lauantai 6. lokakuuta 2012

Sateenvarjo ja bambujakkara


Tietokonehankaluudet jatkuvat. Käyn bloggaamassa viikonloppuisin vanhempieni luona, koska puhelimella bloggaaminen ei oikein luonnistu minulta.
***
Syksyyn ja talveen valmistautuminen on käynnissä. Eilen ostin tuon hurmaavan mustan pilkullisen sateenvarjon. Aamulla edellinen pilkkuvarjo meni rikki armottomassa säässä. Tämä ei ole ihan käsilaukkumallia, mutta on sen verran hieno, että saa keikkua käsivarrella kun sade taukoaa. Mustat saappaat ovat perusjalkine syksyyn ja talveen. Sopivat hameiden ja housujen kanssa. Myös konjakin väriset saappaat ovat hakusessa, mutta se onkin vaikeampi homma.
Tuo on tuollainen Mary Poppins-mallinen sateenvarjo. Puikoilla olen tikutellut kaulahuiveja ja tuubihuivin viimaisia kelejä varten.
 Syksyyn on valmistauduttu myös harmstraamalla tuikkuja ja niitä polttelen sitten milloin missäkin. Nuo mustat lyhdyt on kirppislöytöjä, mutta taitavat olla Ikeasta alunperin.

Tämä musta bambujakkara on mun yksi rakkaushuonekaluni. Huutelin sen kesän alussa Huutiksesta 10 eurolla. Ensin se oli kylpyhuoneessa, mutta se sopiikin paremmin eteiseen.

 Tämä iso lyhty on viime syksyinen ostos Hullareilta. Ensi viikollahan olis taas Hullaritarjontaa luvassa.

 Olin taas eilen ja tänään Tilda-kurssilla ja siellä valmistui ihana neitokainen jolta puuttuu vielä hiukset, joten esittelen sen sitten ihan valmiina.
Nyt lähdemme Lahteen katsomaan veljeni uutta taloa.

Hellurei ja kiitos kaikille ihanille lukijoille ja kommentoijille. Valitettavasti en pysty nyt jokaiseen viestiin yksitellen kommentoimaan, mutta lueskelen niitä puhelimella innoissani =D

Hanni

15 kommenttia:

  1. Oi, miten ihana varjo! Mistä Hänet löysit?

    VastaaPoista
  2. Tuota sateenvarjoa tekee mieli käyttääkin! :D Ja bambujakkara on ihan mainio, kaunis yksilö. :)

    VastaaPoista
  3. Oi mikä varjo...näen sinut syksy hameessa, saappaat jalassa ja iloinen ilme suupielessä kuin Maija Poppasella konsanaan!

    VastaaPoista
  4. Kivoja lyhtyjä ja bambujakkarakin näppärän näköinen. =)

    Meillä muuten alkoi tänään hauska KILPAILU! ;)

    VastaaPoista
  5. Ihana sontikka sinulla! Tuon alla ei sadesääkään tunnu pahalta.

    Harmi tuo sinun koneesi, mutta näin tulee käytyä vanhemmillakin useasti, vai kuinka?

    Kauniit kuvat:)

    VastaaPoista
  6. Ihana sateenvarjo! Haluaisin kans! Ja nyt sille näyttäis olevan käyttöäkin...aika sateiselta sääkartat näyttivät.

    Kivaa viikonloppua!
    -k-

    VastaaPoista
  7. Hellurei vaan :) Mäkään en jaksa puhelimella alkaa kommentoimaan joten ymmärrän :D
    Ihana sateenvarjo ja sitä myöten kaikki kuvatkin tosi kauniita! Kalusteilla on tapana vaeltaa ja hyvä niin, löytyy oikea paikka!
    Mukavaista viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Muakin kiinnostaa mistä ton ihanuuden oot löytäny, tarpeellisuuden lisäksi sopii kauniisti myös sisustukseen :) Leppoisaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  9. Tosi suloinen sateenvarjo! Itsellänikin on röyhelöreunainen sateenvarjo hakusessa. Entiset ovat loppuun kulutetut - ja kun katsoo ulos niin ymmärtää syynkin... Tunnelmallista syksyä!

    VastaaPoista
  10. Ihana sateenvarjo!!!
    Mukavaa sunnuntaita❤

    VastaaPoista
  11. Ihania ostoksia ja niin kauniit kuvatkin niistä!
    Tänä vuonna on sateenvarjolla ollut käyttöä. Tuntuu ettei minnekkään uskalla lähteä ilman sateenvarjoa tulee niin nopeasti nuo sadekuurot.
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  12. Voi miten söpö sateenvarjo:))
    Ja toi lyhty on kans aivan ihana.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille kommenteista! Tänään pääsin ekaa kertaa kokeilemaan varjon toimivuutta ja se on täydellinen, kupera malli jonka alla ei varmasti kastu. Varjo on ostettu Mäntsälän Tiimarista, oli ainoa laatuaan, mutta voihan olla että jossain muualla niitä vielä on =D

    Loppuviikosta on ihanaa tulossa, uuteen kylpyhuoneeseeni tulee hiukan ilmeen muutosta pienen pienen remontin merkeissä =D Siitä lisää tuonnempana. Verhotangotkin on hankittuna, joten verhoa saan pian ikkunaan. Ja pihallakin on stailattu syksyisempää ilmettä.

    Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

    VastaaPoista
  14. Ihana pilkkusateenvarjo! <3
    Ja tuo lyhty on upee!Aiotko nyt hullareille?!

    VastaaPoista
  15. Onpa sievä sateenvarjo, ihana!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!