sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syyspuuhia

Nyt on viimeistään laitettava muutamia syysjuttuja kuntoon. Monta viikkoa on pitänyt tehdä omenahilloa ja perjantai-iltana sen keittelin siinä samalla kun putsasin vasullisen suppilovahveroita, joita isäni oli metsäretkellään löytänyt.





Kevätkukkasipulit pääsevät myös mullan uumeniin odottelemaan ensi kevättä. Tein sellaisen havu-kukkapenkin. Ostin kaksi Japaninorjanlaakeria joista en kovin paljon tietoa löytänyt, muuta kuin että ovat talven arkoja, ikivihreitä ja sopivat hyvin havuryhmiin.Havupenkistä toivon mukaan puskee sitten helmililjoja, erilaisia tulppaaneita ja krookuksiaantamaan väriä.

 Palargonit ovat innostuneet viileämmässä ilmassa kukkimaan kovin. Nostin ne nyt kuitenkin sisälle, että saan nauttia niistä ensi kesänäkin.

Muuten syyspuuhiin sitten kuuluukin neulomista, virkkaamista, leipomista ja sisustelua. Ulkopuuhat alkavat olla minimissä. Kartiotuijan ympärille voisin vielä jotkut ulkovalot viritellä.

Uuteen viikkoon lukijat. Mulla onkin jänskät paikat tulevalla viikolla...

Hanni

12 kommenttia:

  1. Ihanaa kukkaloistoa onkin keväällä tiedossa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuleita oli sen verran reilusti, että nyt täytyy oikein miettiä minne ne tungen =D

      Poista
  2. Ihania syyspuuhia sinulla onkin...minäkin juuri pihaa siistin ja laitettiin kesäkalusto talviteloille. Kaikenlaista puhaa olisi, mutta minulla tahtoo tunnit loppua!

    Minulla onkin jo aavistus tuosta sinnun jännityksestäsi...pidän peukkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukkuja tarvitaan, on se verran tärkeästä asiasta kyse!!

      Poista
  3. Kivoja syysjuttuja sinulla on siellä!
    Täällä on peukut pystyssä sinulle tulevalle viikolle.

    VastaaPoista
  4. Oletpa ollut ahkerana, meillä on edelleen pihapuuhat kesken! Ja nuo omppuhillopurkkisi ovat itsessään jo niin kauniita, raaskiiko niitä avata. :) Kivoja syyspuuhia suunnitelmissa, mukavaa jännitysviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Samat sanat kuin Jenni, eihän noin kauniita omppuhillopurkkeja raaski käyttää <3
    Iloista lokakuun aloittavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Mukavaa uutta viikkoa ja lokakuun alkua! Hilloa on jo maisteltu =D

      Poista
  6. Sulla on ollut ihania perussyksypuuhia - ihan parhaita! Ihania syyspäiviä!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!