perjantai 27. maaliskuuta 2009

Ruusuja - Roses

Menipäs taas yksi viikko ihan "itte eestänsä". Ens viikko olis töitä ja sitten alkaa reilun viikon mittainen loma.


Kävin tässä taas kirpputorilla eilen. Nipistin "omaa aikaa" työpäivästä puoli tuntia ja hyödynsin sen kipaisemalla kirpputorilla ennen Siirin hakua päiväkodista. Tuottoisa vierailu. Löytyi kaunis lasimaljakko eurolla, tanskalaistyylinen tuikkukippo eurolla, sinkkinen vaasi 3 eurolla ym. Mukavin löytö oli kuitenkin nuo ruusuiset kahvikupit yhteensä 0,50 euroa. Kupeissa sattuu olemaan sama ruusukuvio kuin uusissa keittiöpyyhkeissäni ja patakintaissa. Kuppeja olis ollu yhteensä 5, mutta osa oli vähän huonommassa kunnossa. Noissa ostamissani kupeissa ei ollut vikoja ja ajattelin, että 2 riittää. Kaapissani on entuudestaan jo erilaisia ja erimallisia ruusukahvikuppeja. Tarjoilen sitten kahvit kaikille eri kuppeloista.



Kirpputorilta löytyi myös tuo ihana Sia Kids-kangaskassi Siirille. Hinta 1,20 euroa. Tein taas niin kivoja löytöjä kirppikseltä, että tekis mieli jatkaa ostoksia viikonloppuna Järvenpään Helmi-kirppiksellä, Tuusulan Femmatorilla ja Keravan Oliverissa.

Uutta kirjallisuuttakin olen saanut. Herkullisia ohjeita tuossa kakkukirjassa ja Tilda-kirjassa on taattuja innostuksen lähteitä joka sivulla. Oikeesti mun pitäis lukea yliopiston pääsykokeisiin. Olen ajatellut nimittäin kouluttautua lisää. Ihan vaan pikkuhiljaa. Jos en pääse tänä keväänä niin luen sitten touko-ja kesäkuun aikana avoimessa perusopintoja. Saa nähdä kuinka tämän projektin kanssa käy...


Viikonlopun ohjelmassa on vain rentoilua, hiukan leipomista, järjestelyä ja puhdistusta ja uskoisin löytäväni itseni myös kirpputoreilta. Monta uutta kirppistä vielä koluamatta =D

8 kommenttia:

  1. Upeita löytöjä!! Itsekin haluaisin kerätä hajanaisen joukon kauniita ruusukuppeja mutta meidän kirpparilta ei ole vielä yhtään kunnollista tullut vastaan. Ja tuo kassi - itse suloisuus ja noin edullisesti!! Näinä hetkinä sitä toivoo että asuisi isommalla paikkakunnalla jossa olisi enemmän kirppareita kierreltäväksi :).
    Tsemppiä pääsykoelukuihin! Ihailtavia suunnitelmia sinulla!

    VastaaPoista
  2. Tulin vastavierailulle blogiisi ja täällähän näyttää vallan ihanalle! Mahtavia löytöjä olet tehnyt!:) Kyllä kirppiksillä kierteleminen sitten on mukavaa... Pitäisiköhän itsekin taas suunnata etsintöihin joku päivä:) Minäkin toivottelen tsemppiä lukemiseen ja hakemiseen! terveisin, Anni

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi mitä löytöjä! Minäkin olen nyt hurahtanut noihin ruusukuppeihin, tekis mieli haalia kanssa sellainen sekalainen kokoelma. Olis kiva nähdä sinun kokoelmasi kokonaan!

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo kassi, sain siitä heti idean yhdistellä uusia kankaita ja tehdä kasseja itsekin.. Tämä on ehkä blogien parasta antia; näiden lukemisesta saa useimmiten ideoita ja inspiraatiota! Minäkin haaveilen ruusukupeista, toisaalta ihania astioita on niin paljon, ettei kaikkea kertakaikkiaan voi olla...

    VastaaPoista
  5. Mahtavia löytöjä ja ihanat kirjat, mullakin taitaa olla tuo Tilda-kirja ja tuota leivontalkirjaa kuolaan! ;))

    Kivaa viikkoa ja tsemppiä pääsykokeisiin! :)

    t. Iippa

    VastaaPoista
  6. Vau mitä löytöjä!! Teilläpä on siellä aivan huippu kirppis :)

    Toivottelen jo nyt hyvää lomaa... tämä viikko kun hujahtaa taas varmaan hetkessä!

    Terkuin,
    Kantriina

    VastaaPoista
  7. Ihania löytöjä, kirpputoreilu on ihanaa!!!
    -Iida

    VastaaPoista
  8. Ihastuttavia ostoksia ja niin edullisesti ja mikä parasta kahvikupposet sopien just pyyhkeisiisi ja patalappuihin, ihanaa!

    Iloista viikonloppua Sinulle ja Siirille!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!