maanantai 17. lokakuuta 2011

Alkuillasta

Ajatukset risteilevät. Otin kuvia parvekkeen ainoasta syysistutuksesta. Pelakuut on pelastettu pakkaselta ja kukinnot leikattu pois. Nyt ne tosin tekevät jo uusia nuppuja tuossa ruokailutilan lattialla, kun odottavat varastoon pääsyä talvehtimaan. Sitkeitä sissejä.
Itseltäni on sisua viime aikoina puuttunut. Jostain syystä olen alkanut tuntemaan voimakkaammin ja kokemaan asiat vahvemmin kuin vielä esim. pari kuukautta sitten. Se tuntuu kuluttavalta.

Onkohan ilmassa jokin syksyn melankolia? Tai joku hormonitasapainon muutos? Viivästynyt kolmenkympin kriisi? Jotain mulle tapahtuu. Kai tämä joskus tasapainottuu.


Kuvissa näkyvä valkoinen tuoli on taloyhtiön roskakatoksesta pelastettu kaunokainen. Taloyhtiössämme asuu joku roskispoliisi (jonka voisi ampua kuuhun) joka oli kyllästynyt kun asukkaat tuovat roskiskatokselle tavaroita jotka ovat mukavasti ja helposti kierrätettävissä taloyhtiömme sisällä. Roskispoliisi oli laittanut lapun roskiksen oveen ja kertoi, että on olemassa kirpputoreja ja vaatekeräyspaikkoja. Roskispoliisia itseään häiritsee nämä kierrätettävät "rojut" eikä hän pääse jäteastialle. 12 neliön jätekatoksessa tuskin paperikassillinen kierrätettävää voi häiritä (paitsi roskispoliisia). Itse olen tehnyt muutaman hyvä löydön ja ilmaisin ponnekkaasti mielipiteeni tuolle roskispoliisille käsin kirjoitetun kirjeen muodossa nimellä ja huoneistonumerolla varustettuna ja asettelin sen näkyvälle paikalla roskiskatoksen ovelle, että on siinä kaikkien luettavissa. Toivottavasti kierrätys taloyhtiössämme saa jatkua! Tässäkin asiassa tunteet hiukan kuohahtivat =D


Lyhty on Hulluilta Päiviltä. Ja sinkki jatkaa kestosuosikkina vuodesta toiseen.

Tämmöistä alkuiltaa täällä. Kuinkas teillä muilla? Siiri leikkii prinsessaa ja rakentaa majaa Milla-kaverin kanssa ja nyt on kuulemma jäätelön aika joten käyn laittamassa prinsessoille vähän suussasulavaa =D




20 kommenttia:

  1. ihanan löydön teit! <3 Ihme tyyppi tuo roskispoliisi!:D Aina jostain löytyy joku jota häiritsee!!:P

    VastaaPoista
  2. Kaunis istutus ja hyvä löytö tuo tuoli. Ihana blogi sinulla. Jään lukijaksi :)

    VastaaPoista
  3. No voi, kaikenkarvaisia poliiseja niitä löytyykin. Hyvä kun kirjoitit viestin :)

    Ihana istutus ja huippylöytö!

    VastaaPoista
  4. kaunis syysistutus!
    ompas ärsyttävä pikkusielu siellä muiden kierrättämistä rajoittamassa, oikein teit kun laitoit vastineen!

    VastaaPoista
  5. Ihana istutus <3! Meidän entisessä taloyhtiössä oli kans yks roskispoliisi, ärsyttää tollaiset!!

    VastaaPoista
  6. Oi, miten kaunis istutus <3 Rakastan noita kanervia! Miten kauniisti se sopiikan siihen sinkkiastiaan muratin viereen. Ja siis mielettömän hieno tuolilöytö!!! Hyvä, että laitoit tiukkaa kritiikkiä roskispollarille. Eihän tuollaiset löydöt voi jäädä sivusuun ;)

    Ja noista mieliala-jutuista vielä...musta ainakin tuntuu, että näin "vanhemmiten" tuo joka kuukausittainen tietty vaihe saa mut ainakin aina ihan hermoheikoksi ;)

    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  7. Ihana löytö ja kauniit istutukset! Tykkään!!Mukavaa päivää Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kaunista! Tiedän tunteen, syvästi tunteminen on melkoisen kuluttavaa. Tosin on hienoa tuntea syvästi niitä onnen hetkiäkin! Varmasti liittyy ikäänkin :) Olen ottanut käyttöön kirkasvalolampun aamuisin ja hengähdän se edessä rentoutuen hetken. Voi hyvin!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia ja ihana asetelma :)

    No johan mikä poliisi, ihan oikein kun laitoit napakasti mielipiteesi takaisin!!
    Meilläkin taloyhtiössä muutama keksittyjen järjestyssääntöjen kyttäri.. eihän tuollainen yksi henkilö voi asiasta päättää.

    Kivaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  10. Kauniin tunnelmallisia kuvia!
    Jopas on "poliisi", ihmeellistä puuttua asiaan, jossa ei ole mitään pahaa!

    VastaaPoista
  11. Kauniit istutukset ai että! Varmaan tämä syksy tekee osansa tuohon oloon.. voimia kovasti!

    VastaaPoista
  12. Vähän samat fiilikset täällä, sisu kateissa. Muuten noin niinkuin tuntemusten suhteen siinä pisteessä että vielä joku aika sitten oli kans tuo että otti vähän kierroksia enemmänkin joka asian suhteen. Nyt ei jaksa ottaa kierroksia mistään. Ei kuulemma hyvä asia, vaikka ite tykkään=)

    VastaaPoista
  13. Syksyllä iskee väkisinkin välillä väsymys. Mutta onneksi se menee ohi, joulusta kun on selvitty niin ihana kevät on jo ovella..vai roskispoliisi teillä, meillä on puuvahti naapurissa, kyttää kesällä mikä puu meidän tontilla varjostaa heidän pihaansa ja heittelee naapurin tontille männystä pudonneet kävyt, että silleen..;)Iloa iltaasi!

    VastaaPoista
  14. Kaunis syysistutus! Tuollainen värikäs istutus kivasti piristää pimeää syksyistä päivää!
    Ihana tuoli ja lyhty!

    Voimia ja jaksamista sinulle!

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka mahtava tuo teidän kierrätys juttu! Toivottavasti roskispoliisi ei saa sitä estettyä!

    Mä en tänä vuonna jaksanut koittaa pelakuita viedä talven yli... ihan kivasti ne meni viime vuonna, mutta.... kovasti ne vain aina sitä tilaakin tarvitsee. Sen sijaan kuistilla on nyt poijan paprikataimet! :D Itte hoitaa ja hyvin kastelee!

    Syysistutukset on mun mieleen... ne on pakkasten tultua varsinkin niin helppohoitoisia! ;)

    VastaaPoista
  16. Kaunis syysistutus! Ja tuo sinkki kolahtaa minuunkin.

    Mulla on vielä palekuut terassilla oottelemassa siirtoa paikkaan B..eihän se suuri homma olisi, mutta en vaan oo saanu aikaiseksi.

    Mukavaa viikon jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  17. Hyvä, että annoit palautetta! :)

    Mua oikein harmittaa, kun muutettiin omakotitaloon ja sen myötä menetettiin hyvät roskisapajat! :/ Meilläkin oli edellisen asunnon pihapiirissä tapana viedä käyttökelpoiset tavarat roskiskatokseen kiertoon. Kyllä ne sieltä aika hyvin lähtivätkin eteenpäin, joten en usko niistä olleen suurta vaivaa roskakuskeillekaan. Itse sieltä bongasin mm. monet askartelumateriaalit, yhden pöydän ja tuolin. :D

    Isäni kertoi, että joskus naapurikaupungissamme oli ollut sellainen käytäntö, että kerran kuukaudessa sai viedä talonsa tien varteen tarpeettomat tavarat. Sieltä sai ihmiset käydä niitä valkkaamassa ilmaiseksi. Päivän lopuksi kaupunki raivasi tavarat pois... Mutta yllätys yllätys, tuli se homma liian kalliiksi ja se lopetettiin. Nerokasta minun mielestä! :)

    VastaaPoista
  18. Hieno löytö! Minäkin kolusin taloyhtiön jätelavaa viime viikonloppuna yhdessä naapurin papparaisen kanssa, itselle en löytänyt mitään, mutta papparainen sai pyörään jotain osia. :)
    Kauniilta näyttää, jospa se mielikin kirkastuisi kunhan saadaan lumi maahan ja hieman valoisuutta lisää :)

    VastaaPoista
  19. Voi kuinka kivoja kommentteja olen saanut!!!Kiitos kaikille niistä! Onneksi suurin osa teistäkin on sitä mieltä, että roskispoliisi on ihan tyhmä tyyppi.

    Bloggailu piristää ja uutta potkua antoi eilinen korukurssi eli kiitokset vaan Merjalle hyvistä opeista! Tänään olen vääntänyt pari uutta korua.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!