sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Olen tehnyt täällä pikkuisia välitöitä. Pitäis keskittyä opinnäytetyön viimeistelyyn, mutta teen mieluummin kaikkea muuta. Opinnäytetyön palautan tulevana keskiviikkona ja sitten rutistan vielä yhden pikkutehtävän valmiiksi. Kaikella todennäköisyydellä saan maaliskuussa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon todistuksen. Se on kiva.

Siskon pikkuvaaville virkkailin isoäidinneliöistä lämpöisen peiton. Ompelukonekin on surissut. Kaiken suorittamisen ohella rentouduin eilen elokuvissa ja kulautinpa Einossa siiderituopinkin.

Thelma`sin puolella kannattaa poiketa, koska siellä olisi tarjolla Ystävänpäivähintaan rannekoruja. Kaikki ovat yksilöllisiä ja tosiaan kivoja vaikkapa Ystävänpäivälahjaksi.

Kiitos vielä kaikille tervehdyksen ja onnittelun jättäneille. Ensi viikonloppuna lähden katselemaan huushollin pintamateriaalivaihtoehtoja.

Hanni

17 kommenttia:

  1. Muistan tuon jutun kouluajoilta, tuli vaatekaapit ja koti siivottua kun ois pitänyt koulutehtäviä tehdä=) Nyt onkin sitten retuperällä kaapit.

    Ihania käsitöitä jälleen!

    VastaaPoista
  2. Mä olen kans tosi hyvä keksimään aina jotain paljon kivempaa tekemistä, kun mitä ihan oikeasti pitäisi tehdä...
    Ihanan sävyinen tuo mummonneliöpeitto!
    -k-

    VastaaPoista
  3. Oot kyllä ihan käsittämättömän tehokas ihminen! :) Ihanan värit peitossa ja korut ovat kauniita.

    VastaaPoista
  4. Todella suloinen peitto ja nuo korutkin ovat ihania! :) Mukavaa Runebergin päivää!

    VastaaPoista
  5. Sä olet kyllä tuottelias :D Ei voi kun ihastella!

    VastaaPoista
  6. Ihanat värit neliöissa ja niin kauniita koruja :)

    Miten ehditkin kaiken tuon tehdä...

    VastaaPoista
  7. Ihana peitto! :))

    Kumma, miten kodissa oli aina siistiä kun oli kyse kouluhommista-etenkin opinnäytetyöstä! ;D

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Ihana peitto, miten kauniit sävyt!

    VastaaPoista
  9. Oi AIVAN IHANA peitto!! Paljon mieluummin tuota nyt tekisi kuin paperi hommia! Ja kyllä sä senkin valmiiksi saat:)

    VastaaPoista
  10. Ihana peitto, niin kauniit värit!
    Kauniita rannekoruja olet myös tehnyt!

    VastaaPoista
  11. Sullahan onkin hurjasti mukavia tapahtumia ... valmistuminen ja uuden asunnon sisustamispuuhia :)! Onnittelut uuden kodin omistajalle ja tsemppiä opinnäytetyöhön !
    -Tiina-

    VastaaPoista
  12. Kauniin peiton olet tehnyt.:) Tulikin tuosta mieleen kysyä, että miten olet yhdistänyt neliöt toisiinsa? Itselläni on iso kasa neliöitä valmiina, mutta yhdistäminen on jäänyt kun en ole varma miten se kannattaa tehdä. Saisin nuo pari peittoa pois nurkista kuleksimasta ja valmiiksi. Yllättäen jäänyt taas projekti viittä vaille valmiiksi...;)

    VastaaPoista
  13. Viime keväänä oli samat puuhat - siis kaikki muut maistui paitsi lopputyön tekeminen ;)

    Ihana peitto pikkuiselle!

    VastaaPoista
  14. Onnea tulevasta valmistumisesta ja uudesta kodista! Meillä on myös haku päällä, mutta vielä ei olla edistytty juurikaan. Kaunis peitto, voi kun jaksaisi itsekin opetella taas isoäidinneliön.

    VastaaPoista
  15. Oi miten kaunis peitto! Ihanat värit. Ja mikä parasta, itse tehty! :)

    VastaaPoista
  16. superihanan värinen peitto!!<3 Oot kyllä taitava!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!