tiistai 5. huhtikuuta 2011

Ilonaiheita

Poimintoja ja ilonaiheita tämän viikon alkupäiviltä:



  • Eilinen lentomatka Pääministeri Kiviniemen seurassa, ohhoh! Eivät olleet lentokoneessa tarjoilut kummoiset vaikka oli arvovaltaista porukkaa kyydissä, siis minut mukaanlukien =D

  • Hauska tarina Kurikan "Ruokamuseosta", joka oikealta nimeltään Pentinkulma. Paikallinen kertoi, että kyseinen liike on ollut paikallaan jo useamman vuosikymmenen, kaupantätinä n. 80-vuotias harmaa kauppiaan rouva ja museon siitä tekee se, ettei siellä ole edelleenkään viivakoodin lukijaa ja ties vaikka sinne kelpaisi markan rahat. Valikoimakin on kuulemma jo ohittanut "parasta ennen"-päiväyksen. Palvelu pelaa ja asiakkaita riittää =D

  • Aamuinen salakuuntelu työpaikan parkihallissa, jossa viereisen terveysaseman reippaat kotihoidon tädit olivat saaneet kulkupelikseen ihan tuliterän auton. Micra oli vaihtunut uudenpaan korimalliin ja sitä sitten ihasteltiin ja päiviteltiin. "Mitenköhän sitä osaa ajaa" kysyi haltioitunut kotihoidon täti kanssasisareltaan. Voi sitä iloa heti aamutuimaan!

  • Omaa aikaa, lapsen iskä on kunnostautunut noutamaan lapsen useammin päivähoidosta kuin alkuperäinen sopimuksemme on ollut. Luksusta mulle ja antoisaa lapselle. * Sähköpostiin tupsahtaneet ompelutilaukset. Alla muuten kuvia tilatuista herkuista. Ihan uunituoreita ovat. Nam!



  • Iltapalaksi teetä ja paahdettua leipää

  • Huomiseksi tiedossa helpompi työpäivä verrattuna tähän. Työkaverin kanssa kohdattiin varsin vaativa työtehtävä tänään ja kun siitä prässistä selvittiin niin selviämme mistä vain. Naureskellen poistuimme työpaikalta.

  • Aurinko on auttanut lunta muuttumaan toiseksi olomuodoksi ja se on hienoa se, suoranainen ihme, kun tarkemmin ajattelee! Kehotan pysähtymään pohtimaan päivienne antia! Antoisaa viikon jatkoa!

9 kommenttia:

  1. Kai tenttasit vaaleihin liittyen Rva Pääministeriä ;)

    Kauniita ompeluksia olet taas tehnyt. Pitäsiköhän kaivaa itsekin kone esille?

    VastaaPoista
  2. Upeita leipomuksia ja muffareita. Kyl sä olet sitten taitava!!!

    VastaaPoista
  3. Ihania ilonaiheita :)

    Ja kauniit ompelukset!

    VastaaPoista
  4. no niin just, kait tenttasit Kiviniemeltä kaiken?! ;)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Taas muistui mieleen oma to do -lista, nuo muffinssit ovat minulla edelleen työn alla. Sun "paistamat" ovat todella siististi tehtyjä!

    VastaaPoista
  6. Ihania muffinsseja!!
    Nuo Tilda jutut on kyllä ihania :)

    VastaaPoista
  7. Ihania 'leipomuksia' ja mitä ihania värejä tässä ja edellisessä postauksessasi onkaan, tuovat erityistä iloa tämän(kin) harmaan päivän keskelle! :)

    Paljon kivoja ilonaiheita on sinulla ollutkin, mukavia hetkiä loppuviikkoosi myös!

    VastaaPoista
  8. Hauska lukea kaupasta, jossa joskus itsekin joutunut asioida :) Hienoa ompeluksia jälleen.

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa kivalta! Ja nuo muffinssit on aivan huippuja! Minullakin ollut pari vuotta aikomuksena tehdä, mutta en vaan ole saanut tehdyksi. Tilda-mansikoitakin minulla on pieni korillinen odottamassa, että saisin niihin ne vihreät "hatut"... Siis en vaan ole saanut tehtyä. Mutta sinä olet kyllä ahkera kun työn päälle jaksat touhuilla!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!