sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Ahkerointia

Vietimme Palmusunnuntaita ahkeroiden. Aamulla kurvasimme Muorin ja Vaarin pihaan. Siiri pääsi leikkimään jo leikkimökkiin vaikka sen edustalla olikin vielä aikamoinen lumikinos. Siiri oli Tuhkimo ja teimme sisarpuolille marjapiirakkaa. Marjoiksi kelpasivat lumen alla levänneet pikkukävyt. Sisarpuolet eivät ehtineet tulla kylään, sillä Tuhkimolle tuli kylmä ja se meni sisätiloihin ennen vieraiden saapumista. No, ensi kerralla sitten.

Vaarin avustuksella sain autonkin siistittyä. Vaari pesi päältä ja minä imuroin ja pesin sisätilat.
Kummasti oli talven aikana kerääntynyt likaa ja roskaa.

Illansuussa piti lämmittää sauna ja siinä samassa innostuinkin pesemään saunaa ja pesuhuonetta. Kalkkikertymät on nyt hangattu pois. Saunan lämmetessä innostuin ompelemaan uuden Tilda-kirjan ohjeiden mukaan jäätelöitä. Hauskaa ja herkullista hommaa. Tein mansikka-, suklaa- ja vadelmajäätelöitä.

Nämä mansikat kypsyivät ennenaikojaan.

Saunomisen jälkeen alkoikin sitten tanssikisat. Siiri on niin innostunut tansseista. Helmat heiluu ja mekot vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Välillä piti tanssia pöydälläkin. On muuten hyvää liikuntaa, kun puolitoista tuntia seuraa televisiosta tanssia ja koittaa pysyä itse mukana.

Eiköhän tässä ollut yhdelle päivälle hommaa.

5 kommenttia:

  1. Kivoja jäätelöitä! Tanssikisaa tuli myös seurattua ja tyttö oli ihan innoissaan kun äitikin vähän innostui tanssin pyörteisiin =D Tyttö lupasi mennä kuulemma tanssikouluun.

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluksia olet tehnyt!!!
    Voi että kun itsekin osaisi edes jotain...
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Onpas teillä ollut paljon kivaa tekemistä:) Ihania jäätelöitä olet tehnyt! Pitäisi kaivaa jostain käsiini tuo uusi Tilda-kirja, siinä tuntuu olevan hauskoja ohjeita!

    VastaaPoista
  4. Mahtavan suloisia, kesäfiilis tulee näitä katsellessa!!

    VastaaPoista
  5. nam mitä jätskejä ja mansikan mollukoita :)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!