sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Valoa, järjestystä ja pastelleja

Sunnuntain pitäisi kaiketi olla lepopäivä, mutta maanisena alkoi tämä päivä...Petivaatteet pääsivät ulkoilemaan ja sitten tartuinkin jo imuriin, astiat pesukoneeseen, petivaatteet pyykkikoneeseen, silittämistä, tavarat oikeille paikoilleen, osa tavaroista kirppiskuormaan, valokuvausta, ihastelua, suunnittelua...jotain jäi vielä tekemättä...pölyjen ja lattioiden pyyhkiminen. Se on toimittava silloin, kun on virtapiikki. Viime viikon muhinut virus on saanut lähtöpassit, ainakin melkein.
***
Keittiössä on myöskin tapahtunut. Leivontatarvikkeeni ovat kokeneet uudistuksen ja vanhat metalliset vatkauskulhot menivät niinikään kirppiskuormaan. Tilalle hankin näitä pastellivärisiä kaatonokallisia kulhoja, eri kokoisia.


Kodin 1:ssä pyörähdettiin eilen ja onneksi löysin vielä nuo valkoiset jälkiruokakulhot. Ehkä vuosi sitten näin ne ja jäivät mieleen kummittelemaan, kun en silloin ostanut.


Jouluna sain päähäni, että leivontatarvikkeita voisi myös säilyttää kauniimmin, kuin kaupan purkeissa. Projekti on vielä kesken, mutta koristeille ja nonpareilleilla ostin pikkuruiset lasipurkit. Nätimmät kuin ne Meirat ja Santa Mariat.


Seuraava projekti oli tämä lehtiröykkiö. Kodin 1:sen alesta löytyi yksi MAGAZINE-kori, joten siihen pitäisi saada ajankohtaiset inspiraationlähteet mahtumaan. Sorruin tilaamaan kotiin Maalaisunelma-lehden. Tilaus alkaa helmikuusta ja saan 2 lehteä veloituksetta.



Meidän huushollissa Siirin huone ja keittiö ovat sellaisia suloisia pastellivärien paikkoja ja muuten sitten suosin hyvin vaaleita sävyjä, valkoista, hiekkaa ym. Jossain on kuitenkin väriäkin oltava. Nyt takaisin hommiin =D Pitäisi ehtiä Muorilaan sunnuntailounaallekin.

Edit: Pastelleista kiinnostuneille selvitys hankintapaikoista kommenttilootassa. Green Gate kevät-kesä 2011 - malliston katalooki löytyy googlettamalla ja siellähän sitä onkin lisää ihania värejä niitä haluaville. =D =D IHANAA KEVÄT KEIKKUEN TULEVI!!

14 kommenttia:

  1. No sulla on virtapiikki!! Noin käy kyllä monesti sairastamisen jälkeen-ainaki mulle! :)

    Sulla on myös tuota pastellia ihanasti..oijoi :b

    Jälkiruokakulhoista tulikin mieleen, että sellasia mulla ei olekkaan uusiin astioihin..jes, pääsee shoppaamaan ;)

    Ihkua sunnuntaita!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat nuo kaatonokalliset taikinakulhot (:

    Mistä sellaiset löytyneet?

    VastaaPoista
  3. Huh, miten energistä touhua :) Itse istun vielä yöpaidassa koneella.

    Ihania hankintoja, kevät on niiiin jo mielessä. Iloa sunnuntaipäivääsi!

    VastaaPoista
  4. Ihana virtapiikki,sitä tässä odottelen että jospa se minullekin tulisi...Pahalta näyttää.. :)
    Terv. Monica

    VastaaPoista
  5. Herkkullisen näkösiä leivontavälineitä!

    VastaaPoista
  6. Ihania astioita, tosi kauniita. Teillä näyttää niin ihanalta noiden pastellisävyjen siivittämänä. Pitäisikö itsekin lisätä. mistä tilailet tuollaisia pastellisia / romanttisia teksiilejä, olisiko vinkkiä antaa. ?

    VastaaPoista
  7. Ihania astioita. Tieto kevään lähestymisestä saa minunkin mieleni halajamaan pastellia. Ja GG:t on vieneet ihan täysin sydämeni, kaikki ne pallot ja kukkaset....

    Ihanaa sunnnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  8. Huhhuh, sähän oot ahkeroinut! Onko noi kaatonokallisetkin Kodin 1:stä? Tosi kauniit. Ja noi nonparellit sun muut on hauska yksityiskohta keittiössä. Kauniita pastellisävyjä. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  9. Kiinnostuneille: Kaatonokalliset astiat ovat Tarjoustalo ja Huuto.net-löytöjä. Jälkiruokakulhot on Kodin 1:stä. Ruusuinen pöytäliina on Hemtexin viime kesän mallistoa ja aivan ihana likaa hylkivä materiaali. Keittiöpyyhkeet ovat Green Gaten ja niitä olen ostellut kaikenmaailman sisustusliikkeistä vinon pinon ajan saatossa.

    Mukava huomata, että muitakin pastellit kiinnostaa =D

    VastaaPoista
  10. Ihastuttavaa ♥, pastillitvärit kuuluvat niiin kevääseen ja kesään :-) Minäkin olen viime aikoina tyhjentänyt kaupan pakkauksia lasipurnukoihin (yms) Mukavampi aukoa kaappeja tai jättää kipot vallan näkösälle.

    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  11. Nuo nokalliset kannut on kyllä ihania. Sellaisia pitäisi itsekin löytää. Ne on kyllä niin kauniita, ettei niitä kaappiin raski laittaakkaan. Ihanan näköistä teillä muutenkin.

    VastaaPoista
  12. Ihanat astiat sinulla!
    Oikein hyvää tulevaa viikkoa
    Haluaksin Nina

    VastaaPoista
  13. Mikä tarmonpesä se täällä häärii?! Sulla näköjäään virtaa riittää nyt. Älä vaan rasita itseäsi,ethän?

    Mukavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!