maanantai 26. toukokuuta 2014

Vilvoittava juoma

Nyt kun on ollut näitä kuumia päiviä niin on täytynyt huolehtia nestetasapainosta. Kivennäisvettä meillä menee paljon, mutta hanavedestä saa maistuvaa, kun laittaa sitruunaviipaleita joukkoon.


Innostuin sitruunaa viipaloidessani valokuvaamaan, kun nuo värit jotenkin miellyttävät silmää.

Tarjottimella on Greengaten kannu ja passion-hedelmiä, jotka ovat nykyinen suuri intohimoni.





Miksi sitruunavettä kannattaa juoda?
Tukea vastustuskyvylle
Sitruunoissa on paljon C-vitamiinia, jonkak tiedetään tukevan vastustuskykyä, joka voi vähentää hengitystieinfektion riskiä. Askorbiinihapolla on tulehdusta ehkäisevä vaikutus. Sitruunan sisältämä saponiinit voivat puolestaan pitää flussan ja vilustumisen poissa.
Askorbiinihappo on myös tärkeä tekijä raudan imeytymisen kannalta.
Tekee kehon emäksiseksi
Sitruuna maistuu happamalta, mutta se on silti yksi eniten emäksisyyttä lisäävistä ruoka-aineista.
Auttaa ruoansulatusta
Sitrusten flavonoidien ansiosta sitruunaa on perinteisesti käytetty ruoansulatusta edistävänä tonikkina. Sitruunamehun on uskottu puhdistavan ja stimuloivan maksaa.
Kirkastaa ihoa
C-vitamiini sekä sitruunan sisältämät antioksidantit taistelevat vapaiden radikaalien tuhoja vastaan. Näitä aiheuttavat erityisesti altistus uv-säteilylle ja ympäristömyrkyt. Vanhenemisen merkit johtuvat myös paljolti vapaista radikaaleista.
Paikallisesti laitettuna sitruunamehu voi auttaa häivyttämään maksaläikkiä ja haavoja.
Edistää paranemista
Sitruunan sisältämä askorbiinihappo eli C-vitamiini edistää haavojen paranemista ja on sidekudosten, luiden ja rustojen terveyden ylläpidon kannalta merkittävä ravintoaine. C-vitamiini toimii myös tulehduksia ehkäisevästi.
Nesteyttää
Joka-aamuinen lasillinen lämmintä vettä yhdessä sitruunan kanssa stimuloi ruoansulatusta koko päivän ajan ja puhdistaa kehoa yön aikana mahdollisesti kertyneistä toksiineista.
Energisoi
Sitruunamehu energisoi päästyään ruoansulatusjärjestelmään ja auttaa vähentämään ahdistuneisuutta ja alakuloa. Jopa pelkkä sitruunan tuoksu voi vaikuttaa rauhoittavasti hermojärjestelmään.

Lähde: Fitnea

4 kommenttia:

  1. Meilläkin maustetaan vettä milloin milläkin. Tulee muutes hyvää. Kun aina ei jaksa sitä tavallista hanavettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerropa millä muulla maustatte vettä? Vaihtelu vois virkistää =)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia, miellytti minunkin silmääni :) tuo harmaa ja keltainen ovat kyllä hyvä yhdistelmä ja kiitos vinkistä, olenkin miettinyt mitä tekisin sitruunoilla joita tuolla keittiössä on montakin :) Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!