sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Unohdetut

Olen kokonaan unohtanut meidän paperinuket. Ihanat paperiset tytöt! Siirin ollessa vielä vauva, löysin jostain kaksi ihanaa vihkosta, joissa oli kivat isot paperinuket tulevia leikkejä varten. Ne löytyivät viime viikolla kaapin perältä suursiivouksen yhteydessä. Ja tänään niillä on leikitty.

***
Nostalgiset paperinukketaulut viehättävät kovasti myös. Siirin huoneessa on kaksi paperinukketaulua. Molemmat kirpputorilta. Tämän pienemmän löysin viime syksynä Tikkurilan kirppikseltä. Vaihdoin vain kehykset. Se on nyt yöpöydällä.


Ja isomman olen ostanut kolmisen vuotta sitten Tampereelta kirpputorilta. Senkin laitoin kehyksiin.


Laura ja Ella löytyivät siis siivouksen yhteydessä.

Ja Siiri on pienillä pulleilla kätösillään leikellyt nukeille vaatteita leikkejä varten. Uskomatonta kuinka taitava tuo 5-vuotias on saksien kanssa.

Laura opettaa Ellalle balettitanssia. Ja HipHopia.



Nyt kutsuu kirjasto. Aamu on mennyt hinkatessa pölyjä. Aurinko on armoton pölyjen ja sormenjälkien esille tuoja, mutta hyvä niin, muutenhan en varmaan pölyjä paljon pyyhkisi. Pieni happihyppely on nyt paikallaan.


9 kommenttia:

  1. Voi, ihan tulee lapsuus mieleen!

    Meidän äiti on taitava piirtäjä ja askarteli meille paperinuket ja kasan kauniita prinsessamekkoja niille! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania!
    Minä tykkäsin pienenä hirmu paljon leikkiä paperinukeilla.. Niille oli ihanaa tehdä vaatteita ja tavaroita itse :)

    VastaaPoista
  3. Söpöjä :)
    meilläkin leikittiin paljon paperinukeilla kun olin pieni...

    VastaaPoista
  4. Tosi kivat nuo paperinukketaulut, noin persoonallisia löytöjä ei näillä main kirppareilta kauheasti löydä...

    VastaaPoista
  5. Oi ei, paperinuket on niin ihania! Pienenä tehtiin hoidossa omia nukkeja pahvista, mutta parhaimpia oli nuo valmiit, kun olivat niin kauniita :) Niille oli hauska tehdä lisää vaatteita itse.

    VastaaPoista
  6. Voi tulipa lapsuus mieleen. Oli mukava leikkiä paperinukeilla ja tehdä niille uusia vaatteita :)

    VastaaPoista
  7. Taitaapa Siiri tulla äitiinsä,kun noinkin hyvin osaa leikellä.Muutaman vuoden päästä siellä kilpaa ompelette toista ihanempia juttuja:))
    Kivoja papernukkeja;tulee oma lapsuus elävästi mieleen.
    Ystävänpäivä terveiset:))

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kauniit taulut noista paperinukeista tulikaan!
    Edellisen postauksen ruusukupit ovat vallan suloiset! Kyllä niistä kelpaa kaffitella kesällä.

    VastaaPoista
  9. IHANA blogi sinulla!!! Ihana, ihana ihana... pitääpä laittaa seurantaan :-) Myös putiikkisi tuotteet ovat ihastuttavia.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!