lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kaappien kätköistä

Laatikossa lukee "Joulukoristeita" ja sieltä löytyy tämä hassu kranssi, jonka olen viime vuonna kyhännyt! Valmis pajukranssipohja sai ympärilleen paperinarua, juuttinarua ja tuollaisia leikkiviiriäisenmunia. Se näyttää tänään kivemmalta kuin vuosi sitten.


Tällaisia Puttipajan herra-ja rouvakanoja löytyi kolmin kappalein. En muistanut omistavani kanalaumaa. Mutta ovat oikein tervetulleita perheeseemme pääsiäisen ajaksi. Ovat niin vitsikkään näköisiä.


Uusiin munakuppeihin löytyi samasta joulukoristelaatikosta munan muotoisia kynttilöitä sävysävyyn. Nekin on Puttipajasta viime vuodelta ja onneksi olen säästellyt niitä polttamatta, sillä näitä en enää saa ostettua, kun Puttipajan liike lopetti Tikkurilassa ja ainut myymälä on jossain keskellä Suomea. Höh! Puttipajan putiikki oli niin mukava.


Laatikosta löytyi muutakin. En vain vielä osannut sijoitella kaikkia koristeita joten en niitä kuvannutkaan. Nyt lähden munansyöntiin!?

4 kommenttia:

  1. Kranssista tuli kivannäköinen ja kanat ovat tosi hauskoja, muutenkin blogissasi on kauniita kevään värejä paljon!
    Kaunista Palmusunnuntaita ja pääsiäisen aikaa!!:))

    VastaaPoista
  2. Hauskoja pääsiäiskoristeita nuo tipuset, huumoria runsaasti!

    Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  3. Hauskat tiput ja vihreät munat tosi hienot kuppien kanssa! Tuollaista kranssia olen myös suunnitellut mutta ei ota toteutuakseen.

    VastaaPoista
  4. Muistelisin jotta Jumbossa joku liike ainakin myi noita Puttipajan tuotteita. Tykkään itsekin niistä.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!