sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tohinaa

Mahdotonta millaista tohinaa tämä elämä on tällä hetkellä! Bloggailu on hiukan haastavampaa tässä elämäntilanteessa, mutta en viitsi tästä kuitenkaan luopua. Tämä sosiaalinen media on yksi henkireikäni.
***
Viikonlopun aikana olen näköjään panostanut tällaisiin asetelmiin. Kaivoin rottinkitarjottimeni kaapin perukoilta ja lähdin metsästämään kermanvaaleita rustiikkikynttilöitä. Ei ollut ihan helppo tehtävä. Pari kynttilää oli jo valmiiksi kotona, sen vuoksi ajattelin pitäytyä tuossa samassa sävyssä.

Muutama kiva löytyikin.
Myös parvekkeelle tein erilaisia asetelmia ja tästä sinkkiruukkuun tekemästäni istutuksesta olen erityisen ylpeä. En ole mikään hortonomi, joten taidoillani tästä tuli kiva.


Siellä se kanerva nyt killottaa, vaikka juuri arvelin etten sellaisia hanki. Krysanteemini on kukkinut kerran ja paljon on vielä nuppuja. Kukkiikohan tuollainen toistamiseen yhden syksyn aikana? Vanhat kuivuneet kukat leikkelin pois. En tiedä olisko niin saanut edes tehdä.

Plantagenissa oli paljon kesän ruukkuja puoleen hintaan. Ostin tämän ihanan sinkkiastian sieltä edullisesti.



Rentouduin tänään käymällä ravintolassa syömässä sekä elokuvissa. Prinsessa-elokuva oli hauska, surullinen ja koskettava. Ihania näyttelijöitä pullollaan. Mielestäni suomalaiset osaavat tehdä mielenkiintoisia elokuvia!
***

Ensi viikon TO DO-lista on pitkä ja vaativa. Ainakin pitää muistaa:
*kuunnella lasta ja itseä
*käydä kirjastossa hakemassa varattu aineisto
*kirjoittaa essee (10 sivua) valmiiksi
*ommella vauvapeitot ym. valmiiksi Muorin kaupalle

10 kommenttia:

  1. Kauniita asetelmia :)

    Pidän muuten ne partylite-kutsut 6.11. :) laitan vaikka sulle vielä tekstiviestin aiheesta.

    VastaaPoista
  2. Kaunioin syksyistä asetelmaa olet saanut aikaiseksi!
    Pitäisi itsekin hakea lisää kanervia, sairastelut vaan sotki suunnitelmat ihan tyystin! Jospa sitä lunta nyt ei ihan vielä tulisi...

    Rentoa viikkoa listasta huolimatta..! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania asetelmia! <3

    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  4. Oi miten kauniita asetelmia! Ja ihania juttuja muutenkin! Mukavaa viikkoa ja tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
  5. Kaunista olet taas luonnut ympärillesi. Syksyssä on se hyvä puoli että on kotosalla enemmän nauttimassa pesästään :) Kiva viikko näyttää sinulla alkaneen.

    VastaaPoista
  6. Heini: Osallistun tosi mielelläni PL-kutsuille jos vaan kutsut =D

    Kiitos kaikille asetelmakehuista =D

    VastaaPoista
  7. ihania syysasetelmia:)

    Mukavaa viikob jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Huippu ihania syysasetelmia ja kynttiläasetelmia! <3

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!