lauantai 3. tammikuuta 2009

Tänään...

...on ollut kivan kirpsakka pakkaspäivä. Meidän yökyläläinen Ada sairastui yön aikana ja kuumetta oli lähes 40 astetta. Nukuttiin vähän huonosti yöllä, mutta kunnon sikeät päiväunet korjasivat tilannetta. Heini-äiti haki Adan aamuvarhain lääkärireissulle. Meidän päivämme jatkui Siirin kanssa kahden kesken. Aamulla innostuimme imuroimaan ja pyyhkimään pölyjä. Siiri on kova tyttö pyyhkimään, jos vain saa avukseen sellaista suihkutettavaa puhdistusainetta.

Lounaaksi nautimme eilen keitettyä jauhelihakeittoa, joka maistuu kivan arkiselle jouluherkkujen jälkeen. Lounaan jälkeen luimme Aku Ankan seikkailuista ja pötkähdimme päikkäreille.

Iltapäivällä sitten iski leipomisvimma. Teimme yliherkullisen muhevia mokkapaloja Tinyn kodin Heinin ohjeella. Teimme samantien kaksiverroin, että saa pakkaseen pahanpäivän varalle. Kaupasta piti hakea voita ja piimää, että saimme taikinan onnistumaan kunnolla. Siirin mieliksi sitten myös purkillinen nonparelleja.

Leipuri Hiiva.. asuu Kumputiellä, kakut hyvät leipoo siellä....


Tällaista herkkua saimme aikaan:



Herkullista viikonlopun jatkoa. Seuraavaksi ajattelin esitellä ihania tekstiilejä, joita olen löytänyt matkojen varsilta eri kirppareilta. Wanhat lakanat ja tyynyliinat ovat mieleeni. Niistä saa todella kauniita, kun liottaa kellastuneet kankaat Klorinissa. Saattepa nähdä, kun ehdin kuvaamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulen iloiseksi kommentistasi!