lauantai 4. kesäkuuta 2011

KESÄARVONTA

Lupasin arvonnan, kun 200 lukijaa ilmoittautunut. Nyt on 209, joten tuumasta toimeen. Palkintona tarjoilen kaappien kätköistä Riviera Maisonin paperiservietit, Riviera Maisonin pikkukehyksen "Especially for you", pilkullisen keittiöpyyhkeen ja "Cuisine de Famille"-sinkkikyltin. Palkinnon piti alun perin olla jotain itse tekemääni, mutta järjestän sitten 3-vuotisarvonnan heinäkuussa erikseen.



Blogini tilastot näyttävät n. 300 kävijää per päivä, mutta kommenteissa tämä ei näy. Siksipä pyydänkin arvontaan osallistuva kertomaan itsestään muutamalla sanalla ja samalla myöskin valottamaan mulle miksi blogissani tulee käytyä. Olisi kiva tietää millaista porukkaa täällä käy ja samalla löydän myöskin uusia blogeja luettavaksi. Välillä käyn vakoilemassa tuolla tilaston puolella mitä kautta blogiini on "eksytty" ja samalla löydän myös niiden blogeihin, jotka eivät itsestään muuten merkkiä jätä =D


Ensimmäistä kertaa otan käyttöön säännön jonka mukaan:


Yhden arvan saa kommentoimalla ja kertomalla itsestään sekä kertomalla mikä mahdollisesti blogissani viehättää


Kaksi arpaa saa kommentilla ja lukijana


Kolme arpaa saa linkittämällä arvonnan omaan blogiin


***


Huomasin muutama päivä sitten, ettei blogissani ole koskaan päässyt anonyyminä kommentoimaan. Melkein kolme vuotta olen tätä blogia pitänyt ja nyt vasta asian hokasin =D No asia jää sillensä eli anonyyminä ei edelleenkään voi kommentoida, mutta ne joilla ei ole omaa blogia tai google-tililä voivat kyllä laittaa sähköpostia ThelmanKammari@gmail.com jos haluavat osallistua arvontaan. Kannustan sitten luomaan oman google-tilin niin ei tarvitse olla nimettömänä, saa oman nimimerkin =D



Niin ja arvonta päättyy vaikka 15.6.2011. ONNEA ARVONTAAN! Ihan jännityksellä jään odottamaan kommenttejanne =D


107 kommenttia:

  1. Senni on 2veen Ruusan 25vee äiti joka rakastaa romuromantiikkaa!

    Täällä tulee käytyä koska tää on niin kiva blogi.
    Kirpputori jutut on parhautta! Kauniita kuviasi on mukava ihastella, tuunausideat otetaan ilolla vastaan! :)

    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  2. Olen itse käsityöläinen ja käyn katsomassa blogeja, joissa on tehty käsitöitä tai kivaa sisustusta tai kirpputorilöytöjä. En ollenkaan muista, mistä kautta olen alunperin, jo kauan sitten sinun blogisi löytänyt...Mukana arvonnassa myös.

    VastaaPoista
  3. Maajo on kahden tytön äiti. Tytöt ovat 2 ja 4.
    Olen käynyt tässä blogissa jo varmaan vuoden. Tämä on suosikkejani, koska tykkään tosi paljon tyylistäsi ja kuvat ovat ihania ja ajatuksella otettuja.
    Värit, kuosit, astiat sun muut teidän kodissanne ovat aivan ihania. Kunpa itsekin pääsisi joskus tällaiseen väriharmoniaan:)
    Olen surkea linkittäjä, siksi tyydyn kahteen arpaan:-D

    VastaaPoista
  4. Mymmeli on kahden lapsen äiti, kolmas murunen syntyy kuukauden sisällä. Rakastan kaikkea sisustamiseen liittyvää, kaikkea kaunista. Olen löytänyt blogisi toisen blogin kautta, ja ihailen kauniita kuvia joita blogissasi on!
    Oma blogi edelleen työn alla, joten mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  5. Täällä 3:n lapsen kotiäiti käy kurkkimassa kivaa blogiasi. Löysin sen ekaa kertaa Turun Sanomissa olleen jutun perusteella. Tykkään samoista asioista kanssasi ja kauniista kodistanne. :)

    VastaaPoista
  6. Innokas puuharha- sekä käsityöharrastaja Oulun seudulta. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana.
    Olen muistaakseni löytänyt blogisi jonkuntoisen blogin kautta.
    Olen kolmen lapsen kotiäiti.
    Tykkään tosipaljon sisustamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä.

    VastaaPoista
  8. Mukaan kolmella arvalla! IHANA palkinto :)
    Blogisi on ihan nimensä näköinen ja minä tykkään kovasti pilkuista!
    Mitähän itsestäni kertoisin, mitä et jo tietäisi... Sen verran voin vielä kertoa, että aika suuri osa minun vierailijoistani tulee sinun blogisi kautta :) Kiitos siitä, hih..
    Aurinkoista viikonvaihteen jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukaan tulee tämä avojalakanen oululainen:)
    Minä käyn ihastelemassa kuvia ja niistä välittyvää tunnelmaa. :)

    VastaaPoista
  10. Pepi Mummmun Huushollista, kohta kolmen mummu, intohimoinen sisustaja ja innokas soheltaja vähän asiassa jos toisesakin -ikuinen muutoksen tekijä ☺

    Käyn aina silloin tällöin muistaessani lukaisemassa, valitettavan harvoin varemaan olen kommentoinut, mutta viimein pistin omalle blogilistalleni, joten tulee tiiviimmin kurkittua mitä touhuilet!

    Kolmella arvalla mukana ☺

    VastaaPoista
  11. Ihanaa! Kolmella arvalla mukana ehdottomasti:) Pitääkö vielä kertoa, miksi täällä käyn aina kun uusi postaus tulee?! No totta kai siksi, että sinulla on niiiiin tavattoman ihania kuvia, nuo tekemäsi käsityöt ovat ihan suurenmoisia, että niiden katselusta tulee todella hyvälle tuulelle:)

    VastaaPoista
  12. Manda Vaapulasta, kolmen lapsen äiti seikkailee blogimaailmassa lastenvaatteiden ompeluharrastuksen myötä. En muista miten ja milloin olen tänne löytänyt, mutta käyn blogissasi ihailemassa kaikkea kaunista ja ihanaa, kuten ompelemiasi sisustusjuttuja.
    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  13. Olen kahdella arvalla mukana, kirjoittelen "pastellin lumoissa blogia" ja minulla on jo aikuiset kaksi lasta..ja yksi ihana lapsenlapsi..
    Sinulla on ihana blogi ja olenkin aina välillä käynyt täällä kurkkimassa :)

    VastaaPoista
  14. en muista mitä kautta alunperin blogiisi eksyin, mutta kauniit ompelukset ja sisustusjutut muutenkin kiinnostavat.

    itse tykkään kovin kirppistellä, sisustaa, ommella ja askarrella, joita sitten omassa blogissa esittelen..

    ja linkitän blogiin, niin 3 arpaa:)

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukaan tulee kahden pienen tyttösen äiti. Tyttöjen syntymän myötä tämä musta-valkoista elämää viettänyt viehättyi kauniisiin, suloisiin kankaisiin, käsitöihin jne. Blogisi kauniita kuvia ihastelen :)

    Heidi

    VastaaPoista
  16. Mukana kahdella arvalla:)

    Seuraan blogiasi ja ihania sisustusjuttuja mielenkiinnolla. Olen kahden tyttölapsen (8- ja 6 -vuotiaat) äiti. Tykkään itsekin sisustaa ja näperrellä kaikenlaista:)

    Ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  17. Minä, josta sinä tiedätkin enemmän kuin muut ;)
    Vakoilen elämääsi tätä kautta.

    ;) ja kaks arpaa!

    VastaaPoista
  18. Huomenta =) Täällä Vaahteramäen Emäntä,viiden lapsen äiti,Isäntäkin tuvasta löytyy.
    Tykkään sisustamisesta,kätten töistä...kaikesta kauniista =)
    Blogissasi tykkään kun täällä on kaikkea just minun makuuni =) Viihdyn ja tykkään lueskella...

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana 2 pienen lapsen kotiäiti. Jonkun toisen blogin kautta tänne löysin ja ihastuin blogisi tyyliin, kuviin ja teidän ihanaan sisustukseen..
    Tekemäsi käsityöt on aivan ihania ja haaveissa onkin tilata sinulta tilkkupeitot lastensänkyihin, kunhan vaan pienempikin siirtyy pois pinnasängystä.

    VastaaPoista
  20. Osallistun kahdella arvalla! :)
    Olen joskus hyvin kauan selaillut blogiasi, ennen kuin itse aloin kirjoittaa, näin kyllä hämärästi muistaisin :D
    Muutamaan lähiajan postaukseeni olit jättänyt kommenttia ja heti urkkimalla löysin jälleen tämän hurmaavan blogisi :)

    VastaaPoista
  21. Ehdottomasti kolmella mukana. Ihana palkinto :)
    Viiden lapsen äiti, joka rakastaa kaikkeea käsillä tehtävää. Tällä hetkellä haen ideoita kotiimme, johon ensi viikolla muutamme :)

    VastaaPoista
  22. 3 arvalla lähden voittoa tavoittelemaan :) Ihanassa blogissasi käyn säännöllisesti ihastelemassa kaunista kotianne ja käsityöitä! Samanlaiset intressit itselläkin :)

    VastaaPoista
  23. Hejsan!
    Täällä roikkuu kolmen lapsen lähes jo kolmekymppinen (auts!) äiti lounais-rannikolta. Omaa blogia olen kirjotellu puolisentoista vuotta ja saman ajan ihastellut muiden toinen toistaan ihanampia blogeja. Sun kauniiseen ja kekseliääseen blogiin löysin joku aika sitten, vaikka hiukan laiska kommentoija olen ollutkin... ;)

    Sulla on täällä blogissa ihana tunnelma ja kekseliäitä ideoita, me like! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  24. Täälläpä on yksi 17 vuotias tyttö etelä-pohjanmaalta. Seuraan blogiasi koska siinä onk mukava tunnelma ja pidän itsekkin ompelusta, kirppiksistä ja sisustamisesta. Itseasiassa blogisi nimi polkadot sai minut kiinnostuneeksi, sillä olen syvästi rakastunut polkadotteihin ja tietenkin mielenkiinto heräsi :)

    Osallistun kahdella arvalla silä olen lukijasi ^^

    VastaaPoista
  25. Hei!
    Minäkin olen huomaanut omassani saman, kävijöitä piisaa mutta kommentteja jaksaa jättää vain
    harva:(

    No minä olen vakiolukijasi monen vuoden ajan:)

    Kahdella arvalla mukana!

    Aurinkoista sunnuntaita sinulletr!

    VastaaPoista
  26. Villa Kaarnakallion emäntä on Hannin sisko, kolmen prinsessan äiti ja yhden omakotitalon emäntä ja yhden miehen vaimo. Käyn täällä vakoilemassa teidän touhuja, jos ei muisteta kaikesta kertoa kun tavataan/soitellaan. :)

    Laitan kolme arpaa likoon, josko arpaonni viimein suosisi. :D

    VastaaPoista
  27. HeippaRallaa! Pitkästä aikaa kerkiän taas katselemaan muiden blogeja. Sattuipa arvonta hyvään aikaan, hih!
    Olen lukija, linkittäjä ja kommentoija(kunhan aina kerkiän)...siis 3 arpaa mulle!!
    Tykkään katsella ihania ideoitasi ja ompeluksiasi. Kiva Blogi!

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Pidemmän aikaa olen jo seuraillut blogiasi ja nyt huomasin etten ole muistanut liittyä lukijaksi nyt sekin on korjattu :) Blogisi on mukavaa luettavaa ja täältä löytyy hyviä ideoita :)

    VastaaPoista
  29. Kolmen lapsen työssäkäyvä äiti. Pidän blogia kolmen tähden koti, vaihtelevalla menestyksellä... :)

    Kokeilen kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  30. Kolme vuotta on aika kunnioitettava ikä blogimaailmassa, sen verran tiuhaa tuntuu vaihtuvuus olevan. Kahdella arvalla mukana, ei ole (vielä) blogia johon linkittää. Viime aikoina olen käynyt blogissasi aika tiuhaan, koska etsin ideoita kesämökin raikastamiseksi ja täältä on löytynyt sekä ideoita että inspiraatiota.

    VastaaPoista
  31. Käsitöitäsi täällä ihailen.Blogini taitaakin olla sinulle tuttu tapaus. Mukaan kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  32. Käyn blogissasi jokseenkin säännölliseen. Kuulostaa omituiselta, mutta ensisijaisesti luen kuviasi, toki tekstitkin tulee luettua. Kuvien lukemisella tarkoitan, että katson sommittelua, ja värien yhdistelmää ja mietin, mitä oppia voisin omaan kuvaamiseeni ottaa. Blogimaailma muuten tuntuu olevan täynnä keskivertoa PALJON parempia kuvaajia. Niin, pitkän sepustuksen jälkeen; kahdella arvalla ihanien tavaroiden arvonnassa mukana ja peukut pystyssä...

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana!

    En enää muista mitä kautta blogisi löysin, mutta ompelu- ja sisustushulluna ihmisenä tykkään ja vierailen säännöllisesti, vaikkei kommentoitua tulekaan. Sulla on erityisen kauniita ja inspiroivia kuvia blogissasi. <3

    VastaaPoista
  34. Vintage-Sunflower on 36v kahden teinin äitee. Käsityö- ja sisustusharrastaja. Blogeista, myös tästä sinun, etsin uusia ideoita, tuunauksia... Pitkiä tekstejä ei tule blogeista luettua, kuvista pidän eniten. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  35. Olen sisustamiseen ja puutarhaan hurahtanut kahden lapsen äiti. Tykkään myös tehdä itse käsitöitä. Sinulla on todella kiva blogi, löysin tänne toisen blogin kautta. Itselläni ei vielä ole blogia, mutta haaveissa sellainen olisi. Osallistun siis kahdella arvalla, ihanat palkinnot.

    -zara-

    VastaaPoista
  36. Heips! Olen ehdottomasti kolmella arvalla mukana, aivan ihana palkinto :) Olen 25 vuotias nainen, sisustan, tuunaan ja teen käsitöitä paljon. Olen ollut lukijana vasta vähän aikaa ja löysin blogiisi muistaakseni jonkun minun lukijan kautta. Pidän siis myös omaa blogia, tervetuloa vierailulle!

    VastaaPoista
  37. Olen opiskelijatyttö ja hevosharrastaja Pohjanmaalta. Löysin blogiisi ensimmäisen kerran toisen sisustusblogin kautta joitakin viikkoja sitten, ja käyn säännöllisesti lukemassa uusimmat postaukset. Osallistun arvontaan kahdella arvalla :) Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  38. Täällä yksi hiljainen lukija.. Olen kahden lapsen kolmikymppinen äiti, joka tykkää tehdä käsitöitä.

    Blogissasi olen käynyt jo aika pitkään, tykkään käsitöistäsi ja kuvasi ovat kauniita katsella!

    Kahdella arvalla siis mukaan!

    VastaaPoista
  39. 36v. neljän pojan äiti Etelä-Karjalasta. Tykkään sisustamisesta ja siksi vierailen blogissasi säännöllisesti. Kahdella mukaana:)

    VastaaPoista
  40. Moikka! Eksyin tänne sivustollesi ihan ekaa kertaa ja liityinkin heti lukijaksesi. Osallistun myös mielelläni arvontaan kahdella arvalla. Minusta lisätietoja saa helpoiten kurkkaamalla blogiini www.kristallinhohtoa.blogspot.com. Nyt vaan peukut pystyyn :)

    VastaaPoista
  41. Olen Boggaava perhepäivähoitaja ja kuuden lapsenlapsen mummu.
    Käyn täällä aina säännöllisesti kurkimassa vaikka en olekaan lukija.
    Tykkään raikkaasta blogistasi!
    Käyppä tutustumassa blogissamme jota pidän kolleegani kanssa....Nyt olen Lomalla ja nautin kesän lämmöstä ja valosta!
    Kivaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  42. Muka-liian-vanha-ja-silti-nuori 19vee ikuinen abiturientti, joka tykkää kaikesta kauniista, eikä aina jaksa keskittyä tekstiin..
    Täälläkin usein kuvia katselen, joskus jaksan lukeakin!
    Kahdella arvalla minä tulisin mukaan :)

    VastaaPoista
  43. Olen jo pitkään ollut lukijana, ja joskus kommentoinutkin, ehkä..;)

    Jatkuvasti sinulla käyn,
    koska on inspiroivaa katseltavaa ja hauskasti on kirjoitettu.

    Itse olen ruotiksi(ja pikkasen suomeksi)bloggaava nainen eteläsuomesta.
    Arvontaan tulen siis mukaan 2 arvalla.
    Terkkuja
    Monica

    VastaaPoista
  44. Heipparallaa! Ihana arvonta - mukaan tullaan :-) Täällä Hannis, 30 ja risat ja vähän enemmänkin, neljän pojan äiti, näpertelijä ja kirjoittaja ammatin puolesta. Ollaan me taidettu nähdäkin kerran työni puolesta... :-D

    Nyt rakennamme uutta taloa ja kirjoittelen sen tiimoilta omaa blogia lifestyle-blogini lisäksi.

    IHANIA KESÄKUUN PÄIVIÄ!
    Arvonnassa 2 arvalla mukana!

    VastaaPoista
  45. Käsitöistä kiinnostuneena minua miellyttä ihanat ompeluksesi.
    Kauniita ottamasi kuvat, niin selkeitä.
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  46. Kahdella mukana.
    Sisustusjuttuja ihailen kovasti :).
    Niin nättejä ja ennenkaikkea ihania kokonaisuuksia!
    Itse olen jotenkin aikaansaamaton sisustuksen suhteen vaik paljon ompelen ja kirppiksillä kiertelen.
    No jospa sitä sit tulevaan uuteen kotiin sais jo laitettua niitä "tollanen ois ihana" juttuja, eikä vain haaveilis ;)

    VastaaPoista
  47. Kiva palkinto! Mukana kolmella! En muista, miten tänne löysin.
    Huomasin vaan tänään - mitä ihmettä Polkadot-blogi tekee mun kirjanmerkeissä.
    Ilmeisesti oli silloin kiire, en kerkenyt lukemaan, pistin kirjanmerkkeihin, etten unohtaisi ja sitten unohdin, että pistin kirjanmerkkeihin. :))
    Nyt aion tutustua paremmin :)

    VastaaPoista
  48. Heipsan!

    Täällä kirjoittelee siis Salla blogista Villa Violet. Vajaa kolmekymppinen nainen asustelee iloisessa Etelä-Karjalassa vanhassa puutalossa miehensä kanssa. Omaa sydäntä lähellä on maalaisromanttinen sisustustyyli, jota on maustettu hempeillä väreillä. Käsityöt ja puutarhanhoito ovat myös rakkaita harrastuksiani.

    Sinun blogissasi viehättää juuri sinun tyylisi sisustaa, koska se on NIIN lähellä omia mieltymyksiä.:)

    Ja mukana arvonnassa kaikilla 3 arvalla!:)

    VastaaPoista
  49. Hei,
    Olen käsitöistä, sisustamisesta ja kirpparijutuista kiinnostunut nainen Etelä-Pohjanmaalta. Asustelen pari vuotta sitten valmistuneessa hirsitalossa mieheni ja meidän "vauvan" pienen siilitytön kanssa. Aloitin aika hiljattain myös oman blogin kirjoittelun.

    Blogissasi pidän askarteluista, kirppisjutuista ja noista kaikista ihanista kankaista joita kauniissa kuvissasi vilisee. Blogiin löysin toisen blogin kautta jokin aika sitten...

    Arvontaan osallistuisin kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  50. Alkuvuodesta löysin tänne blogimaailmaan ja siitä asti olen käynyt ihastelemassa hienoja blogeja, ja aikaa siihen kuluukin, kun käy lukemassa vanhempiakin postauksia :) Haaveissa on omakin blogi jossakin vaiheessa, mutta katsotaan rohkaistuuko sitä kuitenkaan :) Sinun blogisi koukutti heti ensi käynnillä!
    Olen 26-vuotias ja odottelen esikoistani syntyväksi muutaman viikon sisällä, joten katsotaan ehtiikö enää sitten joka päivä käydä lukemassa blogien päivityksiä :)
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  51. Kahdella arvalla mukana ihanan palkinnon arvonnassa, voi sentään kun kävisi tuuri.... Olen niitä ns. hiljaisia lukijoita, käyn vaan en juuri kommentoi. Yritän muuttaa tapojani tässä suhteessa.

    VastaaPoista
  52. Kahdella arvalla mukaan. Olen reilu kolmekymppinen maalaisromantiikkaa rakastava sisustelija ja erilaisten käsitöiden tekijä.
    Ensimmäistä kertaa vierailulla blogissasi, eikä suinkaan ainoaksi kerraksi jää. Tieni löysin tänne Kaunis arki kotiisi-blogin kautta.

    VastaaPoista
  53. Olen kaikenlaisia tuunailuja ja kierrätyskäsitöitä rakastava bloggailija.
    Rakastan ihania tunnelma- ja ideakuvia, niistä nautin myös sinun blogissasi.=)
    Kolmella arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  54. Kahdella arvalla mukana, etsin blogeista kierrätys- ja tuunausideoita omaan kotiin sovellettavaksi, ja käyn myös haaveilemassa. Sinun blogissasi pidän erityisesti kuvien tasosta ja raikkaudesta.

    VastaaPoista
  55. Tulin kurkkimaan tänne, kun olit jättänyt kommentin blogiini. Tulen kyllä toistekkin!
    Eli olen Mari pohjois pohjanmaalta kolmen lapsen Äiti, ihanan miehen vaimo ja kahden koiran emäntä. Asustaa vanhaa kartanoa :)

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukaan.
    Asun Keski-Suomessa kaksin mieheni kanssa. Lapset ovat lentäneet jo pesästä ja minulla on kaksi ihanaa pientä lastenlasta. Kotini on maalla ja työpaikkani kaupungissa.
    Blogissasi pidän kaikesta. Tyylistäsi kirjoittaa, ihanista kuvistasi sekä käsitöistäsi. Ihana blogi.

    VastaaPoista
  57. Kolmella arvalla mukaan! Olen Länsi-Suomessa asusteleva naisimmeinen ja sisustaminen on yksi mielenkiinnonkohde. Pidän tyylistäsi ja kaikista ihanista kätten töistä mitä loihdit :)

    VastaaPoista
  58. Olen aloitteleva-laiska blogisti, täysin siis omaan muistiin välillä tekstiä kirjoitteleva kahden lapsen äiti, joka enemmänkin haaveilee kuin toteuttaa käsityö-juttuja. Siksipä myös blogisi viehättää, kun saan lisää ideoita haaveiluun:)

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana:)
    Reilusti päälle kolmekymmentä, kotona, kaksi lasta ja mies joka reissaa, pitää pakonedessä puutarhatöistä, remontoinnista ja vähän sisustamisestakin ... harrastaa kädentaitoja ja lukemista. Käy tässä blogissa pääasiassa värien ja tuotosten takia:)

    VastaaPoista
  60. Täältä osallistutaan kahdella arvalla! Blogini lukijana tiedätkin minusta jo yhtä sun toista, joten jätän esittelyt. ;)

    Mutta sinun blogissasi minua viehättää ehdottomasti kauniit käsityöt, ihanat kuvat ja kaunis kotisi! :)

    VastaaPoista
  61. Kahdella arvalla mukana!

    Minä olen sisustushullu nuori nainen, joka yirttää parhaimpansa pienellä budejtilla :)

    VastaaPoista
  62. Turun Sanomien jutun perusteella olen tänne alunperin päätynyt. Vasta nyt tuli kirjauduttua oikein lukijaksi. Pidän erityisesti kuvistasi ja blogin raikkaasta ilmeestä.
    Kahdella arvalla mukana älyttömän ylettömän hienojen palkintojen tavoittelussa. Huh sentään, peukkua pystyyn..

    VastaaPoista
  63. Talon rakentamista aloittava 40 ja risat, tänään 9v. hääpäivää viettävä kahden pojan ( 8v ja 13v)äippä täällä. Askartelen mielelläni kaikenlaista, mutta en todellakaan ole mikään "kädentaitoinen". Arjen hektisyyden takia näpertelen harvoin ja siitä onkin muodostunut jonkinlainen terapiamuoto; kun on oikein stressaava vaihe elämässä niin johan alkaa näpertely!

    Ihailen suuresti teitä, jotka olette kädentaitajia! Siksipä oli mukava poiketa täälläkin kurkistamassa :)

    Tällä kertaa mukana vain yhdellä arvalla (=uni painaa silmää)

    VastaaPoista
  64. Kahdella arvalla ollaan mukana :) Ja mehän ollaankin jo tuttuja ;)

    VastaaPoista
  65. Ihailen kauniita käsitöitäsi ja blogissasi on tosi ihania kuvia muutenkin.

    Mukaan kolmella arvalla!
    -sellariina-

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukana blogisi uusi lukija =) Juuri löysin tieni tänne ja merkkasin itseni lukijaksi. Uusi lukijasi on 4 lapsen hieman yli nelikymppinen äiti Pirkanmaalta.

    VastaaPoista
  67. Sarkka Ruusunpunaiset haaveet-blogista. Myös minä tulin juuri uutena lukijana. Kaikki sisustukseen liittyvä kiinnostaa :)Kahdella arvalla siis mukana.

    VastaaPoista
  68. 2 arvalla mukana..

    Olen tuore tapaus täällä Keski-Suomesta.. Löysin tieni tähän blogiin toisen blogin linkityksestä ja tänne tulee palattua säännöllisen epäsäännöllisesti..
    Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  69. Hei. Olen jo lukijaksi liittynyt.Kommentteja en ole pahemmin kirjoitellut, säännöllisesti olen kuitenkin käynyt lueskelemassa kirjoituksiasi. Tykkään käsitöistäsi ja elämäniloisesta blogistasi, vaikka olen jo keski-ikäinen perheellinen mummoihminen ;D Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  70. Olen 43 v kolmen lapsen äiti pääkaupunkiseudulta. Rakastan sisustamista, vanjoja tavaroita ja VALKOISTA ! Ekaa kertaa käyn luonasi mutta ei viimeinen. Mukana kolmella arvalla. Linkitän omasta blogistani

    VastaaPoista
  71. Mukana myöskin kahdella arvalla,,tänne eksyneenä ja jumiutuneena=)))Lämpöisiä kesäpäiviä toivotellen täältä pohjanmaalta ;D

    VastaaPoista
  72. Heipsan =) Täällä suurperheen arjesta Sari osallistuisi kolmella arvalla. aiemmin en ole pystynyt mitään kommentoimaan kun jostain kumman syystä ei onnistunut =/ Mutta nyt vissiin onnistuu taasen =) Ihania kuvia täällä taasen ollut <3

    VastaaPoista
  73. Piristävän ja idearikkaan sisällön takia piipahtelen täällä silloin tällöin kurkkailemassa. Bloggerin blogit eivät ole olleet minulle suosiollisia pariin vuoteen, sillä netti on herkästi kuljetellut jättämäni kommentit bittitaivaisiin. Aivan viime aikoina olen saanut niitä läpi hiukkasen paremmin.

    Lukijanasi olen mukana kivoissa arpajaisissasi kahdella arvalla.

    Iloista ja aurinkoista kesää Sinulle! :)

    VastaaPoista
  74. Blogisi on ihana kaikinpuolin ja pidän siitä miten kauniisti yhdistelet värejä ja miten kauniita käsitöitä osaat valmistaa.
    Marjo kaikki kaunis elämässäni blogista osallistuu kolmella arvalla kisaan!

    VastaaPoista
  75. Eksyin sivuillesi toisen blogin kautta ja liityin heti lukijaksi!
    Käytät kuniita värejä sisustuksessa ja kattauksissasi!
    Käsillä tekeminen ja väkertäminen on intohimoni. Vuoden verran olen sisustanut 1:12 koossa, mutta vaikean elämäntilanteen läpikäyneenä oman kodin sisustaminen uuteen uskoon on suunnitelmissa.
    Kahdella arvalla mukaan upeaan arvontaan!

    VastaaPoista
  76. Kolme arpaa!:)

    Niina vaniljahousesta, tykkään blogistasi ja kuvistasi kovasti!:)

    VastaaPoista
  77. KAhden pojan äiti lindenin kulmalta. Tykkään teijän kodista,kuvistasi, jutuistasi,käsitöistä..tänne vaan palaa aina uudestaan ja uudestaan.
    kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  78. Blogissasi viehättää tyylisi ja kivat ideat :)

    Arvontaan mukaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  79. Blogissasi on ihana tunnelma ja mukavia ideoita. Tulen mukaan kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  80. Uutena lukijana kahdella mukana! Terveiset napapiiriltä lähettää 2 tytön äiti, jonka iltojen ilo on blogien lukeminen. Sisustus ja kirpparit kiinnostavat.

    VastaaPoista
  81. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa palkintoa. Blogissasi viehättää ihanat käsityöt ja muutoinkin tykkään blogistasi :)

    VastaaPoista
  82. Heippatirallaa! Koitanpas onneani parin arvan voimin, vaikka olenkin ollut todella hiljainen lukija. Olen siis kahden tytön äippä, sisustusintoilija Pilvenhattaralta.

    Sinulla on todella kauniita käsitöitä, ja herkullisia, värikkäitä kuvia <3

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  83. Kahdella arvalla mukana :)
    Olen innokas käsityön harrastaja ,taivaanrannan maalari, sisustaja, toisen romu on usein minulle aarre !
    Olen uusi lukijasi, pikakatselmuksella blogistasi löysin kauniita kuvia ja käsitöitä !

    VastaaPoista
  84. hei,ihana blogi ja ihanat arpajaiset.en ole päässyt kirjautumaan blogiisi lukijaksi.Olen katsellut blogiasi jonkun aikaa.(kommentit ja muut tökkineet jo jonkun aikaa myös muissa blogeissa).
    Niinkuin muillakin täällä olen hulaantunut sisustamiseen,puutarhanhoitoon ja käsillä tekemiseen.Blogeista etsin kauniitakuvia,ihania ideoita ja muiden samanhenkisten ajatuksia :)Asun Itä-Suomessa ja kasvatan kahta kouluikäistä pojan vekaraa.
    t: Charlotte

    VastaaPoista
  85. Hei, eka kertaa täällä ja heti arvontaan mukaan!
    Olen neljän lapsen äiti pääkaupungistamme, intohimonani mm. lastenvaatteet, ruuanlaitto, kauniit asiat...

    VastaaPoista
  86. Yhdellä arvalla mukana! Sattumalta klikkailin blogiisi ja taidankin jäädä vakkarilukijaksi, vaikuttaa niin kivalta! Olen itse bloggaillut jo reilun vuoden ja oma blogikin on vaihtanut osoitetta..Aina löytyy uusia blogeja ja usein poikkean uusiin mielenkiintoisiin blogeihin juuri toisten blogien kautta. Tervetuloa kurkkaamaan minun elämääni!:)

    VastaaPoista
  87. Yhdellä arvalla mukana! :) Uusi lukija olen ja innolla jään seurailemaan. :) Jos haluat blogiini, niin ilmoitahan niin laitan kutsun tulemaan. <3 Ihanaa kesää!!

    VastaaPoista
  88. Kahdella arvalla osallistuu kahden lapsen työssäkäyvä äiti, josta saa lisää tietoja blogista ja joka käy täällä ihailemassa käsitöitäsi ja kaunista kotianne.

    Iloisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  89. hello!
    I want to play with you...please enter my name....
    lapappilon.blogspot.com
    lapappilon@gmail.com
    Hugs
    Eva from Serbia

    VastaaPoista
  90. Uusi lukija ilmoittautuu, ja osallistuu kivaan arvontaasi! Kauniilta näyttää blogissasi :).

    Itse kirjoittelen Omenankukkia-blogissa. Perheeseeni kuuluu mies, pieni tyttäremme ja kaksi poikaa miehen edellisestä liitosta.

    VastaaPoista
  91. Täällä kirjoittelee 25 v. opeopiskelija. Löysin blogiisi erään toisen blogin kautta, ja oikein kiinnostavalta näyttää.. Ja arvontapalkintokin on mitä mahtavin :) kahdella arvalla mukaan!!

    t.Terhi

    VastaaPoista
  92. Vielä mukaan ehtii niin kokeillaan kahdella arvalla miten käy :)
    Omaa käsityö- ja askarteluaikaa odottava äiti, jolla on pieni poikalapsi ja toinen tuloillaan, joten jokunen aika menee vielä ennen kuin ehtii omiin harrastuksiin keskittymään :)
    Mutta ihania ideoita jaat täällä, kiitos niistä!

    VastaaPoista
  93. Mukaan arvontaan ehdottomasti! Minua varmasti eniten viehättää kauniit käsityösi, olen itsekin innokas värkkäilijä.

    -kisu-

    VastaaPoista
  94. Ekaa kertaa visiitillä ja klikkasin lukijaksikin :) Ihania käsitöitä! Niin ja täällä 5 lapsen mamma Pirkanmaalta, itsekin varsin hyvin hurahtanut käsitöihin :) Huomenna, paremmalla ajalla, kahlailen läpi postauksiasi! Arvonnassa mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  95. Hei

    uutena lukijana heti kolmella arvalla mukana. Olen neljän kympin rajapyykin ohittanut äiti Pirkanmaalta ja käsitöiden kautta löysin blogiisi. Aloitankin heti tutustumisen paremmin sen sisältöön.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  96. Osallistun kahdella arvalla!
    Olen yläasteikäinen tytöntyllerö, joka on kiinnostunut blogien myötä leivonnasta, sisustuksesta ja kaikesta ihanasta :)
    Löysin blogisi Allidaalian blogin kautta, siellä kun oli ilmoitus arvonnastasi.
    Ihana blogi, älyttömän kauniita tavaroita esittelet!

    VastaaPoista
  97. Hih, vielä ehdin onneksi mukaan, kahdella arvalla :).
    Neljän lapsen äiti, intohimona ristipistot, sisustaminen ja shoppailu :)

    Tykkään hurjasti sun käsitöistä ja ostoksiakin on tosi tosi kiva katsella.

    VastaaPoista
  98. olen askartelija, jo lähemmäs pari vuotta tätä seurannut. Blogisi on hyvin seesteinen ja raikas, koukkuun jäin!

    VastaaPoista
  99. vielä kerkeän mukaan kahdella arvalla!

    olen tovin seurannut blogiasi ja ihan yksinkertaisuudessaan pidän tavastasi pitää blogia, ja sinulla on kaunis koti!

    mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  100. kahdella arvalla mukana.
    Pidän maalaisromantiikasta ja lueskelen mielelläni myös sun blogia. Kiva katsella mukavaa ja kaunista blogia ja saada myös ideoita näistä omaan kotiin.
    Hyvää jatkoa :)

    VastaaPoista
  101. Juuri löysin blogigi ja täytyypä tutustua kirjoituksiisi. mukaan kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  102. Naana, tahtoisin poiketa blogissasi, joten laitatko kutsun s-postiini tulemaan?

    VastaaPoista
  103. Kahdella arvalla mukana!

    Sinulla on kaunis ja mielenkiintoinen blogi. Olisi mukavaa olla yhtä näppärä käsistään kuin sinä. Meikäläisellä tuo virkkuukoukku pysyy kädessä hieman huonosti... :D

    VastaaPoista
  104. Niin ja tervetuloa lukijaksi blogiini Valkeat Unelmat!

    http://valkeatunelmat.blogspot.com/

    VastaaPoista
  105. New England Rose: Tervetuloa matkaan mukaan. Valitettavasti myöhästyit arvonnasta koska se päättyi joa arvonta oli eilen. Mutta seuraavalla kerralla sitten mukaan, eli heinäkuussa =D

    VastaaPoista
  106. Tänään vasta ensimmäistä kertaa tänne netinsyövereistä löysin ja kyllä on kaunista ja inspiroivaa katseltavaa. :) Tulen siis mukaan kahdella arvalla, eli kommentilla ja lukijaksi liittyneenä :) Kyllä näin kaunista blogia ilolla seuraa :)

    VastaaPoista
  107. Sohvi: Tervetuloa sinullekin. Arvonta on päättynyt jo hyvän aikaa sitten ja voittaja on selvillä, mutta voit osallistua sitten heinäkuussa synttäriarvontaan =D

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!