tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kesäloman alku

Tosiaankin viiden viikon kesäloma on aluillaan =D Juhannus on nautittu ja sain muun rentoutumisen ohella ommeltua aika lailla. Tästä se lähtee.

Kuvan peiton loihdin pääsääntöisesti Tildan kankailla. Aikas namusen värinen. Thelma`sin puolella on lisää silmänruokaa. Klikkaa itsesti sivupalkin yläkuvasta kurkkimaan mitä olen saanut aikaan.

Loman alku menee ihan vaan ollessa ja möllöttäessä. Pitää vielä voimaantua hiukan. Mikä tekee sinun lomastasi onnistuneen?

9 kommenttia:

  1. Aivan ihania nuo sinun tekemäsi uudet viirit! Sävyt on jotain niin NAM! ettei oikein sanotuksi saa :) Voi kun olisi pieni poika tai tyttö! Ja peitto on ihanan kesäinen, siinä onkin nyt niitä ihanaisia aiemmin esittelemiäsi kankaita.

    Nuo loman alut on kyllä sellaista alkulatingin aikaa, muutama päivä menee vaan totutellessa ja palautuessa. Omaan lomaan on vielä 3 viikkoa, ja itse tykkään lomalla siitä, että saa sopivassa suhteessa sekä puuhailla kaikenlaista mieluista, sekä vaan olla ja möllöttää :) Ihanat kesäillat ja aamut on parhaita kun ei ole kiire nukkumaan tai heräämään. Voih, sitä odotellessa hyvää lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana peitto! Ja Thelma'sin puolella ihanuuksia oli lisää :) Oikein mukavaa ja rentouttavaa lomaa sinulle! :)

    VastaaPoista
  3. Upea peitto :) Ihanaa ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  4. Ihana peitto. On kyllä tosi namuset väritkin siinä.

    Oikein mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Kiva kesäpeitto! Odotan lomalta ihanan kiireettömiä aamuja ja pitkiä aamupaloja :)

    VastaaPoista
  6. Ihania käsitöitä tuolla Thelma'sin puolella!!! Olet tosi taitava! Loma on loma kun ei tarvitse lähteä kellon aikojen mukaan. Saa mennä omalla ajallaan!! Meidän elämä on ollut viimeiset kaksi vuottaa liikaa kellon perässä juoksemista ja lähtemisiä.

    VastaaPoista
  7. Ihana peitto, voi huokaus taas!

    Oikein ihanaa ja aurinkoista lomaa! Minä vielä viikon odottelen omaani alkavaksi.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!