sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Laittelin syksyä

Huhhuh! Kirppisrumba on takanapäin. Kiitos kaikille blogini kirppiksellä käyneille! Tämänpäivän ulkoilmakirppis Itäkeskuksessa oli myös menestys ja sain uuden "ystävän" eli Anulle vaan terkut ja intoa talon sisustamiseen =D
Meinasi käydä myös ikävästi kirppiksellä kun eräs "pitkäkyntinen" "herrasmies" oli liian kiinnostunut laukustani. Onneksi huomasin ajoissa. Olin ollut vähän liian huoleton. Sanoin ukkelille että "Anteeksi, mutta se on mun laukku" ja mies pötki muille maille. Hetki meni ennenkuin tajusin millä asialla se oli ja sit oliskin jo tehnyt mieli läväyttää päin näköä! Onneksi ei käynyt sen kummemmin.

Syksyn tullen olen laittanut kotiin hiukan tähtiloistoa. Harmaan tähtipeiton sain hankittua blogiystävä Niinan (Vanilja House) avustuksella. Peitto matkasi meille Pohjanmaalta asti. Peitto on NIIIIIIN IHANA!!!!

Henkan ja Maukan tekstipäälliset jaksavat ilahduttaa mua, vaikka ne on nähty ja koettu aikaa sitten. Niiden pellavaisen rouhea ilme viehättää kuitenkin.




Keittiössäkin on hiukan tähtiä. Keväästä asti on pitänyt ostaa nämä tähtijutut, nyt muistin ne napata mukaani. Sarjan ruokaliinat mulla olikin jo entuudestaan. Tähtitarjotin on parin vuoden takainen ostos Jyväskylän Sokkarin poistopöydästä. Kannattaa aina tsekata poistopöydät vaikka ne päällisin puolin näyttävätkin usein epähoukuttelevilta.


Vaihdoin ruokailutilaan harmaa-valkoraidalliset rullakapat. Samasta kankaasta on sohvalla tyynynpäälliset, että sain hiukan yhtenäistä ilmettä. Ruokailutila ja olohuone kun ovat samaa tilaa. Huomatkaa sivuikkunasta terassin kukkaloisto. Pelargoniat ovat näin syksyn tulleen villiintyneet kukkimaan kuin viimeistä päivää.


Pyyhekokoelmani täydentyy pikkuhiljaa. Nyt käsipyyhkeitä on 4 kpl ja seuraavaksi ostan "Bath"-kylpypyyhkeen. Köyhä yksinhuoltajaäiti ei voi ostaa kaikkea kerralla.


Nämä ovat kivoja valkoisten pyyhkeiden rinnalla. Mulla on ollut jo usean vuoden ajan pyyhkeet ja lakanat vitivalkoisia. Pikkuisen "väriä" on nyt joukossa.


Nyt mua kutsuu sirkus (jonka nimi on Kalevila?!?!) jossa esiintyy Siiri. Esiintymisasuna on uimapuku, siinä päällä hame ja jalassa kultaballerinat. Viihtyisää illan jatkoa täällä piipahtaville!


AINIIN, OTTAISIN MIELELLÄNI VASTAAN VINKKEJÄ (LIIKKEIDEN NIMIÄ) KÖÖPENHAMINAN JA ROSKILDEN SISUSTUSLIIKKEISTÄ/OSTOSPAIKOISTA. ONKO KÖPIKSESSÄ RIVIERA MAISONIA MYYVÄÄ LIIKETTÄ ? MISSÄ?

23 kommenttia:

  1. Huh, onneksi huomasit laukkujutun. Minäkin olen vähän liian huoleton ja luottavainen, hyvä muistutus!

    Kauniita tekstiilejä ja ihania tunnelmia :) Iloista sirkusiltaa!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia <3! Tosi kaunista! Ostin kans tuollaiset tähtipeitot, mutta ne ovat mustavalkoiset, paljon samoja juttuja kun meillä :O)!

    VastaaPoista
  3. Ihania syksyisiä värejä!<3
    Peitto sopii hyvin tyynyjen joukkoon!

    Törkee herrasmies!Onneks huomasit ajoissa!!Mur tuollaisille!!

    Mukavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanat syksy tekstiilit! Onneks ukko ei saanut sun laukkua napattua matkaan, törkeetä! Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kaunista!
    Onneksi huomasit miehen aikeet ja sait pitää laukkusi. Törkeetä tuollainen!

    VastaaPoista
  6. Kaunis syksy on astunut kotiisi. Harmaan sävyt niin viehättäviä.
    Onneksi huomasit ajoissa miehen aikeet. Tänä kesänä on tainnut poikkeuksellisen paljon olla liikkeellä tasku/laukkuvarkaita :(

    Sirkusnäytös sunnuntai-illaksi kuullostaa varsin kivalta :)

    Hyvää alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  7. Ihania tekstiilejä, tähdet on kyllä aina jees, oli vuodenaika mikä tahansa.:)

    VastaaPoista
  8. Laitoin sulle spostilla listan mikä mulla oli mukana Köpiksen liikkeistä!;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille myötätunnosta tuo laukkujutun suhteen. Saamari et mua vieläkin puistattaa jos se ukkeli ois pääsy toteuttamaan tehtävänsä. Sillä oli väärä mimmi vastassa =D Mission Impossible!

    Sallalle kiitos tunnustuksesta!

    Niinalle tuhannesti kiitos listasta. Lasken jo päiviä et pääsen lähtemään.

    VastaaPoista
  10. Kauniilta näyttää teidän kodin syksy! Tähtijutuista tykkään erityisesti!

    VastaaPoista
  11. Onni että sait laukkusi takaisin. Ihania sävyjä syksy on tuonut kotiisi. Käsipyyhkeet ovat kivat.

    VastaaPoista
  12. Ajatella, että eilen seisoin itiksen kirpparin vieressä ja pohdiskelin.. että meniskö vai eikö menis.. No en mennyt.
    Muutaman kerran olen käynyt, ja ikinä siellä mitään kiva ei ole.. Eilen olisi varmasti ollut!

    Kyllä H&M tyynyt ovat varmaan kohta jo klassikoita :D Ne ovat ihanat!

    VastaaPoista
  13. Huh mikä laukkujuttu, onneksi joo ei käynyt pahemmin!!!

    Ihanan tunnelmallista siellä teillä näkyy olevan ja kauniita tekstiilejä! :)

    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Moikka, mulla on sulle ylläri mun blogissa! ;D

    VastaaPoista
  15. Blogissani on Sinulle jotain... ;)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihania tekstiilejä. Tosi kaunista on!
    Hui tuota laukkujuttua. Onneksi huomasit ajoissa miehen aikeet!

    Ihanalta kuulostaa sirkus jossa esiintyy Siiri:) Kun omat lapset oli pieniä valmistivat pieniä näytelmiä joita sitten kutsuivat minut katsomaan:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Hei, blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  18. Näyttää todella kauniilta ja kaikki noi värit sopii niin kivasti yhteen! Nuo HM:N tyynynpäälliset on mun yks suosikki, mistä en luovu/kyllästy koskaan!
    Ööö, siis miten ihmees sun kukat on noin hyvässä hapessa !?! Mä saan täällä jo suunnitella kanervia!

    VastaaPoista
  19. Onpa kaunis näkymä parvekkeelle, hämmästyttävää kuinka kukat vielä noin kukoistavat :) Ihana blogi muutenkin. Mistä noita tämän postauksen pyyhkeitä muuten saa..? Raikasta syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  20. Kiitos kaikille kommenteista ja kiitos myöskin tunnustuksista!
    Marikalle tiedoksi, että kukat saa kukoistamaan, kun niitä ei liiemmin hoitele, kastele tai muutenkaan ehosta =D Oikeesti mä en tajuu itekään miten ne noin. Hämär muistikuva olis että viime syksynä oli sama juttu pelargonioiden kanssa.

    Ilona; pyyhkeet on Prismasta. Mukavaa syksyn jatkoa sullekin!

    VastaaPoista
  21. No onneksi huomasit kuitenkin sen ukkelin aikeet ajoissa! Kamala, jos ois ehtinyt pötkiä pakoon laukkusi kanssa!!
    Olen ollut kerran pikareissulla Köpiksessä, ja kohteenamme oli lähinnä kirpparit, koska aikaa shoppailuun normikauppojen aukioloaikaan oli tosi vähän. Ihanaa, kun saat Niinalta listan!
    Yhden vinkin haluan kuitenkin antaa, jos aikaa jää... Tea Time -niminen pieni teetupa. On kuin mummon olohuone, kaikki tarjoillaan ihanista, erilaisista, vanhoista posliinikipoista ja kupoista ja kannuista. Ihania finger sandwichejä, teeleipiä tuorejuustolla ja hillolla, marenkeja yms. herkkunaposteltavaa ja valtavan maukasta teetä! Sinne unohtuu helposti koko iltapäiväksi istumaan ja ihastelemaan...niin ja tilailemaan aina vaan uuden kannun teetä ;)
    osoite on Birkegade 3, kl
    2200 Copenhagen N
    Ihanaa Köpiksen matkaa sulle Hanni, huoh, mäkin haluaisin...!

    VastaaPoista
  22. Hei! Kivalta näyttää, ihana tuo tähtipeite. Köpiksessä mekin kesällä käytiin ja jäi sisustusliikkeet todella vähälle, en voi antaa vinkkiä, mutta tuosta RM:stä... muistaakseni sitä itsekin ennen lähtöä yritin selvittää, mutta mielestäni Tanskan maalla ei pahemmin RM ollut. Kannattaa käydä RM:n nettisivuilta katsomassa, siellä on kaikki liikkeet maittain. Sieltä löytynee jos on.

    VastaaPoista
  23. Huh..onneksi ei ehtinyt viedä laukkua.
    Kaunis syysluukki ja kylläpä tosiaankin kukat kukkivat kauniisti<3

    Sadeterkuin Arja

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!