lauantai 11. tammikuuta 2014

Selkeämpi keittiö


Täällä on selkeytys menossa. Aloitin sen keittiöstä. Mulla roikkui kaikenmaailman mittakannuja ennen tuossa pesualtaan yläpuolella. Ne ovat saaneet lähtöpassit. Asettelin taustalle tuon metallitarjottimen. Keittiössä mulla on aina käsienpesusaippuaa ja hankin paikallisesta sisustusliikkeestä uuden pumppupullon sille. Tuo puteli kutsui minua useampaan otteeseen ennen varsinaista ostopäätöstä.


Keittiötekstiilit ovat tuttuja jo entuudestaan. Tuolle puuvillalangasta virkkaamalleni isoäidinneliökeittiöpyyhkeelle tekisi mieli tehdä pari. Tai sitten virkkaan mustasta langasta vaan yksivärisen.

Tiskiharjat toin Tanskasta. Noi on parhaita!





Keittiön matonhan siirsin jo aikaisemmin makuuhuoneeseen, joten lattiat ammottavat tyhjyyttään. Tänään kävin kuitenkin hankkimassa isomman maton tuon ruokapöydän alle, kun ilman mattoja tuntuu hiukan kolkolta. Matosta voisinkin ottaa kuvia seuraavaksi. Nyt siis imuroimaan ja lattiaa luuttuamaan, että saan uuden maton paikalleen.

Pahoittelut pimeistä ja rakeisista kuvista. Vika on kuvaajassa tai bloggerissa, koska vaihdoin välillä kameraakin eikä kuvien laatu muuttunut miksikään. Pikkusen tympäsee!

Hanni

34 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä kun on vähemmän tavaraa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. =D Paljon kiitoksia. Olen itsekin siihen mieltynyt.

      Poista
  3. Kivan näköistä...vaihtelu virkistää:) mullakin on noita tiskiharjoja, muita en enää huoliskaan. Mukavaa alkanutta vuotta!:)

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja selkeää, tykkään kovasti! :)
    Mulla on kans yks tuollainen metallitarjotin, mut haluaisin kovasti Indiskasta sellasen ison. En vaan ole raaskinut ostaa. Tuo sun saippuapullo on muuten hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indiskassa olisikin mukava käydä, ties mitä aarteita sieltä jäisi käteen.

      Poista
  5. Siistiä ja kaunista! Meillä on myös tuo sama tarjotin (välillä kuvissa vilahdellutkin). Se antaa kyllä kivaa ilmettä keittiöön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on yksi mun suosikkitarjottimista <3

      Poista
  6. Kauniit tiskiharjat tosiaan! Saakohan noita Suomesta jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa noita Suomestakin. Olen nähnyt todella monissa sisustusliikkeissä myytävän. Tanskassa ne vaan oli niin naurettava hintaisia, että siksi roudasin ne sieltä, kun edelliset olivat jo vanhoja.

      Poista
  7. ihan kade niin kauniista ja selkeästä keittiöstä..meidän tuvan köökiä ei saa tekemälläkään selkeäksi..vanha mikä vanha :) mutta teillä on kaunista!!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. =) Kiitos, minäkin niistä tykkään ja tuollaiset ovat olleet käytössä jo pitkään. Ei tosin nuo samat yksilöt =)

      Poista
  9. Kaunis keittiö ja tosi siisti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, siisti se ei suinkaan aina ole.

      Poista
  10. Selkiytys näyttää tosi hyvältä, tykkään uudesta ilmeestä! <3 Ihana tarjotin, näitä jaksaisi katsella vaikka useampaakin. :)

    VastaaPoista
  11. Kivan näköinen toi saippuapullo ja tykkään myös itse käyttää noita puisia tiskiharjoja:))

    VastaaPoista
  12. Tykkään tuosta kauniista, vaaleasta lattiastanne. Laminaattia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muistaakseni se oli valkotammilaminaatti.

      Poista

Tulen iloiseksi kommentistasi!