lauantai 22. helmikuuta 2014

Olohuoneen nurkasta

Tässä olohuoneen nurkassa on tapahtunut pientä muutosta. Siirsin pesuhuoneesta tuon musta jakkaran tuohon joksikin aikaa. Samalla naputtelin seinälle kirpputorilta löytyneen norsutaulun.


Tulppaaneja on nyt koko ajan maljakossa. Niitä kun saa monesta paikasta tosi edullisesti. Tuovat kevään tuntua.


Tuossa hieman Intiaa henkivässä norsutaulussa on kultainen kehys ja norsuissa kultamaalia. Jotenkin tuo kullankimallus ja muut värit sekä aihe kiinnostivat siinä määrin, että kiikutin 4 euron taulun kassalle.


Nykyään tuo sohva on ihan hyrskyn myrskyn koko ajan. Joku on vuorollaan makoilemassa peitto- ja tyynymeren keskellä.



Uudenlaisia sohvatyynynpäällisiä olen koittanut etsiskellä, mutta mikään ei ole oikein täysillä iskenyt joten on jäänyt ostamatta. Tekisi mieli laittaa joku väripilkku mustavalkoisuuden joukkoon, mutten osaa päättää väriä. Aihe on nyt vielä mietintämyssyssä.





Tämmöinen olohuoneen nurkka täällä. Nurkassa sohvan syleilyssä lötkötellään, katsotaan televisiota, pelataan puhelimella, otetaan päiväunia, tehdään käsitöitä, seurataan posti- ja roska-auton kulkua ja vilkutetaan ulos ikkunasta. Taitaapa joku nimeltämainitsematon lapsihenkilö syödä aamupalansakin täällä, murusista päätellen..ja säilöä yöpukunsa sohvan selkänojalle. Kodin tärkeä kohta siis.

Hanni

16 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä<3 Ihanasti sopii myös tuo kiva raitakassi sisustukseen:) Meillä syövät olkkarissa myös nimeltämainitsemattomat aikuiset:D
    Mukavaa viikonlopun jatkoa♥

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää! <3 Tulppaanit jaksavat ilahduttaa, täälläkin niitä pitää olla koko ajan piristeenä. :)
    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Koitan aina ostaa erivärisiä tulppaaneja ilahduttamaan.

      Poista
  3. Ai että niin ihanan näköistä <3

    VastaaPoista
  4. Tärkeä ja kaunis kohta, kauniissa kodissanne..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta paikasta on tosiaan tullut tärkeä meille. Mukavaa viikoa!

      Poista
  5. Kaunis olohuone teillä. Täälläkin sohva on tärkeä moneen asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olohuoneessa kyllä viihdytään.

      Poista
  6. Sohva näyttää niin kutsuvalta, etten yhtään ihmettele, että siitä on muodostunut teille tärkeä paikka :) Mukavaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja tärkeä nurkka siellä:) Aivan ihana tuo tv-taso!
    Kivaa sunnuntaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Televisiotaso on ollut hyvä ostos. Se on vuosien varrella elänyt ja saanut patinaa kun on täyspuuta.

      Poista
  8. Kovin kutsuvalta tuo sohva näyttääkin:) Kauniita kuvia!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!