sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Höpinää, Höpinää

Tämä aamu, Naisten päivän aamu, alkoi ylipitkien yöunien jälkeen kupposella kuumaa teetä ja paistettiinpa vähän pakastealtaan karjalanpiirakoitakin. Olipas hyvää. Mä olen (mielestäni) sellainen äiti, joka sopivassa suhteessa käyttää valmisruokia ja alusta saakka itsetehtyä kotiruokaa. Kun on kiire, tulee luonnollisesti lämmitettyä jotain "muiden äitien tekemää ruokaa". Sitten, kun on aikaa niin on mukava paneutua tekemään jotain kotipöperöä. Usein teen kerralla isomman satsin ja laitan pakkaseen. Tässä yhtenä iltana innostuttiin Siirin kanssa tekemään lihapullia ja jauhelihapihvejä. Niille ei kyllä vedä vertoja mikään. Onneksi jauhelihapihvejä on vielä pakkasessa =D. Karjalanpiirakoita en ole tehnyt kai koskaan alusta asti, enkä todennäköisesti teekään. Nuo raakapakasteet ovat ihan hyviä.


Eilen illalla ennen nukkumaan menoa huomasin järjestelleeni keittiön uuteen uskoon. Ruokailutilan hyllyyn laittelin hiukan Tildamaisemman ilmeen.

Tässä valkoisessa kaapissa on ollut vuosikausia kuivattuja sitrushedelmien viipaleita. Ne olivat jo kovasti tummuneet, joten heitin ne pois. Sitten asettelinkin sen sisälle kaikki pitsiaarteeni. Kivan näköisiä tuolla sisällä.

Keittiöpyyhkeet ovat olleet jo pitkään tuossa valkoisessa verkkokorissa. Karsin sieltä kaikki "väärän väriset" pois, kaappiin ja jätin esille vain nuo Greengatet, pilkulliset, ruudulliset ja raidalliset.


Siiri halusi, että otan kuvan hänen kiharoistaan. Siiri kävi eilen aamulla kampaajalla, joka laittoi muotinäytöstä varten enkelikiharat. Muotinäytös Järvenpää-talolla sujui tosi kivasti. Hämmätyttää kuinka luonnollisesti pienokaiset osaavat olla lavalla. Siiriä ei jännittänyt yhtään. Päivä oli kuitenkin sen verran pitkä, että kun päästiin illan suussa kotiin niin uni tuli väkisinkin. No se sitten vähän viivästytti yöunille menoa, mutta mitäpä tuosta.

Siiri katsoo Muumit ja sitten lähdemme reippailemaan ulos. Siiri ehdotti, että lähtisimme lenkille. Tehdään niin =D Myös nuken pitää päästä ulos omissa kärryissään.


6 kommenttia:

  1. Meilläkin pakastepiirakat odottavat paistamista, päiväkahvilla ajattelimme niitä nautiskella :o)
    Aurinkoista naistenpäivää sinulle ♥

    VastaaPoista
  2. Mukavaa naistenpäivää teille! Nätti tuo järjestys hyllyssäsi, keväisen kaunis!

    VastaaPoista
  3. Oi miten suloinen enkeli kiharoineen:) Nuo piirakat on muuten tosi herkkuja. TUlee silloin tällöin hankittua. Hitsi jos joskus sais leivottua itse! Mukavaa naistenpäivää:)

    VastaaPoista
  4. Oi kuinka kaunis suloinen tyttönen kiharoineen :). Kuullostaa kovin tutulta tuo noudattamasi ruokailukaava ... täälläkin käytetään eineksiä ja puolivalmiita silloin kun ei huvita / jaksa itse tehdä ja taas toisessa hetkessä kokkaillaan peruskotiruokia. Mielestäni näin hyvä - säästyy turhalta stressaamiselta :).

    Mukavaa ja aurinkoista naistenpäivää!
    iloisin terkuin Helinä

    VastaaPoista
  5. Oletpa ollut touhukas ja aikaansaava. Näin keväällä tekee kyllä mieli tuuletella varastoja ja kaappeja.

    Hienot kiharat Siirillä, oikein nätit!:)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!