perjantai 29. huhtikuuta 2011

Flunssaa ja virkistystä

Täällä tosiaan menee vappu flunssan kourissa. Tosi kiva. Harvinainen ajankohta bloggailla tämä aamu, mutta töihin en pääse koska olo on kuin jyrän alle jääneellä. Silmät on niin turvoksissa, että hädin tuskin jaksan pitää auki. Siiri sentään pääsi päiväkotiin vappuriehaan. Vappuasuksi valikoitui pupunoitakissa, koska neiti ei osannut päättää. Puhallettavia pillejä ja taikasauva mukaan sekä Hevisaurus-levy levyraatiin. Hyvät vappurieha-ainekset =D

***

Minä kierrän kotona kehää ja mietin, että ottaisko särkylääkkeen vai ei. Keittiöpyyhepinoa oikaisin.
Onneksi mulla on sentään kauniit liinat nenun pyyhintään.


Ja kylmä jäätelö tekee hyvää kurkun karheuteen =D




Ja päiväunet voisi ottaa vaikka terassilla kukkaloiston keskellä. Ihan kuin keskikesällä. Valkoiset orvokkini ovat innostuneet rehottamaan orvokkipensaina. Taitavat tykätä kasvupaikastaan. Myös pelakuut tekevät kilpaa uusia kukkia.

Lisävirkistystä ovat tuoneet Kauniit Kuvat-blogista saamani tunnustus. Palaan tunnustukseen siihen liittyvien kuvien kera toisella kertaa.





Ja Merjalta Kaunis arki kotiisi-blogista saamani mieltä lämmittävä kutsu, josta voin kertoa myöhemmin lisää.


Nyt taidan ummistaa silmäni tältä kaikelta kauneudelta ja ottaa pienet levot.

7 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista ja iloista wapun odotusta :)

    VastaaPoista
  2. Sun täytyy parantua sunnuntaiksi, koska meillä on munkkeja ja simaa, että tiedä se!

    Joten pikaista paranemista toivottelen! :)

    VastaaPoista
  3. Kaikkea kaunista kuvissasi ja kuvatkin on tosi kauniita!

    Pikaista paranemista
    ja iloista vappua!

    VastaaPoista
  4. Eksyin blogiisi jotain muuta reittiä ja jäin heti koukkuun. Luin kirjoituksiasi ja ihastelin kuviasi. Sitten huomasin donitsit ja muut virkatut herkut, miten hauska yhteensattuma. Käypä kurkkaamassa blogiani (valitse virkattuja juttuja), niin huomaat itsekin saman:) Ihana blogi sinulla, tulen tänne jatkossakin usein! t. Fanny

    VastaaPoista
  5. Pikaista paranemista sinulle!
    Ja toivon mukaan iloista vappua taudista huolimatta!
    -kisu-

    VastaaPoista
  6. Harmillista, että flunssa iski ennen vappua. Toivottavasti meni ohi jo.

    Mukavaa viikkoa!

    PS. Aivan ihania kuvia...

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!