lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kevätmielellä

Päivä on hurahtanut Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Kivaa oli ja muutaman hyvän idean saimme takataskuun. Ja kassillisen kukkasipuleita. Pikkuisen harmitti, kun kamera unohtui kotiin.
***
Eilen tempaisin työpäivän jälkeen parin tunnin siivouspuuskalla. Samalla nakkasin vaatteita ja tavaroita kirppiskuormaan. Kynttilänjalat muuttivat makuuhuoneen hyllystä keittiönpöydälle ja hyvä tuli.

Samalla siirsin tuon puuarkun olohuoneen nurkasta ruokailutilan puolelle. Tiiviin tulppaanikimpun ostin messuilta.






 Lumien sulamista ja ilmaston lämpenemistä odotan ihan tosissani. Olen päättänyt nimittäin ottaa tuon taustalla näkyvän piironkivanhuksen käsittelyyn, ulkoilmassa. Ensin meinasin luopua siitä, mutta sillä on tunnearvoa sillä olen ostanut sen teini-iässä osto-ja myyntiliikkeestä ja kunnostin sen silloin isäni kanssa. Piironki on matkannut mukanani parin vuosikymmenen ajan ja työkaverini sanoikin, että kannattaisko se säästää tytärtä varten. Juu-u.  Arvaatkos minkä värinen siitä tulee?

Vielä tuli mieleeni, että kiinnostaako blogini lukijoita blogikirppis ennenkuin aloitan varsinaisen kirppisrumban? Tarjolla olis valikoituja kodin tuotteita =D

Hanni

23 kommenttia:

  1. Harmaa?

    Blogikirppis pystyyn vain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaakin olis ihan kiva vaihtoehto, tummanharmaa, hmmm...

      Poista
  2. Sanomattakin on selvää, että kirppis kiinnostaa :)

    Minua vähän harmittaa, kun ei menty messuille, sieltä olisi varmasti saanut monta kivaa ideaa sitä kesähuonetta ajatellen...tosin onhan päivä vielä huomennakin :) Kannattaisiko piipahtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesähuoneita mekin siellä ihasteltiin ja suunniteltiin =D Kannattaa varata reilusti aikaa jos päätätte vielä huomenna mennä, ja käteistä rahaa. Siellä kun oli paljon erikoisten kukkien sipuleita ja taimia ja niin kauniita juttuja. Kannattaa piipahtaa.

      Poista
  3. Laita vaan blogi kirppis pystyyn :) Ostajia varmasti löytyy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok =D Muistankin, että olet ollut ahkera kauppakaveri =D

      Poista
  4. Mä veikkaan mustaa?!

    Kivaa viikonloppua!:) Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  5. Pieni tavaroiden siirtely piristää ehdottomasti! Laita vaan blogikirppistä, jos jaksat. Ettei vaan lipastosta tulisi valkoinen...No, ehkä vinhan violetti kuitenkin;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pienikin siirtely muuttaa ilmettä =D Valkoinen siitä taitaa tulla.

      Poista
  6. Veikkaan valkoista :)
    Ja kyllä kiinnostaa kirppustelu blogissa..

    VastaaPoista
  7. Samaisilla messuilla käyty torstaina ja iso kasa perennojen juurakoita kotiutui. Nyt olen törkkinyt niitä multaan, kun kuulemma hyvä esikasvattaa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin upottelin liljat multaan, multa vaan loppui kesken joten täytyy jatkaa myöhemmin esikasvattelua.

      Poista
  8. Niin ihania kuvia ja kaunista! <3 Kiva kuulla, että messupäivä oli onnistunut! :) Pakko veikata, että valkoista maalia saa päälleen kaunis piironki... :)

    VastaaPoista
  9. Upeita kuvia, ihastuttava blogi! Olen ihan uusi lukijasi. Tietystihän se blogikirppis kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  10. Kuvasi ovat kauniin keväisiä, vaikka ulkona ei siltä näytäkään. Upea tulppaanikimppu!
    Blogikippis kuulostaa kivalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy rakentaa kevät sisälle kun ulos ei vielä pysty :)

      Poista
  11. Kaunista on! Sekä kuvat että kaikki mitä siellä kuvissa näkyy.
    Blogikirppis kuulostaa hyvälle!

    VastaaPoista
  12. Ihanat, keväiste kuvat <3
    Saisi kyllä aurinko pian näyttäytyä ja kevät tulla uloskin. :)

    VastaaPoista
  13. Pitkästä aikaa täällä, ihanaa ja niin kaunista tunnelmaa! Kyllä kiinnostaa blogikirppis! :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!