sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Viikonlopun jäljiltä

Viikonloppuni oli poikkeuksellisesti neljän päivän mittainen, kiitos edellämainitun rokotteen. Olen ehtinyt tosissaankin ompelemaan. Joulukoristeita ja tilkkupeittoja. Tilkkupeittoja on valmistunut kaksin kappalein. Punasävyinen joulupeitto (pinon päällimmäinen) ja arkisempi beigen sävyinen (pinossa toiseksi ylinnä). Yksivärinen punainen on kimaltelevaa neuletta, aivan ihana löytö Prisman alehyllystä jo muutama viikko sitten. Pinon alimmaisena on kesällä ompelemani maailman ihanin beige tilkkupeitto pilkkukankaista, wanhasta pöytäliinasta ja Greengaten ruusukankaista.

Tuo beigesävyinen peitto on muuten ommeltu keittiöpyyhkeistä. Kangaskaupasta ei löytynyt sopivia kankaita, joten ostin keittiöpyyhkeitä ja sain haluamani.



Prismasta löytyy välillä kivoja sisustusaarteita. Perjantain kauppareissulla ostin tuon punaisen punoskorin joulunajan neulomuksille ja virkkaustöille.



Siirillä on ollut pari viikkoa ylivoimaisen hankalaa mennä nukkumaan. On sentään nyt jo nukahtanut, kun kello käy yhtätoista illalla. Siiri on keksinyt, että sen huoneessa leijailee hileitä, mitkä häiritsevät nukahtamista. Äidin huoneessa niitä ei tietenkään ole ja siksi pitäisi päästä äidin sänkyyn nukkumaan. Hohhoijaa.
***
Minä pujahdan nyt puhtaiden, raikkaiden lakanoiden väliin kuorsaamaan.

7 kommenttia:

  1. Aivan ihania peittoja, mun ehdoton suosikki on toi beigensävyinen:-)
    Mukavia unia!

    VastaaPoista
  2. Ootpas tehtaillut kauniita peittoja! Ihania kaikki!

    Joo, kyllä noi lapset osaa. Meillä käytetään yleensä vaan sitä perus "mul on jano"-keinoa.. :)

    VastaaPoista
  3. Heips,
    ihania peittoja!
    Ootko laittanu jonku toisen peiton tmv. alle "vahvistukseksi" vai onko peitoissa pelkkä tilkkukangas vain? Pitäsköhän sitä itsekin taas tehä,on ne niin söpöjä :)
    Joo meilläkin Osto keksii toisinaan jos mitä että han ei menis omaan petiin,vaan nukkuis olohuoneen sohvalla tai jotain.

    VastaaPoista
  4. Paljon olet saanut aikaiseksi taas ja tosi KAUNISTA <3
    Lapsilla on taito saada pitkitettyä unta <3

    VastaaPoista
  5. Ihania tillkkutäkkejä! Voi kun olet viitseliäs!

    VastaaPoista
  6. Voi kun nuo ovat ihania. JOKAINEN! :)

    VastaaPoista
  7. Oi mitä peittoja! Minulla aina yksi peittoprojekti kestää about 6 kk ja sinä teet useamman parissa päivässä, mahtavaa! Mukavaa puuhaa!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!