lauantai 9. tammikuuta 2010

Muffinseja ja muuta mukavaa

Voi että on alkanut viikonloppu mukavasti! Siiri ehdotti aamutuimaan, että leivottais piparkakkuja. Totesin, että niiden aika ei ole enää, mutta voisimme tehdä muffinseja. Siiri on jotenkin viime aikoina innostunut leipomisesta ja ruoanlaitosta. Olen antanut tyttöselle pienen roolin näissä kokkailuhommissa.

***
Aamutouhujen jälkeen porhallettiin kauppaan hakemaan vuokia ja viikonlopun sapuskat. Syötiin ja pötköteltiin päiväunet. Sitten valmistuivat nämä herkupalat yhteistyöllä =D

Vähän niistä tuli matalia, eivät oikein kohonneet tai laitoin taikinaa vuokaan liian vähän. Valkosuklaa- ja suklaakuorrute sekä muut koristeet kompensoivat tilannetta.

Muuta mukavaa on sitten tämän tilkkupeiton ompelun muodossa. Greengaten keittiöpyyhkeet pääsivät saksien väliin. Valkoista, sinistä ja punaista! En malta odottaa, että peitto on valmis. Pilkoin muuten Lexingtonin hinnakkaan pöytäliinankin. Hintaan nähden laatu oli onneton. Punainen väri levisi reunoilta ensimmäisen pesun jälkeen. Leikkasin sitten liinan keskiosasta tilkut peittoon =D

Muffinsien jäähtyessä pääsimme vihdoin katsomaan Risto Räppääjän elokuvan toissakesältä. Se on kuvattu naapurustossamme ja on oikein viihdyttävä musiikilla höystetty lastenelokuva. Paljon oli tuttuja maisemia ja koitin tiirailla näkyykö oma kotimme missään vaiheessa. En paikallistanut.


Nyt Siiri haluaa askarrella vielä. Pitää mennä mukaan!

3 kommenttia:

  1. Meillä lapset nauraa sille laululle kun rumpuja paukuttaa, ne luulee että siinä puhutaan ihan toisenlaisesta paukuttelusta!

    Taas niin ihania kangasyhdistelmiä että oikein odotan valmiin peiton näkemistä!

    VastaaPoista
  2. ihana tuo Risto Räppääjä =)
    Ja valtavan kauniita kankaita sulla vinot pinot =)

    VastaaPoista
  3. Tuo Risto Räppääjä on meidän lasten suosikki:) Katsotti niin monta kertaa, että varmaankin alkaa olla DVD kohta puhki;)

    Tosi mahtava kangasvalikoima teikäläisellä:)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!