sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Pyykit - Laundry

Sosiaalinen viikonloppuni innosti tänäaamuna silityshommiin. Olen ollut koko viikonlopun erilaisissa ihmislaumoissa, syönyt ja juonut hyvin, rupatellut ja nauranut makeasti. Lapsivapaa viikonloppu, hienoa. Oli NIIIIIIN mukava nukkua aamusella myöhään, heräsin ennen klo 8, mutta meninkin tovin päästä takaisin pötköttelemään. Herättyäni keittelin kahvit ja siinä kahvia ryystäessä samalla silittelin ihanat puuvillani.

Eilen lampunostomatkalla tarttui mukaani nämä "LAUNDRY"- rottinkipyykkikorit. Isompi minulle ja pienempi tietenkin Siirille. Ihanat!

Ja suorat pussilakanapinot kylpevät auringonvalossa. Ai, että tuli hyvä mieli, kun sain silitettyä rauhassa. Työkaverini on "ristinyt" minut Silittäjä-äidiksi. Ilmeisesti tykkään silitellä keskivertoa ahkerammin. En mankeloi vaan silitän. Myös Siirin sukkia ja sukkahousuja.





Ostin viikolla pari tällaista ripustettavaa koria. En vielä ihan tiedä mihin ne laittaisin. Mutta sisällehän voisin laittaa vaikka pyykkipoikia =D



Värikkäiden tekstiilien vastapainoksi ostan myös ihan vitivalkoisia. Tämä valkoinen neulepeitto on uusin löytöni torkkupeittokokoelmaan. Se oli alunperin hurrrrjan kallis, mutta sain sen ihan naurettavaan hintaan, kun joku oli ystävällisesti lätkässyt siihen väärän hintalapun ja sillä hintaahan se oli minulle pakko myydä. Joskus on mukava olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.



Raikasta sunnuntaipäivää! Kohtahan voi viedä jo pyykit ulos kuivumaan, kun aurinko paistaa jo lämpimästi.


7 kommenttia:

  1. Että sulla kävi hieno tuuri ton torkkupeiton kanssa! Se on super kaunis!

    VastaaPoista
  2. Ihana torkkupeitto ja ihanan sileät lakanat! Mä en kyllä millään jaksaisi silittää petivaatteita. Paitsi tyynyliinat on pakko. Muuten silitän kyllä kaikki vaatteeni.

    Ja suloiset pyykkikorit. Mä rakastan pyykin pesua ja puhtaita pyykkejä. Kiva kun kohta saa ulos kuivumaan.

    VastaaPoista
  3. Ihanat pyykkikorit! Mustakin olisi kiva viedä pyykit kohta ulos kuivumaan.. Mutta sitten kun on tarpeeksi lämmintä, on myös siitepölyaika pahimmillaan. :( Joudun odottelemaan pitkälle kesään sitä hupia, tai sitten voisi ottaa naapurista mallia, hän kun on vienyt nyt jo ulos kuivumaan.

    VastaaPoista
  4. torkku peitto on hurjan kaunis , ja ihanaT NUO PYYKKIKORIT :)

    VastaaPoista
  5. Juuri tuo silittäminen tökkii tätänykyä! Saiskos vähän sitä innostusta tännepäin.. mutta sukkia en silti silitä!!

    Voi miten suloista, kummallekin ihanat pyykkikorit!

    VastaaPoista
  6. Heippa kaima,

    oletko kiinnostunut siitä toisesta lampusta? Yksi on jo myyty, ja toistakin kysellään. Jos tahdot sen toisen, myyn sen sinulle, koska olit toisena kyselemässä :)

    VastaaPoista
  7. Torkkupeitolle miultakin 10+, on kyllä tosi ihana! :)
    Ja pyykkikorit kanssa kivat. Miekin aina oikein silitän lakanat, kun meiltä ei löydy mankelia :)

    Tekuin,
    Kantriina

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!