torstai 28. marraskuuta 2013

in Prague

Nyt tulee pieni katsaus syksyiseen Prahaan. Otin tietenkin selvää matkakohteesta ennen matkustamista ja lisää kuulin paikan päällä. Yleisesti ottaen Prahassa liikkuminen on helppoa ja edullista. Metrolla, raitiovaunulla sekä taksilla kulkee paikasta toiseen muutamalla eurolla. Vuorokauden voimassa oleva lippu yleisiin kulkuneuvoihin maksoi 110 korunaa eli n. 4 euroa. Taksilla kulkiessa on hyvä sopia matka ja maksu etukäteen, sillä hinnoittelu on todella villiä. Sama matka taittuu 100:lla tai 1000:lla korunalla riippuen kuskista. Prahan kokee kuitenkin parhaiten kävellen, niinkuin useimmat historialliset kaupungit.

Prahan läpi virtaa Vltava-joki joka Saksan puolella tunnetaan nimellä Moldau. Joen yli kulkee useita siltoja ja tunnetuin niistä on Kaarlen silta (ei kuvassa). Tämä joki tunnetaan myös hurjana, sillä tulviessaan se on vaatinut useita ihmishenkiä.


Tässä on vanhan kaupungin sydämessä sijaitseva 1400-luvulla rakennettu astronominen kello. Kello kertoo ajan lisäksi mm. auringon ja kuun sijainnin. Vanhan kaupungin alueella kävellessä tunnelma oli todella lämmin ja kotoisa. Aivan ihana. Tunnelma nimittäin muuttui sen ulkopuolelle mentäessä.



Arkkitehtuuri on upeaa, mutta toki tässä kaupungissa on myös vähemmän hehkeitä rakennuksia ja alueita. Itse tykkään fiilistellä tällaisten rakennelmien äärellä.
 Sama kohde muutamaa minuuttia myöhemmin, kun päivä alkoi painua mailleen. Upea valaistus ja tunnelma!

Hintataso Tsekinmaalla Suomeen verrattuna on todella edullinen. Illallisen jälkiruokineen ja juomineen sai n.350 korunalla eli n. 13 eurolla. Oluen ystävät ilahtuvat valtavasta tarjonnasta ja edullisista hinnoista. Olut on edullisempaa kuin pullotettu vesi. Itse en lukeudu oluen kaveriksi, mutta ruokalistasta huomasin olutta myytävän halvimmillaan euron/tuoppi. 

Ostosten tekemiseen on useita mahdollisuuksia ja esim. tämän Havelskán varrella oli markkinat. Kojuissa oli mm. upeita puuleluja kaupan. Lasitavaraa ja kristallia on myynnissä yli tarpeen. Tuliaisiksi oli pakko ostaa kristallikorvakoruja, koska ovat niin upeita ja juhlavia. Joulukuun alusta kaupungissa on useita joulumarkkinoita.
 Emalia oli myös myynnissä niin astioina kuin koruinakin. Yksi varsin erilainen ostospaikka oli Prazská trznicessä sijaitseva torialue missä oli kaikenmaailman tilpehöörin lisäksi todella edullisia kenkiä ja laukkuja kaupan. Itse ostin nahkaisen yliolan laukun 400 korunalla eli n. 15 eurolla. Työkaveri osti upean ja yksilöllisen takin itselleen ja toinen työkaveri trendikkäät vapaa-ajan kengät.(Ja itselleni muistiin, että torialueelle pääsi raitiovaunulla nro 14 ja metrolla Mustek-asemalta Vltavska-asemalle.)

Kävimme yhtenä iltana todella mielenkiintoisessa keskiaikaisessa ravintolassa syömässä. Ravintola sijaitsi lähellä Prahan Linnaa ja ravintolasta kulkikin salakäytäviä linnaan.

Ravintola sijaitsi maan alla kellaritilojen sokkeloissa. Sisustus oli keskiaikainen; lankkupöydät ja pitkät penkit, ruoka oli yksinkertaista eli erilaisia lihoja ja vihanneksia. Olutta sai juoda litratolkulla ja pöydillä sai tanssia. Mies soitti säkkipilliä ja toinen rumpua. Boakäärmekin kävi siellä esittäytymässä ruokailun lomassa ja jälkiruokaa sulatellessa tulennielijä leikki tulella. Todella upea ilta ja kokemuksena vailla vertaa.
  Ja mikä erikoisinta, kattoon oli kiinnitetty melkoinen määrä pääkalloja. Liekö ravintola ollut kidutuskammio aikanaan. Tarjoilija vitsaili tappaneensa muutaman asiakkaan joilta ei löytynyt rahaa nauttimansa illallisen maksamiseen.

Venceslauksen aukion jalankulkualueella sijaitseva Hotelli Juliš oli oikein hyvä, siisti ja rauhallinen. Ihan keskustassa. Hotellissa oli runsas aamiainen, uima-allasosasto, hotellihuone oli tilava keittonurkkauksineen ja kylpyhuoneessa oli ammekin.


Tähän kaupunkiin tahdon uudelleen. Kolme päivää ei oikein riitä kaikkien elämyksien kokemiseen. Ja shoppailu on mukavaa, kun tarjonta on hyvää ja edullista.

Hanni

13 kommenttia:

  1. On varmaan upea paikka livenä:))

    VastaaPoista
  2. Praha on kyllä suosikkini! Kaunista ja tunnelmallista,kohtuuhintaista ja paljon nähtävää :)

    VastaaPoista
  3. Vau, kuulostaa upealta reissulta! Tuonne minäkin tahdon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prahaan taitaa päästä kyllä aika edullisesti ja lentokin kestää vain 2 tuntia.

      Poista
  4. Kiitos matkakuvista :) Todella edulliset hinnat! Ja upeita rakennuksia. Illallispaikka on kyllä ollut varmasti ainutlaatuinen.

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia ja upeita rakennuksia! Olipas mukava lukea teidän matkasta - kaupunkilomat kiinnostaa aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kans enemmän kiinnostunut kaupunkilomista. En jaksa makoilla viikkoa tai kahta altaalla tai rannalla.

      Poista
  6. Kiitps tästä postauksesta. Toivottavasti ensi vuoden puolella onnistuu Prahan matka ystävän luokse :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!