tiistai 22. lokakuuta 2013

Etupihan sydän ja valaistusta


Meillä on pihatyöt vielä alkuvaiheessa. Alkusyksystä saimme pihoja reunustavat valkoiset lauta-aidat ja niiden myötä olen päässyt tekemään tarkempia piha-ja istutussuunnitelmia. Tässä vaiheessa vuotta ei enää voi istutuksia laittaa, mutta ehdin sentään syyskuun ja lokakuun alun aikana aloittamaan havupenkkiä etupihalle. Muutaman kymmenen kevätkukkasipuliakin olen piilottanut mullan joukkoon.

Lähimaastosta keräsin kesän aikana mukulakiviä, mutta paljon on vielä kerättävää.. Sain kuitenkin aloitettua tuon havupenkin reunustusta. Tiedän, että mukulakiviä voi myös ostaa, mutta periaatteessa en maksa kivistä ja toisekseen mukulakivien kerääminen on mukavaakin puuhaa.

Virittelimme alkuillasta ledvalot tuohon tuijaan ja tuikkasimme ulkotuliin ja lyhdyn kynttilään tulet.

Tuli niin kodikas tunnelma tuohon etupihalle.


Havupenkistä löytyy nyt Kartiomarjakuusi, Kartiotuija sekä kaksi Japaninorjanlaakeria. Tuo orjanlaakeri on arka, joten ajattelin suojata niitä havuilla, jos siitä olisi mitään hyötyä. Onko kellään kokemusta tuosta Japaninorjanlaakerista? Otan vinkkejä vastaan. Kasvupaikka on puolivarjo (ilta-aurinko ulottaa säteensä siihen). Istutin ne syyskuussa ja taisivat ainakin jotenkin kotiutua tuohon, koska ovat pysyneet vihreinä.

Huomatkaa havupenkin sydämellinen muoto =) Sydänmalli ei ollut ihan suunniteltu juttu eikä tuo penkki joka suunnalta sydämeltä näytä. Eikä se tuohon malliin jääkään, koska on vasta alkutekijöissään, vaikka se nyt ihan somalta näyttääkin. Ensi kesänä havupenkin reunalle tulee istuskelupaikka jonne vie vuolukivipolku. Ja jos hyvin käy, keväällä havuja ympäröi helmililjojen ja punaisten tulppaanien kukkameri.

Siihen asti nautimme tästä syksyisestä, karummasta tunnelmasta valoineen. Ja toivomme, että havut selviävät lumimassan alla ensi kevääseen ja kesään.

Hanni

19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. :) Kiitos. Olen ihan aloitteleva puutarhuri joten kokeilemalla mennään.

      Poista
  2. Kaunis havupenkki! Muista keväällä suojata auringolta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katson kuinka paljon aurinko osuu tuohon. Vanhempani eivät ole koskaan suojanneet havujaan ja hyvin ovat "toimineet".

      Poista
  3. Kaunista valaistusta. Sitä tavitaan, kun illat on jo tosi pimeitä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis!Suosittelen kuoriketta niin vältät enimmät rikkaruohot ja ainakin kitkeminen on helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein penkin pohjatyöt mielestäni tosi hyvin ja istutin havut rodomultaan. Toivon ettei rikkaruohoa paljon tule. Liljapenkkiini ei ainakaan tullut rikkaruohoja kun tein kuunon pohjatyön ja kaivoin maata aika paljon pois ennen penkin täyttöä mullalla. Mitenköhän ne sipulikukat selviävät tuon kuorikkeen kanssa?

      Poista
  5. Kaunis!Suosittelen kuoriketta niin vältät enimmät rikkaruohot ja ainakin kitkeminen on helppoa :)

    VastaaPoista
  6. Japaninorjanlaakeri on tosiaan arka ikivihreä pikkupensas, jota suositellaan vain kakkosvyöhykkeelle saakka. Sen kasvualustan tulisi olla läpäisevä ja hapahko. Mullan tulisi olla melko ravinteikas. Kasvupaikan varjoinen ja tuulelta suojassa. Toivottavasti tästä on hieman apua. Onnea talvetukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa siltä, että olen valinnut hyvän kasvupaikan noille laakereille. Ovat ykkösvyöhykkeellä, rodomullassa, paikka varjoinen ja suojaisa ainakin tuon uuden aidan ansiosta. Mutta aika näyttää kuinka tässä käy =)

      Poista
  7. Kaunis havupenkki! Ja ihanan tunnelmallinen valoineen ja kynttilöineen!

    VastaaPoista
  8. Japaninorjanlaakeri on ihan uusi tuttavuus myös minulle. En osaa kyllä sanoa sen hoidosta mitään.
    Ihana tunnelma havupenkissäsi valaistuksella ja kivet sopivat kivasti siihen teemaan. Itse harrastan kans kivimetsästystä. En kans halua maksaa luonnonkivistä. Ja ihan kivaa puuhaahan se on niitä metsästellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me kivimetsästäjät =D Voi olla muuten, ettei tuota laakeria ole teidän leveyksillä kaupan, koska se ei oikein tahdo menestyä siellä.

      Poista
  9. Kaunista on ja näyttää niin tunnelmalliselta nyt! :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!