tiistai 22. helmikuuta 2011

Pikkuinen eteinen ja pikkuinen olohuone

Meillä on Siirin kanssa pikkuinen koti pullollaan tunnetta ja tavaraa. Molemmille on n. 36,5 neliötä eli yhteensä 73 neliötä. Sisäänkäynti on pikkuinen ja ehkä hieman pimeä, mutta ei haittaa. Ollaan mahduttu ovesta peremmälle =D

Tuo eteisen pöytä on sellainen tavaramagneetti. Siihen jää lojumaan milloin mitäkin. Oletteko huomanneet, että mitä enemmän on laskutilaa, sitä enemmän tulee jätettyä tavaraa hujan hajan? Meillä ainakin. Siihen ne jäävät lojumaan, kunnes saan hermoromahduksen ja ahdistuskohtauksen, kun joka paikassa roikkuu jotain. Sitten alkaa tapahtua, yleensä kerran viikossa se tulee. Puuska, joka kuljettaa eksyneet rojut paikoilleen.


Pikkuruisesta eteisestä avautuu olohuone.

Keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat oikeastaan samaa tilaa. Tämä on aitoa ruotsalaista suunnittelua. Koko asuinalue on länsinaapureimme käsialaa ja poikkeaa edukseen useimmista asutusalueista kodikkuudellaan ja monilla ihanilla esteettisillä valinnoilla.

Kodin sisustus ei ole ruotsalaista vaikka joku Ikean helmi joukossa onkin. Esim. tuo pieni pyöreä pöytä jota olin jo kiikuttamassa varastoon lepäämään. Kodin sisustus on kerätty vuosien varrella kirpputoreilta tai muuten käytettynä. Ylemmässä kuvassa näkyvä tumma piironki on kulkenut matkassa jo lähes 20 vuotta. Teininä sen ostin osto-ja myyntiliikkeestä ja kunnostin isäni kanssa. Ja se on ihan samassa kuosissa edelleen.



Lopuksi näkymä bloggauspaikastani. "Toimistoni" siirtyi viime vuoden lopulla makuuhuoneestani olohuoneen puolelle, kun vaihdoin modeemin nettitikkuun ja kannettavasta tuli oikeastikin kannettava.
Nyt täytyy lähteä lepäämään. Huomenna lennän Seinäjoelle ja siitä matkaan vielä Kurikkaan. Työpäivästä tulee pitkä. Jos ehdin, poikkean Seinäjoella Sisustus Sapirassa, joka sattuu olemaan enoni puolison liike. Sisustus on aina mielessä =D

22 kommenttia:

  1. Oikein kaunis ja tunnelmallinen koti! <3 Kyllä teidän passaa oikein hyvin siellä asustella. Tunnelma tulee vaikka minkä kokoiseen taloon kun se on tullakseen. Minä tykkäsin kovasti! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. On teillä likat upea koti. Tosi hyvällä maulla sisustettu.
    Teillä on makeet olkkarinpöydät, onko nuokin käytettynä löydetty?

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanan sievää teillä onkaan!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivoista kommenteista!! Sanotaan nyt näin, että kyllä meillä viihtyy =D

    Outille tiedoksi, että olohuoneen pöydät on myöskin käytettynä ostettu huonekalukirppikseltä Tattarisuolta.

    VastaaPoista
  5. Ihana Koti ♥ Mun ja lasten asunto on muutaman neliön pienempi, mutta pienessä on oma kodikas tunnelmansa ja omat hyötynsä :-)
    Aamuisia pakkasterveisiä sinne!

    VastaaPoista
  6. Ihana koti, hyvällä maulla ja taidolla sisustettu, tykkään.

    VastaaPoista
  7. Toooosi kaunista,sielun silmät lepää,katsoopa mitä kuvaa tahansa,ihana tunnelma=D

    VastaaPoista
  8. Ompas teillä Sirpukan kanssa ihanan valoisaa!
    Kyllä varmasti viihtyy,kun on itse laittanut tunteella :)

    Kiva, työmatka! Mäkin lähden tänään, mutta vähän lähemmäs elikkä Hämeenlinnaan ;D

    Ja tietty paikallisille kirppiksille... ! ;)

    VastaaPoista
  9. Kyllä teidän tyttöjen kelpaa :) Kaunista, kodikasta ja valoisaa!

    VastaaPoista
  10. Oikein kauniilta ja harmoniselta kokonaisuudelta näyttää. Oikein ihanaa keskiviikon jatkoa.

    VastaaPoista
  11. Suloinen koti teillä. Niin paljon kaunista katseltavaa. Kiva kun kuvaat astioita ja ostoksiakin välillä, tykkään katsella :)

    VastaaPoista
  12. Ihana koti teillä!
    Halauksin Nina

    VastaaPoista
  13. Olipas kiva postaus :)
    KAunis koti teillä ja nuo ikkunanpokat ovat kovasti mieleeni ;)

    VastaaPoista
  14. Teillä on kyllä niin kaunis ja kodikas koti! Ihana!

    VastaaPoista
  15. Todella kaunista ja rauhallinen tunnelma! Olipa ihana nähdä laajemmin kotiasi!
    Oikein mukavaa työmatkaa<3

    VastaaPoista
  16. Ihanan tunnelmallinen koti,
    juuri minun makuuni :)
    kaikkea sopivasti ja hyvällä maulla valittuna!

    WAU.. i like<3

    haliterkut
    Päivi

    VastaaPoista
  17. TOOOOSIIII kaunista!

    Ihania kalusteita kauniin valoisaa ja vaaleaa!

    VastaaPoista
  18. Ihanan näköistä! Siellä varmasti viihtyy =)

    VastaaPoista
  19. Teillä on todella kauniisti sisustettu, aivan ihana koti:)

    VastaaPoista
  20. Kaunista. Ja paljon kauniita yksityiskohtia, piti ihan tarkemmin kuvia tiirailla!

    Kiitos kierroksesta teillä!
    Ja mukavaa viikonloppua!
    -kisu-

    VastaaPoista
  21. olen aina silloin tällöin kurkkinut teille ja taas hukannut ...nyt pistän talteen ja hyppään kelkkaan :D
    Tervetuloa vastavierailulle :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!