keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hyötykäyttöä

Olen ollut kaksi päivää kotona, koska flunssa vei voimat. Eilinen meni ihan vaan pötkötellessä, mutta tänään olen jaksanut päiväunien jälkeen hiukan ommella.


Tilkkupeittojen ompelusta on jäänyt luonnonvaaleaa taustatikkiä sellaisia epämääräisiä suikaleita. Olen säästänyt niitä ajatellen, että voihan niistä jotain joskus tehdä. No nyt tein. Nimittäin harmaat tähdelliset pöytätabletit.


Nämä tulevat uuteen kotiin, joten kuvauksen jälkeen laitoin ne säilöön muuttolaatikkoon, jonne olen säilönyt muitakin uuden kodin tekstiilejä. Aion ostaa uuden ruokapöydän ja nämä pääsevät sitten sitä koristamaan.


Pari viikkoa sitten kävin tuossa naapurin uudistuneessa Plantagenissa. Oli muuttunut edukseen. Kaikkea ihanaa oli tarjolla, mutta pitäydyin pikkuostoksissa ja ostin vain tarjousmuratin ja sille ruukun, tuollaisen rustiikkisen harmaan saviruukun.



Täällä paistaa aurinko ja Hullut Päivät ovat täydessä tohinassa. Minä istun sohvalla ja vain olen, säästelen voimia. Päätin, etten mene nyt tuhlaamaan Hullareille, vaikka Gantin pyyhkeet ja Pentikin lampunjalka olis ollut "ihan pakko saada". Ja mitähän muuta ihanaa ja "edullista" siellä olis ollut...voih! Älkää kertoko!

Hanni


9 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Kivat tabletit, kaikki jämä kangaskin on hyvä säästää. Täälläkin jätetään hullarit väliin, että jää törsäilyyn Tukholmassa ensi vkolla. Ja Plantagen oli tosiaan uudistunut edukseen, itsekin sitä kautta ajelin töihin tänään kaunis hortensia mukanani. Näkymiin!

    VastaaPoista
  2. Ihanat tabletit, kauniit!
    Milloinkahan tuo auringonpaiste saadaan tännekkin kun täällä on tänäänkin satanut lunta:(
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Kauniit tabletit! Toivottavasti flunssa menee pian ohi.

    Mukavaa viikkoa!

    t. Nicole

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniit tabletit! Pikaista paranemista! :)

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka kauniit tabletit! Paranemisia Hannille <3

    VastaaPoista
  6. Kauniit ompelukset, ihanaa että ne saavat kohta uuden kodin :)

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista! Minä täällä parantelen leukaani josta revittiin eilen hammas=/

    On taas niin kauniita ompeluksia! Mie haaveilen tuosta kerrosastiasta.

    VastaaPoista
  8. Blogissani on sinulle tunnustus:)

    VastaaPoista
  9. Tableteista tuli kauniit! Kiva saada uutta uuteen kotiin.
    Kierrän yleensä kaukaa hullarit...mutta tällä kertaa eksyin ja herkkuja on kantautunut varastoihin :) Kumpa olisinkin kivunnut sinne sisustusosastolle, jäävät vähemmän vyötärölle ;)
    Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!