lauantai 25. lokakuuta 2008

Taas se alkaa...

...nimittäin kranssivillitys. Hankin aineksia uusia kransseja varten ja yhden kyhäsinkin jo tuossa iltapalan jälkeen. Sama juttu oli viime syksynä. Kransseja syntyi jos jonkinlaisia =D Nyt päätin taas kehitellä jotain uutta ja ostinkin neliönmuotoisia kranssipohjia.



Lisää on tulossa, kunhan saan järjestettyä aikaa ompelemista ja sommittelua varten. Ainakin jotain jouluista kranssia olis pakko suunnitella...Nythän saan onneksi yhden ylimääräisen tunnin aikaa näperrellä, sillä siirrän kohta kelloa tunnilla taaksepäin =D


Ylpeänä esittelen hiljattain valmistuneen pikkuisen tuolin. Ostin kesäkuumalla punaisen pienen puutuolin Siirille. Väri ei oikein soveltunut kotimme värimaailmaan, joten hioin pienellä hiomalaikkakoneella punaiset pois ja vihdoin saimme hankittua oikeansävyistä kermanvalkoista maalia, että saimme Siirin kanssa maalattua tuolin. Tuoli on kuvassa oikealla. Olen erityisen ihastunut pieniin tuoleihin. Seuraavana ehostusta odottaa pieni kiikkustuoli, joka löytyi kirpputorilta 5 eurolla. Nyt se on iloisen keltainen, mutta saa uuden asun, kunhan pääsen hiomaan sen.

Jostain syystä myös nuo pienet prinsessojen matkalaukut löytävät kotinsa Siirin huoneesta. Olen ostanut taas yhden, mutta sen kääräisen joulupaperiin ja toimitan Joulupukin lahjasäkkiin.
Tällaista täällä meillä. Mitenkäs teillä muilla?

11 kommenttia:

  1. Noita samaisia neliönmallisia pohjia tuli myös ostettua, vielä ovat kehittelyasteella.

    Suloisia ovat nuo pikkuneidin salkut, ja tuolikin näyttää söpöltä! Jään odottelemaan keinutuolin kuulumisia...

    VastaaPoista
  2. mä taas vihdoin löysin kaipaamani sydänkranssipohjan, pitäisi vielä koristella se. mutta kaikki aikanaan. kransseista tykkään muutenkin tosi paljon.
    tämän myräkän jälkeen voin mennä tuohon omalle pihamaalle ja maasta poimia katkenneita koivun oksia, samalla siinä väännellen niitä pyöreiksi kransseiksi. niita oksia on usein paljon tälliseten tuulen tempaisujen jälkeen. kyllä sieltä kolme neljä kranssia on saanut väännettyä.

    VastaaPoista
  3. kauniin kranssin olet tekassu ja ihanaiset pikku tuolitkin puhumattakaan nuista laukuista :)

    VastaaPoista
  4. Kiva ja erikoinen kranssipohja. Ihanat pienet tuolit. Kiikkua odotellessa...

    VastaaPoista
  5. Ihanaa että teillä on tilaa uusille huonekaluille! Kivan mallinen tuoli. Mitä maalia käytät? Minä tykkään siitä Helmi-kalustemaalista. Taitaa olla muuten sitä kranssimaniaa ilmassa se taitaa olla vähän sukua syysflussalle, minä myös olen lähipäivinä vääntänyt pajupohjia ja toissapäivänä kaadettiin kaksi pientä koivua ihan kranssinpohjien rusutarpeiksi.

    VastaaPoista
  6. Ihana erilainen "kranssi"! Itselläkin syyhyttää kranssien teko. Tai ylipäätään talvisten koristuksien väsääminen.

    Meillä noita samoja tuoleja 2 kappaletta, ikealaisia mutta yllättävän kauniita sellaisia. Punaisia. Mutta sopivat hyvin pojan huoneeseen :)

    VastaaPoista
  7. Onpas tosi kivoja nuo neliöpohjat!! ja kaunis kranssi. :)

    Pikkuiset tuolit ja matkalaukut ovat myös kerrassaan hurmaavat!! ♥

    VastaaPoista
  8. Tosi hieno kranssi!! Olet taas touhaillut kaikkea mukavaa. Itsellä jämähti taas siihen enkeliin. Noh, piparia olisi tarkoitus alkaa ommella...jossain vaiheessa =D

    VastaaPoista
  9. Ihania juttuja olet tehnyt! Neliökranssin ostin minäkin, vielä pitäisi keksiä koristeet siihen.

    VastaaPoista
  10. Heips, kyselit niistä pilkkukankaista tuolla blogissani. Peekaasta oon hankkinut niitä joskus, ovat semmosta ohuempaa, eli ei pöytäliinaksi oikein sovi, mutta kaikenmoisiin pikkukäsitöihin, tilkkutöihin sun muihin oikeen loistavia. Tässä linkki mistä pääset suoraan pallo-ja pilkkuosastolle: http://peekaa.fi/kauppa/index.php?cPath=1_92_93

    =D

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!