lauantai 31. heinäkuuta 2010

Uutukaisia

Synttärisiivoilujen lomassa olen ottanut muutamia kuvia viikon aikana asentamistani uutukaisuuksista. Ai että olen tyytyväinen tähän Siirin uuteen naulakkoon pienessä eteisessämme.


Tämä ihana kaappi on ostos Kyyjärveltä. Sinne on mukava vaihdella esineitä mielen mukaan. &-merkki on Witikkalan kartanosta. Tuo pieni krumeluuri lyhty on tämänpäivän ostos Plantagenin alehyllystä.


Nämä taulut olivat ennen lasikaapin tilalla, mutta pääsivät nyt viereiselle seinälle. Olen joskus itse väsännyt noihin vitriinikehyksiin kankaista ja pitseistä taustan ja toisessa on wanhoja leivosvuokia ja toisessa wanhat leivoshaarukat.

Moni seinä kaipaisi uutta maalia ylleen. Hirveitä lönttejä ja ruuvinreikiä siellä sun täällä.
***
Tämä uusi valkoinen pitsipeitto on niinikään Kyyjärveltä. Siellä oli se Rustiikki-kauppa. Kaikkea kivaa edullisesti.

Ompelurintamalla on syntynyt viirinauhojen lisäksi tällainen tyyny-ja peittosetti, kun tilkkupeiton teosta jäi ylimääräisiä materiaaleja. Valkoinen nukensänky on muuten euron kirpputoriostos jostain parin-kolmen vuoden takaa.


Nyt täytyy mennä taas jatkamaan siivoiluja ja kuulemma iltalenkkikin kutsuu, sanoi Siiri.

3 kommenttia:

  1. Ihania uutukaisia:)
    Kiva on tuo pupujen sänky ja tilkkupeitto siinä:)Suloista.
    Iloa loppuviikolle ja kivaa synttäripäivää teille huomiselle:)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Wau, kaikkea ihanaa olet löytänyt! Mitäs tuolta kyyjärveltä oikein löytyy? onko siellä jotain kivoja puoteja jne? Mistä sieltä tuo ihastuttava hylly on? Eikös siellä ole jonkun tehtaanmyymälä, iittalan?

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!