sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Aamuauringossa

Ihana aamu! Aurinko paistaa ja tuulee. Se tietää lumille lähtöpasseja. Viikonloppu on jo hitusen yli puolen välin, mutta onneksi tänään on vielä paljon ihanaa ja rentouttavaa puuhaa. Aamu alkaa pitkien yöunien jälkeen auringossa kylpiessä, teetä siemaillessa ja kiwihedelmästä nauttiessa. Ikävä Siiriä on saanut olotilan hieman herkäksi. Neiti kertoi tulevansa torstaina kotiin mummilasta.


Te ette tiedä kuinka ompeleminen voimaannuttaa minua! Eilen ompelukoneeni oli ylin ystäväni, sillä yhdessä saimme aikaan monia kauniita asioista. Yksi niistä on tämä Greengaten kankaanjämästä ompelemani ruusuinen liina pitsillä höystettynä. Säästän aina edellisten projektien kangaspalat ja jätän hautumaan tuonne kangasvarastoon. Sitten niistä saa aina tarpeen tullen loihdittua jotain pientä kivaa.


Tämä on myöskin tällainen pöytäliinapostaus. Niitä kun ei koskaan ole liikaa, eihän? Eilinen hankinta on tuo pilkullinen harmaanbeige pöytäliina.


Olen myöskin hurmioitunut näistä huone-esikoista, jotka jaksavat kukkia viikosta toiseen, toisin kuin ne pienet kevätesikot. Mikäköhän voima noissa pilkuissa ja ruusuissa on? En kyllästy koskaan tuohon yhdistelmään.



Ja pöytäliinoista puheen ollen. Ompelin vähän lisää pöytäliinoja tai oikeammin kaitaliinoja. Englantilaisesta ruusu/pilkkukankaasta sain beigen ja valkoisen kaitaliinan aikaiseksi.





Eilenaamuna lähdin isäni kanssa Järvenpää-talolle Naistenmessuille. Käytiin katsomassa muotinäytös, jossa oli äitimuorin kaupan vaatteita esillä ja malleina toimivat siskoni pikkuiset tyttöset Alva, Ada ja Airi. Messuilla emme kierrelleet, koska isäni ilmoitti, ettei tarvitse mitään...siis naistenmessuilta. Miten ihmeessä? Sen sijaan jäimme kuuntelemaan Juha Tapion kaunista laulua.
***
"Ohikiitävää ... niin kaikki ohikiitävää, ikävä ja riemu joka hetken värähtää, mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet ..."
***
"...kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää, katsoo kevääseen, seisoo erillään ja kestää joka tuulen ja sään, kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää katsoo kevääseen, seisoo erillään ja jossain alla maan ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan..."
***
Ihania sanoja!!
Ja tämmöisiä mietteitä täältä aamuauringosta,

12 kommenttia:

  1. Pöytäliiinapostauksia ei todellakaan voi olla liikaa, ihania GG:n liinoja :)

    VastaaPoista
  2. Olet saanut taas paljon kaunista aikaan :) Rentoa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo huone esikko tosiaan,näyttää erehdyttävästi pelarkuulta.
    Palloja ja ruusuja ei ole koskaan liikaa.Kauniita liinoja olet ommellut.Pitsireunus kruunaa kokonaisuuden:)
    Aurinkoista sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita liinoja! Ja kaunis tuo huone-esikko, en ole itse asiasa tiennytkään tuollaisesta, kevätesikkoja minulla on ollut ja ne ei kyllä kovin kauaa kestä. PItääkin noita metsästää seuraavan kerran :)

    Hyvää laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Oletpas ollut ahkera!
    Suloisen kauniita kukkakankaita:)

    leppoista sunnutain jatkoa<3
    haliterkut
    Päivi

    VastaaPoista
  6. Ompeleminen voimaannuttaa minuakin, varsinkin jos sen saa tehdä kaikessa rauhassa yksin :) Ihanaa laatuaikaa!

    Kaunista jälkeä olet saanut aikaiseksi. Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kauniita liinoja olet ommellut ja kaunis koti sinulla :)

    VastaaPoista
  8. Kauniin hempeitä kankaita!

    VastaaPoista
  9. Tuo GG:n ruusukuosi on yksi suosikeistani. Sitä ei vain taida ostettua saada mistään...? Jos tiedät jonkun ostopaikan, otan ilolla vinkkiä vastaan.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille kommenteista ja ihanaa huomata, että on muitakin kukkakuosien/mummokuosien ystäviä =D

    Kisulle tiedoksi etten tiedä saako kangasta enää mistään, veikkaampa että ei =(

    VastaaPoista
  11. Sinulla kukkii kauniina jo kevät sisätiloissa. Hyvää naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!