sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ylellinen puurohetki

Hyvän Uuden Vuoden toivotus täältäkin! Tekemistä tuntuu riittävän eikä pimeys innosta valokuvaamiseen, joten blogijutut ovat jääneet vähän vähemmälle, vaikka ideoita riittäisikin. Tämän illan ex tempore-postaus on nyt puuroaiheinen.
***
Eilen oli pakko ajella Ikeaan. Sohvan päällinen rikkoontui pesussa ja sinne sitten reklamaatiota tekemään ja uutta hankkimaan. Ikeassa kun ei kovin helposti pääse oikasemaan kassalle, niin siinä kierroksella sitten tarttui matkaan yllättäen aivan ihanat tummanharmaat lasikulhot. Alennuksesta tottakai.


Kulhot ovat kunnon kokoa ja niin kauniin malliset. Kaikkien kippojen joukosta tällaiset juuri puuttuivatkin minulta =D

Ajattelin tehdä sitten illan puurohetkestä astetta ylellisemmän. Pellavaliinan päälle katoin Facebookin sisustuskirppikseltä ostamani katealustat, Spr:n Kontista syksyllä ostamani metalliset katelautaset, mustavalkoiset Nicolas Vahen tähtiservietit ja sitten nuo Ikean kulhoset. Puuroksi valikoitui ohrapuuro lapsen toiveesta. Kyllä kuulkaa maistui puurokin ylelliseltä.




Kynttiläkipot olen joskus ostanut Prisman alelaarista ja nuo muut kuvissa näkyvät astiat ovat Perfect Homen Victoria-sarjaa. Pilkkuvartinen kauha on Greengaten salaattiottimista. Salaattiottimet ja muutamia muitakin ihanuuksia hankin Sisustus Fannyn alesta ennen Joulua.

Nyt tuntuu, että sisustusrintamalla on sellainen suunnittelu- ja pysähtyneisyyden tila. Täytyy vähän miettiä mikä liikahdus olis seuraava. Mattoasioita olen pohtinut ja sohvatyynynpäälliset menevät vaihtoon, huonekalujen sijoitteluakin olen miettinyt uudelleen ja värimaailmaakin. Mutta pidetään vielä hetkinen mietintämyssyä päässä.

Leppoisaa Loppiaista! Minä korjasin Joulun pois jo aikaa sitten ja käänsin katseen kohti kevättä, kun ei tuo talvikaan tuolta näytä tulevan.

Hanni

10 kommenttia:

  1. Hitsi, onpas ihanat kulhot! Ja niin kauniisti oot tehnyt kattauksenkin, huokaus! Täälläkin joulu lähti tänä vkl. Toivotaan ettei sitä talvea enää tulekaan, vaan päästään suoraa kevääseen!

    Mukavaa loppiaista sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan toivotaan =D Ja mukavaa Loppiaista sinnekin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Puuro oli kyllä tosi maukasta. Meillä Siiri tykkää tosi paljon puuroista ja niitä syödäänkin usein.

      Poista
  3. Kylläpä näyttää herkulliselta niin puuro kuin lautasetkin...kattauksesta puhumattakaan. Kyllä on päivän kuvaushetket lyhyessä ja siihen hetkeen pitäisi vielä se inspiskin osua. Täällä sentäs tänään pilkahti aurinko..tosin hetken vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, puolenpäivän aikaa voi muutaman räpsyn ottaa jos aikoo, sitten alkaa taas hämärtää. Onneksi päivä on kuitenkin alkanut pidentyä.

      Poista
  4. Kaunis kattaus! Ja todellakin, Ikeassa joutuu melkoisen ( ja vaarallisen houkuttelevan ) reitin tekemään päästäkseen haluamaansa paikkaan.. :)
    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista viikkoa sinnekin. Ikean suunnittelijat ovat kätevästi keksineet keinon saada lisäeuroja kassaan, kun kaikkien on kuljettava joka ikisen houkutuksen ohi.

      Poista
  5. Voi, mikä puurokattaus, tuolla maistuisi mikä tahansa herkulta! <3 Aika ihana löytö nuo tarjoilukulhot, enpä ole moisiin Ikeassa törmännytkään. Leppoisaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D En tiedä mihin tarkoitukseen nuo kulhot on tarkoitettu, koska myyntihylly oli tekokukkien välittömässä läheisyydessä. Hyvät Loppiaiset sinnekin.

      Poista

Tulen iloiseksi kommentistasi!