tiistai 17. syyskuuta 2013

Olonurkkaus ja kynttilänjalan muutos

Sohvan nurkkaan on rakentunut oleskelupaikka missä voi illan hämärässä hörppästä kupposen kuumaa, neuloa ja nauttia television kuvallisesta annista. Raidallinen torkkupeitto löytyi pari viikkoa sitten Prismasta puoleen hintaan. Sohvan käsinojalla oleva tarjotin on juuri tuota varten ja se on Riviera Maisonin mallistosta. Tuo sama kuppi- ja lautaspari vilahtelee näköjään lähes joka postauksessa. On se vaan niin kaunis!



Mä poltan joka ilta muutaman tunnin PartyLiten tuikkivia. Nukkumaan mennessä on kuulkaas sellaiset pöllyt huushollissa, että uni tulee jo pelkästään höyryjen takia =D


Ja sitten on tämä Tiimarin kynttilänjalan tuunaus. Löytyi jostain alekopasta, jälleen kerran. Onhan tuo ihan kiva noinkin, mutta olin ostohetkellä päättänyt suihkia sen mustaksi ja niin kävi. 

Mulla kun oli ennestään tuollainen korkeampi jalka olemassa ja se on aina tuntunut hiukan orvolta yksinään. Muotokieli on nyt kyllä erilainen tuossa uudessa enkä ole ihan varma oliko tää taas hyvä tuunaus, mutta tulipahan tehtyä. Niiden nimet on kuitenkin Hoikkeliini ja Paksuliini =D


Tämmöistä tällä erää. Ainiin, olishan mulla vielä yksi lisäys:

Tervetuloa ensi sunnuntaina 22.9.2013 klo 11-14  Pomp de Lux, Perfect Home ja Thelma`s vaate/sisustuskutsuille Mäntsälään. Laita s-postia niin annan osoitteen.

Hanni

14 kommenttia:

  1. Hei tosi kivat nuot kynttilänjalat! :) Passaa niin hyvin. Jos asuisin lähempänä tulisin ehottomasti kutsuille, kiitos kutsusta kuitenkin! ;)

    VastaaPoista
  2. Hauskat nuo jalat on yhdessä, täydentävät toisiansa! :D On tosi kiva tuo tarjotin myös, kätevä ja kaunis!

    Nyt kyllä harmittaa, etten asu lähempänä, tuota kutsusumaa haluaisin ihastelemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitavat täydentää =D Onpa tosiaan harmi että välimatka on välissämme, olisi niin mukava tavata!

      Poista
  3. Hienot tuli kynttilänjaloista. Musta on hauskaa, että ovat niin erimuotoiset, väri kuitenkin yhdistää niitä.

    VastaaPoista
  4. Kauniit kynttilänjalat ja kummasti tuo musta on alkanut munkin mieltäni valtaamaan:)
    Tulisin muuten viivana kutsuille jos ne olis lähenpänä! Kuulostaa kyllä niin houkuttelevalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miksi kaikki asuvat niin kaukana?! Mäntsälä on kuitenkin mun mielestä lähellä kaikkea =D

      Poista
  5. Kynttilänjalat ovat toimiva kaksikko, täydentävät toisiaan :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kivat, toimivat yhdessä. Kuulitko jo että Tiimari meni konkurssiin? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mistä mä teen jatkossa kaikki superhyperlöydöt ja mistä ostetaan koulun alkajaisiksi kaikki ihanat koulutarvikkeet??? Harmi!

      Poista
  7. Tosi kiva tuunaus! Millä suihkit, vai jollain spraymaalilla? Ja ohhoh, enpäs ollut Tiimari-uutista kuullutkaan! Mistä ihmeestä sitä jatkossa ostaa kaikki ne ihanuudet? Mm lahjapaperivalikoima on ollut viime vuosina siellä ihan älyttömän hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattamustalla spraymaalilla on helppo suihkia =D Älä muuta sano, mistä saadaan jatkossa tilpehööriä???

      Poista

Tulen iloiseksi kommentistasi!