torstai 20. helmikuuta 2014

Ompelin omaan kotiin

Muutaman kuukauden aikaa ja inspiraatiota odottaneet torkkupeitto-ompelukset ovat vihdoin valmiit. Eihän noiden ompelussa mennyt kuin 2-3 tuntia loppujen lopuksi, mutta aloittaminen on ollut vaikeaa.


Asiakkaiden tilaustyöt menevät luonnollisestikin omien ompeluksien edelle, mutta nyt oli hyvä sauma ommella. Tilkkupeittoprojektiin tuli pieni viivytys kun kangas ei ihan riittänyt. Sitä siis odotellessa ompelin nämä musta-valkokukkaiset muhkeat torkkupeitot kotikäyttöön.



Toiseen peittoon laitoin somisteeksi valkoista siksak-nauhaa ja toiseen puuvillapitsiä. Ensin meinasin, että laitan mustan pitsin, mutta se olisi ollut liian ennalta-arvattavaa. Siksi valitsin tuon hiekan värisen kapean pitsin.






Kukkakankaat ovat kotoisin Facebookin kangaskirppikseltä ja Huuto.netistä.


Tulipas mukava tunne, kun sai taas kangasvarastoja pienemmiksi ja kaksi mielessä pyörinyttä projektia päätökseen. Nyt sitten uusien projektien kimppuun.

Hanni

23 kommenttia:

  1. Ihania nuo ompeluksesi ja värimaailma niissä hivelee silmää !
    Tulee niin hyvä mieli kun saa keskeneräiset työt pois ja valmiiksi, kokemusta on myös ;)
    Mukavaa loppuviikkoa Hanne !

    VastaaPoista
  2. Oi mitä ihanuuksia <3 Saada projektit päätökseen on niin upea tunne :)

    VastaaPoista
  3. Upeat nuo tekemäsi peitot. Kelpais kyllä mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Kiitos paljon. Peittojen alla on tullut jo parit päikkärit otettua =D

      Poista
  4. Voi, kuinka upeita peitteitä Hanni, todella kauniita! <3
    Mukavaa torstaita! <3

    VastaaPoista
  5. Ihania peittoja! Nätit kankaat.
    Itselläkin odottais tuolla useampi kangaspala, mitähän niistä tekisi nyt kun lomalla on aikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Kiitos. Ompele tilkkupeittoja ja tyynynpäällisiä =D

      Poista
  6. Upeita peittoja! Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  7. Todella kauniit kankaat peitoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin =D Ja niin sopivat keskenään yhteen.

      Poista
  8. Kuniit värit.laitatko kuvaa ihan avatusta peitosta.onko sinulla minkälainen sisus näissä?vanua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sisällä on 100g vanu, 80g levyvanukin olisi riittävä. Peitoista varmasti vilahtelee uusia kuvia uudemmissa postauksissa =D.

      Poista
  9. Upeita ompeluksia, kankaat ovat niiiiin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaat todellakin ovat kauniit. Toinen kangas oli hiukan hankala kun koitin lankasuoraan mittailla sen niin olikin ihan kiero. Sain kuitenkin suoran peiton aikaiseksi =D

      Poista

Tulen iloiseksi kommentistasi!