keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Piirakkaa ja kuvankäsittelyä

Mä olen löytänyt kaksi uutta tapaa kuluttaa aikaa. Toinen on Pinterest ja toinen on kuvankäsittely. Ihan niinkuin mulla ei olisi tärkeämpää tekemistä!?


Mä en tavallisesti editoi ottamiani kuvia ennen blogiin laittamista. Ylimpään kuvaan kokeilin kuitenkin kehyksiä ja lisäsin tekstin. Muuten kuva on suoraan kamerasta. Alla oleviin kuviin lisäsin ainoastaan tekstin. Käytin PicMonkey-ohjelmaa. Ihan itse opettelin ja helppoa on. Ohjelmalla saa onnettomampikin kuvaaja muokattua katseen kestäviä kuvia. Tosin arvostan enemmän sellaisia mahdollisimman naturelleja kuvia. Tietokoneella muokkaamalla kun saa rypyt siloisiksi ja uuman kapeammaksi eikä se ole enää todellista.

Kuvissa vilahtelee sunnuntaina leivottu torttu. Tarkoitus oli pitää sisustuskutsut, mutta migreeni-peijakas tuli kutsumatta kylään ja suuri osa viikonlopusta meni sen kanssa taistellessa.


PicMonkeylla saa tehtyä myös näitä kollaaseja. Se vasta kivaa sommittelua onkin.

Kokeilkaa toverit! Se Pinterest onkin sitten ihan oma lukunsa =D
Illalla sitten arvotaan!

Hanni

15 kommenttia:

  1. Mä en osaa käsitellä yhtään mitenkään eikä ole edes ohjelmaa, joskus jotain rajauksia saatan tehdä ja siinä se, tarvis hommata ohjelma ja yrittää opetella, mutta ei ole olevinansa aikaa....kivat kulet olet ottanut ja muokannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Mullakaan ei ole aikaa tavalllisesti muokkailla, mutta tuo PicMonkey oli niin helppo, että se vei mennessään.

      Poista
  2. En käsittele minäkään kuviani....:)
    Tuo migreeni on ikävä sairaus...kokemuskesta tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Onneksi migreeni on pääsääntöisesti pysynyt estolääkkeellä kurissa. Nyt on ollut niin paljon jännitystä, että se on tainnut laukaista kohtauksen.

      Poista
  3. Kiitokset picmonkey-vinkistä, kävin heti kokeilemassa ja helppo oli! Varsinkin se kollaasi oli kiva!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Mä kans innostuin niistä kollaaseista =)

      Poista
  4. mie lähen oitis katsomaan tuota picmonkey juttua sillä olen aina halunnut tehdä kuvakollaaseja vaan kun en ole osannut..ja sitten pinterest on minunkin juttuni ollut kauan..siis niin ihania kuvia on siellä ja minullakin menee aikaa kun sinne menen.. ideoita on roppakaupalla siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Pinterestissä meni eilenkin illalla tovi, kun pinnasin jouluideoita ja kuuntelin vanhoja joululauluja =D

      Poista
  5. Mahtavia kuvia, munkin täytyy kokeilla tuota ohjelmaa! En yleensä jaksa yhtään käsitellä kuvia, senkun läväytän ne eetteriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Kiitos, mullakaan ei yleensä tule kuvia käsiteltyä, mutta mietin tuon oman puumerkin laittoa kuviin niin tietää sitten kuvien alkuperän kun ne tuolla maailmalla mahdollisesti leviävät.

      Poista
  6. Kiitos vinkistä, tuota PicMonkeya en olekaan kokeillut, mutta joku helppo ja nopea ohjelma, jolla saa kollaaseja aikaan olisi tervetullut. :) Kurja, jos kutsut peruuntui migreenin takia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Täytyy järjestää uudet kutsut. Mä olen kans kiitollinen tuosta kollaasiohjelmast =)

      Poista
  7. Minä olen kyllä koukussa kuvankäsittelyohjelmiin...tosin valotus ja pehmennys on ne mun jutut :)

    Ihana piirakka, njam!

    VastaaPoista
  8. Hei.. minäkin käytän tuota PicMonkeya. Vähänkö näppärä ohjelma, vaikka ihan kaikkia toimintoja en osaa vieläkään käyttää:)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!