tiistai 26. helmikuuta 2013

Matkahaaveilua

Kevättä odotellessa on mukava haaveilla vaikkapa kesän pikkumatkoista. Itse haluaisin poiketa jälleen Kööpenhaminassa ja samalla jossain tanskalaisessa maalaiskylässä. Alla olevat kuvat olen ottanut syksyllä 2011 Tanskan reissulla.

(huomaa yläikkunan pelargoniat)
 Myös Englannin pienet idylliset kylät houkuttelevat. Englannissa en olekaan käynyt. Saksaan muuten pääsee tosi edullisesti ja sieltä voi jatkaa lennoilla muihin koteisiin kätevästi ja edullisesti. Saksan kaupungeista olen poikennut Berliinin lisäksi Kölnissä ja Münchenissä. Münchenissä kannattaa poiketa Deutsches Museumissa. Lisäksi Münchenistä on mukava kipaista paikallisjunalla Itävallan puolella ja Salzburg on tähän tarkoitukseen kaunis kohde. Barcelonassa on muuten kaikille kaikkea; rantalomaa, aktiviteetteja, hulppeaa arkkitehtuuria ja kulttuurin helmiä sekä houkuttelevat shoppailumahdollisuudet.




Jostain syystä olen kiinnostunut vierailemaan kaupungeissa. Ja kaikki vanhat pienet kylät kiehtovat. Pelkkä rantaloma ei niinkään innosta. Vaikka voihan olla, että rantalomakin alkais innostaa jos pääsis jonnekin tositosikauas missä aurinko paistaisi takuuvarmasti, hiekka olisi sopivan lämmintä, taivas sininen ja vesi kirkasta, matka kestäisi ainakin 3 viikkoa ja joku kustantaisi sen minulle. Vapaaehtoista matkaseuraa?

Mikäs sen ihanampaa kuin istuskella illan hämärässä mukavassa seurassa. Ja kun maailmalla matkustaa, voi saada eteensä näin sydämellisen aterian.

Mikä on sinun ehdoton matkahaaveesi tai kohde jossa olet jo päässyt käymään ja jonne olisi pakko päästä uudelleen? Minne et lähtisi mistään hinnasta? Kotimaan matkailu vai ulkomaat?

Hanni

10 kommenttia:

  1. meillä haaveillaan vietnamin matkasta sekä eurooppaa olisi kiva nähdä lisää..lublijana(näin suomalaisittain kirjoitettuna),praha,budabest,saksalaiset pikkukylät houkuttelee luokseen aina uudelleen ja uudelleen. myös skotlanti olis kiva nähdä uudelleen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksoottista! Praha kiinnostaa Skotlannin ohella muakin.

      Poista
  2. Istanbulissa on paljon sukulaisia, ja upea kaupunki se onkin! Mä haluaisin Amsterdamiin. Ja Pariisin kuuluisille kirpputoreille :) On tullut vierailtua lähinnä rantakohteissa, sitä Istanbulia lukuunottamatta, mutta ehkä nyt, kun lapset alkaa olla isompia, voisi jo keskittyä kaupunkeihin... Ne kun ovat aina kiinnostaneet Mua enemmän.

    VastaaPoista
  3. Eilen koin pitkästä aikaa matkakuumetta ja sanoin miehelle että olisi kiva käydä vaikka Kööpenhaminassa:) Nyt kun luin postauksesi niin matkakuume senkuin kasvoi:)
    Ihania kuvia postauksessasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Köpikseen pääsee edullisesti ja nopeasti. Se on kotoinen kaupunki kaikkine herkkuineen.

      Poista
  4. Ah, niin mukavan näköisiä taloja ja muutenkin kaunista arkkitehtuuria. Olen lomaillut rantakohteissa muutaman kerran, eikä ne enää oikein kiehdo. Käytiin parivuotta sitten riikassa ja ihastuin siihen kaupunkiin ja kaupunkilomailuun muutenkin kiinnostaa. haluaisimme ehdottomasti käydä Puolassa ja siellä jossain pienessä kylässä asustaa !!

    VastaaPoista
  5. Köpikseen olisin halunnut tutustua paljon paremmin kuin mitä viime viikonloppuna ehdin. Voisi siis suunnitella sinne suuntaavaa uutta matkaa vaikka yhdessä? :) Lentokin oli mukavan lyhyt.

    New York on edelleen matkakohteista ehdoton ykkönen. Siellä oli ihana käydä ja sinne tahtoisin aina vain uudelleen. Jos vain lentolippujen hinnat laskisivat, saattaisin löytää itseni New Yorkista ehkä jo tänä kesänä.. <3

    VastaaPoista
  6. Italian Comoon ja Belagioon olisi ihana päästä uudelleen samoin Ranskan Annecy on ehdoton suosikkini. Australiassa ja Yhdysvalloissa olisi sukulaisia, joita olisi ihana päästä katsomaan, mutta ei taida budjetti antaa periksi. Parhaat lapsuusmuistot on kyllä useita viikkoja kestäneestä autolla tehdystä Euroopan kiertomatkasta.

    VastaaPoista
  7. Nyt kun asuu itse ulkomailla, on reissaamisen tarve hiukan väistynyt, kun iltalenkillä pääsee milloin tahansa hiekkarannalle, mutta uusi suosikki on Amerikka, jossa ollaan nyt käyty 3 kertaa kahden vuoden aikana...teen superpaljon ylitöitä ja niistä tulevia vapaita onkin kertynyt jo reilun kuukauden verran joten päätettiin lähteä alkusyksystä kiertämään Amerikkaa 2kk:deksi..suunnitelmaa reitistä ei vielä ole, joten ei kun haaveilemaan.. =)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!