lauantai 7. elokuuta 2010

Viikonloppuna

Olen siivonnut jääkaappia. Sieltä löytyi vanhoja perunoita joita jäänyt jostain keittoruoasta yli kesäloman aikana. Perunat pesuun ja lohkoiksi. Tuo juuresharja on muuten huippuhyvä!

Lohkot kulhoon ja päälle loraus oliiviöljyä ja mausteita ja lohkot uuniin 200 asteeseen, kunnes ovat kullankeltaisia. Maukasta ja helppo lisuke vaikka grilliruoan kanssa. Kidstonin pyyhe on uusimpia Huuto.net löytöjä.
Pääruoan jälkeen maistuu leipäjuusto ja Muorin lakkahillo. Unohdettu herkku.

Iloa tuottaa uusi pieni matto terassin oven edessä. Pentikin.Matossa on kaunis pinta. Kesälomalla kävi isopieni Fairy-haaveri. Siiri teki luvatta saippuakupla-ainetta ja tärveli edellisen maton (ja paljon muuta). Fairya on varsin haastavaa saada tekstiileistä irti, jos sitä on lorahtanut enemmän kuin tippa. Opetus: älkää antako lapselle Fairya! (jos ette sitä vielä tienneet =D)
Ommellen on syntynyt viirinauha omaan olohuoneeseen. Tein ihan valkoisen ja koristelin osan viireistä kirppikseltä löytämälläni samettinauhalla, wanhan tyynyliinan monogrammilla, simpukakuorinapeilla ja puuvillapitsillä.


Herkkä ja sopii niin kivasti valkoisten verhojen väliin.


Huomenna aamusta kuulen kirpputorien kutsun ja iltapäivällä suuntaamme Adan 5-vee synttäreille. Lahja valmiina.
Ainiin. Siiri halusi askarrella itselleen kitaran. Tällä 5-vuotiaalla oli valmis suunnitelma sen toteuttamiseksi: paperia, teippiä ja ompelulankaa. Ja tässä se nyt on. Rämpytin.


Uusia elokuun lämpöennätyksiä odotellessa. Hellevaatteet on parempi pitää esillä. Vaikka vähän jo tekis mieli vaihtaa vaatekaapin sisältöä ja ostella uutuuksia.

10 kommenttia:

  1. Niin ihania juttujia tässä postauksessa. Kauniisti kuvattuja ruokia, ihania kuvia kotoa ja tuo viiri - tosi hieno! Ja vielä jatkaakseni, aikas makee kitara Siirillä. :)

    Mukavaa ja tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mullaki on tuo juuresharja,mies ei sitä sellaiseksi tiennyt ja pesi perunat tiskiharjalla,sellaisella puisella,joka nyt oli vain rekvisiittana ;D No,pääasia oli,että teki kerran edes ruokaa.

    Nuo perunat on myös hyviä,ostan joskus valmiita mausteseoksia tuohon tarkotukseen,mutta yleensä teen oman mausteseoksen.

    Minä en tiennyt muuten tuota fairy-juttua.Hyvä tietää,kun on sotkeva mies talossa ;D

    Kivaa ja musiikintäyteistä viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin syödään usein noita lohkoperunoita! Olipas ihania juttuja, luova tyttö, kaunis viirinauha ja vähän kateellisena katselin miten kauniin ja vaalean maton olit voinut ostaa...meillä alkaa pian olla kaikki matot alakerrassa tummia, sattuneesta syystä (lapset x 6):))

    VastaaPoista
  4. Voih, ihana tuo Kidstonin pyyhe:) Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  5. Olipas ihana postaus! Kaunis tuo viirinauha olkkariin ja matto myös! Ja lohkopotut oli varmasti hyviä, nam!

    VastaaPoista
  6. Oi kun kaunis tuo siro valkoinen tuoli ja kranssi ja ihanan sävyinen uusi matto!!
    Hienon kitaran Siiri valmisti!:)
    Mukavaa sunnuntaipäivää!!

    VastaaPoista
  7. Kivoja vinkkejä ! Kiitos sinulle.
    Miten kaunis viiri rivi, matto ja valkoinen tuoli :) Varmasti unohdin jotain....
    Kivaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Tuo juuresharja näyttää kivalta, mistä olet sen ostanut?

    Viirinauhasta tuli kaunis!

    VastaaPoista
  9. Ihania juttuja tosiaan tässä postauksessa sulla, erityisesti tuo Cath Kidston -liina, päivänsankarin synttäripaketti ja tuo kitara ;)
    Potutkin ovat niin arkinen asia, mutta kivat kuvat olet niistäkin vaan saanut! Mielellään tällaisia kuvia katselee.

    VastaaPoista
  10. Mukavaa, kun ihmisiä innostaa näinkin arkiset asiat! Potut! Tuon pottuharjan alkuperää en millään muista ja juuri näin sellaisen jossain myynnissä, mutta en muista missä, oliskohan ollut Witikkalan kartanossa? ja ehkä ostin omani Jumbon Country Whitesta joskus? Muisti on hyvä!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!