keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Entisessä elämässä

"Entisessä elämässäni olin isoäidin kukkaverhoa sekä Postin työvaatekangasta. Sitten minusta tehtiin oiva suoja läppärillesi!"
Tämä iskeytyi eilen silmiini ja se oli menoa sitten. Rakkautta ensisilmäyksellä. Kuosi puhutteli. Läppärilleni uusi vaate. Kotimainen, käsintehty, kierrätetty.



Kannan konetta mukana luennoilla. Kone on kätevä koulussa, sillä samalla voi varata tarvittavat kirjastonkirjat, tehdä muistiinpanoja ja jos on tylsää voi surffailla netissä. Ja nyt on kaksinverroin mukavampaa, kun on näin hieno suojakin.
***
Jotkut näistä GLOBE HOPEn tuotteista on sitten mukavia. Ja tämä oli niitä elämän pieniä iloja, joista pitää muistaa nauttia joka päivä, ainakin kerran päivässä. Muistakaahan.
Eräs toinenkin elämän pieni ilo on miellyttänyt. Olen saanut mukavasti tilauksia ja kyselyjä ThelmanKammariin ja saanut ommella pieniä ihanuuksia. Edelleen saa tilailla ja ehdotella ompeluideoita niin toteutan parhaani mukaan. Paljon onkin keväisiä ideoita mielessä, uusia kankaita ja kaikkea ompelurekvisiittaa hankittuna.
***
Ei muuta kuin nautinnollista Loppiaista. Sen voi vaikka käyttää miettien mikä, kuka tai millainen oli entisessä elämässä =D Me imeskellään Siirin kanssa tikkukaramelleja =D

10 kommenttia:

  1. Sanoisinko, että sata kertaa suloisempi kuin meikäläisen tylsä musta kaupantekijäisenä tullut :-)

    VastaaPoista
  2. No ompas hieno!!! Ja tosiaan hinompi kuin tälläinen tylsä musta kaupantekijäisinä tullut minullekin!

    VastaaPoista
  3. Globe Hopella on paljon kaikkea kivaa! :) läppärisuoja olisikin ehdottoman tarpeellinen niinä päivinä kun ei huvita ottaa läppärireppua mukaan. Ei vaan viitsi konetta laukkuun heittää kaiken muun roinan keskelle. Pitääkin tsekata noi suojukset! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana läppäripussukka:-)
    Oikein mukavaa loppiaista<3

    VastaaPoista
  5. Ihana läppärilaukku kerrassaan!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!