
  2. Huh huh, johan tässä vauhdissa päätä huimaa:). Onpas siisti ja valkoinenliinavaatekaappi, haaveissa vain mulla;).

    VastaaPoista
  3. Oi joi,mikä tarmonpuuska ja puhuri siellä on käynyt!! uudella raudalla on ilo silittää:)

    VastaaPoista
  4. Voi miten kauniin näköinen liinavaatekaappi :) JA ihana tuo pampulatyyny!

    VastaaPoista
  5. Voi miten kade olen sulle !!!!! Tule meille silittelemään kanssa =)

    VastaaPoista
  6. Täällä myös "epätoivoinen" silittäjä ihailee tarmokkuuttasi!

    Kauniita tyynyliinoja ja kuvia!!!

    VastaaPoista
  7. Mun silitysmotivaatio kohosi laventelisen silitysveden myötä huippuunsa-silitän kaikkea mahdollista ;D

    Kivat sunnuntait ja nähdään.. ;)

    VastaaPoista
  8. Täällä kanssa yksi laiska silittäjä ihailee niin kaunista pinoasi kaapissa!:) Ihania valkoisia liinavaatteita!! Todella kauniita myös nuo aiemman postauksen vaateostokset!!

    VastaaPoista
  9. Voi, mä oon varmaan maailman laiskin silittäjä. Kunpa munkin kaapit näyttäisivät tuolta. Huoh!

    VastaaPoista
  10. Voi kiitti vinkistä...! Taidan pinkaista ostamaan minäkin uuden silitysraudan...! Siitähän se kiikastikin...;)) Hih ;)

    Ja taas tuli todistetuksi että kunnon työkaluilla homma sujuu kuin leikiten. Voi että kun olen kateellinen, sinulla tarmoa riittää!

    VastaaPoista
  11. Huh...oletpas ollut ahkera!
    Minäkin ostin vasta uuden raudan ja luksus mallin kans...mutta en ole innostunut silittämään kuin pakolliset:-)
    Mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  12. Mikä se on se luksus-malli?
    Tai ylipäätään hyvä silitysrauta?
    Semmosta tarvittais täälläkin, mutta niiden kanssa on käynyt vähän samanlailla kuin imureidenkin...edes rahalla ei meinaa saada hyvää:(

    VastaaPoista
  13. Luxusmalli on PHILIPS GC 4490 Steam iron 2400w

    VastaaPoista
  14. Kankaanpainantaa on pitänyt itsekin kokeilla, mutta toistaiseksi se on vielä jäänyt.

    Upeita tuotoksia, olet ollut tosi ahkera :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!